Arki haltuun kaikilla aisteilla

Ruskeasuon koulu pani pienten liikuntavammaisten oppilaiden arjen uuteen uskoon. Erilliset oppitunnit ja yksilöterapiat vaihtuivat opettamisen, kuntoutuksen, hoidon ja leikin yhdistäväksi soljuvaksi koulupäiväksi. Lapsi nähdään kokonaisuutena, joka nousee oman elämänsä sankariksi ja arjen hallitsijaksi. Ajattelutapana on konduktiivinen pedagogiikka, joka auttaa lasta auttamaan itseään.

Eskareitten ja 1-luokan motorinen ohjelma on päättymässä, ja ryhmä valmistautuu ruokatunnille. Joku saa vielä ohjausta plintillä, joka on nerokkaan pelkistetty ritilätaso. Sen puupintoihin voi tarttua tai kiinnittää apuvälineitä.

Aikuiset ohjaavat lapsia sukkien ja jalkineiden pukemisessa. Yksi oppilaista jatkaa vielä käsien toiminnan harjoittelua. Ohjaaja tukee häntä rytmityksellä ja kevyellä avustuksella.
Harjoituksilla on alku, kesto sekä loppu, ja ne selitetään ääneen. Rytmit ja laulut sitovat liikkeet yhteen ja jäsentävät toimintaa. Kielen, ajatuksen ja sanan liittämistä mukaan harjoituksiin kutsutaan rytmiseksi intentioksi. Lisäksi tehtävä jaetaan osiin, joista rakentuu kokonaisuus.
– Esimerkiksi seisomaan nousemisessa on monta vaihetta. Jalat painetaan lattiaan, selkä ojennetaan, kädet tuodaan eteen ja niin edelleen. Jos lapsella on neurologisia ongelmia, hänen on helpompi oppia liikesarja, kun se jaetaan osiin, selvittää unkarilainen Gergely Deák.
Hän on yksi maailman noin 600 konduktorista, ja työskennellyt Ruskeasuon koululla pari vuotta. Suomessa ei konduktorin ammattiin valmistavaa koulutusta ole, mutta Ruskiksen henkilökunta on tutustunut pedagogiikkaan Budapestin Petö-instituutissa ja muualla ulkomailla. Työntekijät saavat myös yliopistollista täydennyskoulutusta ja omassa talossa vierailee ulkomaisia kouluttajia.

Vastuuta omista asioista


Opetuksen apuvälineitä. Eeva Malmström esittelee kuvataulua ryhmätilassa, jonka plinttitasoilla tehdään harjoituksia.

Ruskiksella vieraileva voi seurata opetusryhmän tapahtumia peiliseinän takaa. Oppilaat ovat hyvin ajan tasalla, ja tekevät yhteistyötä toisten lasten ja aikuisten kanssa. Nämä edustavat monia eri ammatteja: mukana on erityisluokanopettaja, terapeutteja, hoitaja-avustajia ja kaksi konduktoria.

Erityisluokanopettaja Eeva Malmström kertoo, että moniammatillisuus on yksi heidän peruskivistään. Sen ansiosta voidaan yhdistää opetus, kuntoutus ja hoito. Oppilasta ei jaeta fyysiseen ja henkiseen puoleen, vaan hänet nähdään kokonaisena. Lasta autetaan etsimään parempia liikemalleja, tasapainoa ja toimintojen koordinaatiota. Samalla oppimisvalmiudet vahvistuvat.

Oppiminen nähdään laajasti. Lasta tuetaan sekä kognitiivisesti että emotionaalisesti, jotta hänestä tulisi aktiivinen persoonallisuus, joka pystyy ottamaan vastuuta omista asioistaan.

Oppilaita ei kuitenkaan auteta liikaa. Kun Emmi-tyttö aikoo lähteä ryömimällä, hänet ohjataan ylös jatkamaan matkaa dallari-kävelytelineen avulla.

