Tiistai: Vassokuu ja förlåt

Kirjailija Kirsti Mannisen ja opettaja Laura Mannisen kirjoittama päivänavaussikermä etenee nuortenkirjatyyppisenä jatkokertomuksena viiden päivän TET-harjoittelusta, jonka yhdeksäsluokkalainen Santtu suorittaa syyskuussa SuperSound Finlandissa kummitätinsä Emman siipien suojassa. Maanantaina Santtu tutustui työelämässä tarvittaviin käytöstapoihin. Tiistaina kertomus jatkuu työelämään tutustumisella. Keskiviikkona tarinassa käy toteen vanha toteamus "minkä taakseen jättää sen edestään löytää."

Kertomus

Mä olin jo toista päivää SuperSoundilla TET-harjoittelussa. Aamupäivän kummitäti piti mua tiukasti silmällä ja pani mut postittamaan Svenssonin näytelevyjä radiokanaville ja DJ-jengille. Piti vaan liimata osoitetarroja kuplakuoriin ja kattoa, että joka lähetykseen tuli CD ja Emman kirjoittama kortti. Svensson on ruotsalainen tiskijukka, joka on tosi kova nimi pohjoismaissa ja Saksassa. Se ei kuulemma suostu puhumaan muuta kuin ruotsia ja vetää muutenkin omaa linjaa, Emma selitti ja kertoi, että Svensson oli tulossa ylihuomenna Berliinistä Suomeen ja esiintyisi perjantaina siinä lastenklinikan kummien konsertissa, joka tulee suorana telkasta. "Perjantaina sä joudut sitten ylitöihin", Emma naureskeli. "Saat nimittäin toimia mun assarina gaalassa". Oho, mä ajattelin enkä ollut varma, oliks toi taas jotain kummitädin huumoria.

"No, mitäs nyt sitten?" mä kysyin, kun tultiin lounaalta. Emma oli menossa iltapäiväksi johonkin palaveriin kaupungille ja käski mun raivata sen työhuonetta. "Tsekkaat, onko noissa lehdissä meidän artisteja", se selitti penkoessaan papereita pöydältään. "Revit ne sivut irti, joissa on juttuja, ja paat ne siististi tänne alalaatikkoon, loput saa panna roskiin." Siinä ohessa Emma määräs mut päivystämään puhelinta. Jos joku soittaa, piti ottaa soittopyyntö ylös ja sanoa, että se on kolmen jälkeen taas talossa. "Ai niin", Emma kääntyi sanomaan ovelta. "Laitatsä mulle uudestaan meilinä sen sun uuden biitin. Mullon tänään palaveri Jouston kanssa ja mä aattelin soittaa sen sille. Vasta kun meili suhahti menemään, mä tajusin, mitä se vois merkitä. Joustolle tehtiin uutta albumia. Entä jos se ottais johonkin biisiin mun biitin. Ei, ei, ei. Ihan coolisti nyt vaan, ma ajattelin ja rupesin selaamaan niitä lehtiä, vaikka sydän jyskytti. JanikaGeestä oli tosi paljon kuvajuttuja, joissa se ajoi fillarilla tai istui bikineissä laiturilla. Olihan se hyvännäkönen, mutta ei mun tyyppiä. Joustosta oli jotain pikku-uutisia festareilta ja yks englanninkielinen juttu, joka oli julkaistu Rockstarissa, se on sellanen aika iso jenkkien rock-lehti.


Hitto mä hätkähdin, kun se pöytäpuhelin rupes kurnuttamaan. Mitä mä sanon? Sieltä se tuli, selkäytimestä. "Emma Strömmerin puhelimessa Jesse Korhonen!" Langan päässä oli se alakerran vastaanoton jätkä, joka ilmoitti, että vieras on saapunut ja odottaa alhaalla. Mikä vieras? Eihän Emma ollut puhunut mitään vieraista. Ei vastausta. Luuri oli lyöty mun korvaan. Mä kaivoin oman kännykän esiin ja yritin soittaa Emmalle, mut se meni suoraan vastaajaan. "Haloo!" mä huutelin hetken käytävässä, mutta ilmeisesti kaikki muutkin oli menneet siihen samaan palaveriin kuin Emma. Ei auttanut muu kuin raahautua hissille. Heti kun mä astuin aulaan, mä tunnistin sen miehen, joka istui aurinkolasit silmillä aulan sohvalla. Svensson. Se näytti just siltä kuin niissä kuvissa, joita mä olin postittanut koko aamun.

