Ruotusotilaan elämää suomen sodassa

 

Päivänavaus soveltuu erityisesti peruskoululaisille.


Hyvää huomenta! Merkkivuoden 1809 johdosta kerron teille tänä aamuna hieman Suomen sodasta tavallisen sotilaan, Matti Juhonpojan, näkökulmasta käsin:

Ruotusotamies Matti Juhonpoika oli kuullut huhuja sodasta jo syksyllä 1807. Kapteenin puheista hän oli ymmärtänyt, että Ruotsin ja Venäjän välit olivat kiristyneet, mutta riidan syy oli jäänyt hänelle hieman epäselväksi. Venäjän keisari Aleksanteri I oli kuulemma esittänyt joitain vaatimuksia Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolfille. Kuningas oli kuitenkin pysynyt lujana, eikä ollut suostunut keisarin vaatimuksiin. Ja koko rähinä liittyi jotenkin Englannin kanssa käytävään kauppaan, sen Matti oli myös käsittänyt.

Ennen lumien tuloa Matti Juhonpoika oli ollut muiden ruotusotilaiden kanssa kirkonmäellä harjoituksissa, jotka olivat ihmetyttäneet häntä. Paraatimarssin ja muun äkseerauksen sijaan kapteeni olikin laittanut heidät juoksemaan ja harjoittelemaan vihollisen vaanimista. Juokseminen oli ollut monelle jalkaväkimiehelle raskasta – olihan heistä suurin osa jo yli 40-vuotiaita. Harjoitusten jälkeen Matti oli palannut takaisin torppaansa, mutta rauhallinen kotielämä päättyi helmikuun alussa 1808, kun kuningas kutsui sotilaat aseisiin.

Matti Juhonpoika marssi pataljoonansa mukana. Pakkaslumi narahteli hänen askeltensa alla. Vahinko, ettei heillä ollut suksia! Matkanteko olisi sujunut hiihtämällä paljon nopeammin. Matti oli kuullut, että venäläiset olivat tulleet rajan yli helmikuun lopussa, mutta hän ei ollut nähnyt vilaustakaan vihreisiin asepukuihin sonnustautuneita vihollisista. Ylipäällikkö Klingspor oli määrännyt suomalaiset perääntymään Pohjanmaalle. Miksi ihmeessä he eivät taistelleet vihollista vastaan? Sitä Matti Juhonpoika ei ymmärtänyt lainkaan. Lumihangessa rämpivän Matin harmaat, tiukat sarkahousut jäätyivät reisiin. Onneksi hänen oma päällystakkinsa oli lämmin – armeijan päällystakkeja olikin riittänyt vain upseereille. Eniten ongelmia tuotti kuitenkin korkea, sulkakoristeinen hattu. Se tippui helposti Matin päästä, eikä suojannut lainkaan korvia 30 asteen pakkasessa. Nälkä kurni vatsassa. Voi, jos saisi edes soppaa, hän ajatteli nälissään.

Huhtikuussa 1808 sodan ensimmäinen varsinainen taistelu venäläisiä vastaan käytiin Siikajoella.  Armeijan esikuntapäällikkö eversti Adlercreutz vastasi taisteluiden johtamisesta. Kun Adlercreutz huomasi venäläisten yrittävän saartaa suomalaiset, hän käänsi joukot takaisin ja hyökkäsi vihollisen kimppuun. Matti Juhonpoika osallistui tähän historialliseen taisteluun, jossa ilma täyttyi ruudin savusta, kiväärien paukkeesta ja miesten huudoista. Matilla oli käytössään varsin uudenaikainen pistimellä varustettu kivääri, joka ladattiin rasvatikkupanoksella. Sytytysvälineinä olivat piikivi, tulusrauta ja sankkiruuti. Hänen piti lyödä piikiveä tulusrautaan saadakseen sankkiruuti syttymään ja tuli leviämään sankkireiän kautta panokseen. Ampuminen oli hidasta, mutta osuessaan oikeaan kohtaan luoti aiheutti ihmiselle vähintään vakavan vamman, toisinaan jopa äkkikuoleman.

Eversti Adlercreutzin joukot saavuttivat sodan ensimmäisen voiton Siikajoelle, mutta menestys vaati myös hintansa: Matti Juhonpoika oli yksi taisteluissa haavoittuneista. Välskäri joutui katkaisemaan hänen vasemman säärensä pahojen ampumahaavojen takia. Monet kuolivat amputoinnin jälkeen verenhukkaan tai korkeaan kuumeeseen, mutta Matti selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä. Myöhemmin keväällä hän matkusti hevosrattailla takaisin kotikyläänsä.

Matti Juhonpojan sotilasura päättyi haavoittumiseen. Kotikylään kantautuivat tiedot Viaporin linnoituksen yllättävästä antautumisesta ja monista myttyyn menneistä suomalaisten hyökkäyksistä. Marraskuussa 1808 allekirjoitettu Olkijoen aseleposopimus määräsi suomalaiset joukot vetäytymään Torniojoen länsipuolelle. Venäläisten voitto sinetöitiin lopullisesti syyskuussa 1809 Haminan rauhassa, jossa Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle. Entisen ruotusotilaan, Matti Juhonpojan, elämässä alkoi uusi aikakausi Suomen suuriruhtinaskunnassa.

Näiden kahdensadan vuoden takaisten muisteloiden myötä toivotan teille kaikille hyvää koulupäivää!