Muutkin lähtevät, kukin omalla tyylillään. Jesse-poika on innostunut vatsalaudasta, ja ponkaisee liukuun Gergelyn vauhdittamana. Joku lähtee pyörätuolilla ja toinen kävelytikkailla. On hyvä saada kokemusta erilaisista liikkumisen apuvälineistä.

Ruokailukin on oppimistilanne

Ruokailemaan tulee pienten lisäksi kuusi 2.-luokkalaista. Heille kerrotaan sanallisesti ja kuvan kanssa, että ruokana on espanjalaista lihapataa. Puheen tukena käytetäänkin usein kommunikointitauluja ja -kansioita.

Pöytien pinnoihin kiinnitetään kahvoja. Osa lapsista pitää niistä kiinni toisella kädellään, jotta syöminen sujuu paremmin. Käsien ja katseen suuntaaminen eteenpäin ja oikeiden liikeratojen harjoittelu on tärkeää CP-vammaiselle, jonka kädet voivat käyttämättöminä jäykistyä huonoon asentoon.

Ruokailu ei ole vain vatsan täyttämistä, sillä se ja muut arkipäivän askareet ovat samalla erilaisten taitojen harjoittelua. Koska koulupäivä on eheytetty, tapahtumat soljuvat sujuvasti. Päivä ei pirstaloidu erillisiin osiin.

Harjoitukset sidotaan arjen tarpeisiin. Käytännön tilanteissa päivittäin toistuva asia jää parhaiten mieleen. Toistoja tarvitaan paljon ja niitä tehdään vaihtelevissa tilanteissa. Harjoituksissa tavallaan rakennetaan keskushermostoa uudestaan. Tavoitteena on, että lapsi selviäisi myös yllättävistä asioista.
– Jos pitää vaikka avata ovi, oppilas ei jää seisomaan tumput suorina vaan tietää, että toisella kädellä on pidettävä kiinni, jalat painettava tukevasti maahan ja nostettava paremmin toimiva käsi kahvaan, Eeva kuvailee.

Paras tapa pärjätä


Dallari ja kävelytikkaat. Niki ja Jasmin oppivat käyttämään erilaisia kulkuvälineitä.

Konduktiivisessa opetuksessa tavoitteena on ortofunktio, jota voi kuvata dysfunktion vastakohdaksi. Ortofunktiossa ihminen oppii käyttämään omaa potentiaaliaan maksimaalisesti. Sitä voi kuvata lapsen omaksi parhaaksi tavaksi selviytyä.

Vaikeavammaiselle ortofunktio voi olla vaikkapa sitä, että hän tiedostaa, millaista apua eri tilanteissa tarvitsee.

Toimintakyky voi lähteä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin hyvästä tuolista. Gergely vaihtaa Leevin alle optimaalisen korkuisen tason. Pojan käsivarret saavat tukea ruokapöydästä ja jalat ulottuvat tukevasti lattiaan.

Niki ottaa noustessaan tukea pöydästä. Takana sopivalla korkeudella on toinen taso, johon Niki nojautuu ja josta kurkottaa kiinni kävelytikkaisiin. Kalusteet on mietitty tarkkaan, ja muukin ympäristö tukee aktiivista toimintaa ja oppimista.

Tehtävissä käytetään sopivia välineitä, kuten plinttiä, tasoja ja tikkaita. Välineiden käytössä ollaan kuitenkin tarkkana, jotta lapsen omaa liikkumista ei estetä.

Niki lähtee aika vauhtia käytävälle hakemaan reppuaan, joka on tarkoituksella jätetty sopivan matkan päähän. Perässä tulee omalla tikaspuullaan Jasmin, ja lapset alkavat muistella taannoista yhteentörmäystään. Vauhtia oli vähän liikaa, ja tyttö kellahti kumoon. Onneksi hän on oppinut kaatumaan turvallisesti, ja jatkossa molemmat ovat varovaisempia.