"Hello!" mä alotin mutta muistin sitten, mitä Emma oli sanonut sen ruotsista. "Gumorron!" mä jatkoin ja ojensin oikean käteni. Hirvee puristus ja saman tien se alkoi polottaa kuin papupata jollain ihme nuotilla. "Förlåt, jag talar inte svenska", mä yritin sanoa, mutta se vaan läiskäytti mua selkään ja lähti jo menemään kohti hissiä. Yhden sanan mä sentään ymmärsin. Se puhui Emmasta jotain. Hississä sain sanotuksi, että Emma tulee kolmelta. Varmuuden vuoksi näytin kolmea sormea ja silloin se tyyppi alkoi nauraa. "Kaffe? Kokis?" mä kysyin, kun tultiin Emman huoneeseen. "Jå, tack", se Svensson sanoi ja otti pöydältä just sen Rockstarin, jota mä olin lukenut. Siis kumpaa se nyt halus, kahvia vai kokista? Varmuuden vuoksi toin molempia ja laitoin mukit sen viereen työpöydän reunalle. "Vassokuu." Taas se kiitti ja nauroi, mulle tietysti. Onneksi Rockstar on paksu lehti. Siinä riitti lukemista siihen asti, kun Emma pöllähti ovesta ja Svensson nousi halaamaan sitä. Hirveesti ne pulisi keskenään enkä mä voinut kysyä, mitä Jousto oli sanonut mun biitistä. Vasta kun rupesin tekemään lähtöä, Emma kääntyi sanomaan mulle: "Sä hoidit tosi tyylikkäästi tän homman, sullon särmää, hei, ja sitäpaitsi mulla on hyviä uutisia. Jousto tulee huomisaamuna puhumaan sun kanssa." "Tack och adjö", mä sain sanotuksi ja luikahdin ovesta ulos. Seuraavaks olis ollut pakko heittää kehiin se ruotsintunnilta tuttu "När går nästa buss till slussen".

Tehtäviä luokassa tai ryhmissä

1. Miten jätän viestin vastaajaan/sähköpostiin/tekstiviestillä? Miten viestin kirjoittaminen eroaa esimerkiksi ystävälle tai työnantajalle kirjoitettuna?
2. Miten vastaan omaan/toisen puhelimeen?
3. Eleet ja ilmeet puhuvat paljon. Harjoittele tunnistamaan/Piirrä erilaisia tunteita, jotka tunnistaa kasvoista (onnellinen, helpottunut, yksinäinen, iloinen, surullinen, kateellinen, hämmentynyt, omahyväinen, rakastunut, kauhistunut, haltioitunut, päättäväinen, paheksuva, yllättynyt, optimistinen/toiveikas, itsepäinen, varma).

Hyödyllisiä linkkejä aiheesta opetuksen tueksi

Yhdenvertaisuus.fi
Aito yhdenvertaisuus kouluissa -materiaali kouluihin. Tietoa ja harjoituksia yhdenvertaisuuden edistämiseksi.

Koulurauhaa rakentamassa (koulurauha.fi)
Sivuilta löytyy Koulurauhan julistusteksti, jonka tarkoituksena on tuoda oppilailta oppilaille viesti ja muistutus siitä, että viihtyisä ja turvallinen koulu syntyy kaikkien oppilaiden yhteistyöllä. Julistusteksti löytyy sivuilta myös huoneentauluna. Lisäksi löydät ohjeistuksen oman koulurauhatapahtuman järjestämiseen.

Turvallinen koulupäivä (pdf)
Turvallinen koulupäivä –opas on pääosin tarkoitettu vanhemmille. Sen tavoitteena on antaa tietoa turvallisuuden edistämisestä koulussa, tukea kodin ja koulun yhteistyötä sekä rohkaista vanhempia tutustumaan ja osallistumaan turvallisen koulupäivän rakentamiseen. Julkaisija: Mannerheimin lastensuojeluliitto, Opetushallitus ja Sisäasiainministeriön poliisiosasto

Erilaiset ongelma- ja kriisitilanteet (edu.fi)

Opetussuunnitelman perusteet velvoittavat koulut ja oppilaitokset määrittelemään osana opetussuunnitelmaa toimenpiteet ja työn- ja vastuunjaon erilaisten ongelma- ja kriisitilanteiden ehkäisemiseksi, havaitsemiseksi tai hoitamiseksi. Sivulta löydät artikkeleita ja muuta materiaalia mm. koulukiusaamisesta, kriisitilanteiden hoitamisesta sekä poissaoloihin liittyen.

Kaverina kaikille (unicef.fi)
Opettajan opas syrjinnän ehkäisyyn koulussa. Materiaali sisältää tarinoita syrjinnästä, uskonnosta ja alkuperästä, vammaisuudesta sekä sukupuolesta. Tuottaja: Suomen Unicef-yhdistys

Vanhemmat ja koulukiusaaminen (mll.fi)
Aineisto lisää vanhempien ymmärrystä kiusaamisesta ryhmäilmiönä. Lisäksi se antaa konkreettisia vinkkejä siitä, miten kiusaamisesta voi keskustella oman lapsen kanssa sekä toimia erilaisissa tilanteissa. Julkaisija: Suomen Vanhempainliitto ry.

Tulosta kertomus ja tehtävät

Jatkokertomus ja tehtävät vuosiluokille 7–9 (pdf)

Äänitiedostot

Maanantai (mp3)
Tiistai (mp3)
Keskiviikko (mp3)
Torstai (mp3)
Perjantai (mp3)

Jaa hyvä käytäntö!

Hyvät käytännöt -verkkopalvelu
Tutustu palvelussa muiden käyttäjien kehittämiin hyviin käytäntöihin tai ehdota itse uutta.

Tapakasvatus mediassa

Tapakasvatus (Scoop.it)
Tapakasvatuksen Scoop.it-sivulle on kerätty mediassa julkaistuja uutisia ja artikkeleita tapakasvatuksesta.