Keskipisteeksi oppilas

Fysioterapeutti Pia Göransson muistuttaa, että lapsilla on pitkä opintaival edessään. Vie aikaa, että lapsen ”jalat, kädet ja pää alkavat toimia yhdessä”.

Konduktiivinen pedagogiikka edellyttää uudenlaista tapaa opettaa lasta, ja vaatii ohjaajilta oman ammattitaidon tueksi paljon yhteistyötä ja opiskelua. Silti Ruskiksella ollaan innostuneita uudesta toimintamallista:
– Opetus oli ennen aikuislähtöistä. Kukin ammattilainen teki omaa tärkeää työtään ja ”taisteli” lapsen rajoitetusta arjesta. Perinteinen lukujärjestys saneli oppihetket ja lasta kuljetettiin pikaisesti tilanteesta ja terapiatuokiosta toiseen. Opettaja ei välttämättä koskaan kohdannut lasta tämän pelkistetyssä todellisuudessa, ilman monia teknisiä apuvälineitä, Eeva kuvailee.

Työntekijät alkoivat purkaa turhautumiaan miettimällä, miten lapsi voisi olla aktiivisempi toimija, ja oppia myös uutta toiminnan avulla. Siitä lähti muutos, jonka hedelmistä voidaan tänään nauttia. 

Ruskeasuon koulu
  • Helsingin Ruskeasuolla sijaitseva ”Ruskis” on valtion erityiskoulu vaikeasti liikuntavammaisille oppilaille. Oppilaat tulevat Etelä-Suomesta.
  • Oppilaita on noin 115. Perusopetuksen lisäksi koulu järjestää tilapäistä opetusta ja kuntoutusta ja antaa ohjausta noin 50:lle kotikunnassaan opiskelevalle lapselle.
  • Suurin osa oppilaista käy koulua kotoa käsin. Noin 25 oppilasta asuu koulun oppilaskodeissa.
  • Ruskeasuon koulu toimii myös erityisopetuksen oppimis-, osaamis- ja kehittämiskeskuksena.
  • Valtion kaksi muuta erityiskoulua liikuntavammaisille ovat Mäntykankaan koulu Kuopiossa ja Tervaväylän koulun Lohipadon yksikkö Oulussa.
  • www.ruskis.fi

Konduktiivinen opetus
  • Unkarilaisen András Petön (1893-1967) luoman konduktiivisen pedagogiikan tavoitteena on vammaisten ihmisten ”valtaistaminen”. Se tukee oppilaan aktiivisuutta, oppimista ja omatoimisuutta.
  • CP-vammaisiin tutustunut Petö kysyi, miten auttaa lasta auttamaan itseään.
  • Kouluissa menetelmä yhdistää opetuksen, kuntoutuksen ja hoidon. Sitä voi soveltaa myös muille neurologisesti sairaille, myös aikuisille kuten Parkinson-potilaille.
  • Ruskeasuon koulussa sovelletaan menetelmää erityisesti pienemmille oppilaille. Perusperiaatteita on viisi:
  • Lapsi toimii ryhmässä, joka on kannustava voima.
  • Ohjaajana on konduktiivista pedagogiikkaa soveltava moniammatillinen tiimi tai konduktori. Lapsi nähdään fyysis-psyykkisenä kokonaisuutena, jonka opettamista ja kuntouttamista ei erotella eri lokeroihin.
  • Ympäristö muokataan oppimista ja aktiivista toimintaa tukevaksi.
  • Ohjelma on systemaattinen, monipuolinen ja tavoitteisiin pyrkivä. Se suunnitellaan kunkin lapsen tarpeisiin. Opittava jaetaan osiin.
  • Ohjauksessa käytetään rytmistä intentiota. Oppilas ja ohjaaja ilmaisevat ja rytmittävät tehtävät kielellisesti, jolloin toiminta jäsentyy. Rytmi vaihtelee eri lapsilla. Rytmittäminen kehittää myös matemaattisia ja kielellisiä taitoja.

Teksti ja kuvat: Tarja Repo |