Hyödyn aika Ruotsissa

1700-luvulla suomalaisen maaseudun maisemaa muuttivat isojako, soiden kuivatukset sekä järvenlaskut. Valtio piti fysiokratismin hengessä maataloutta tärkeänä elinkeinona ja halusi keskittää kunkin talon pellot ja niityt isompiin kokonaisuuksiin. Isojako oli fysiokratian tuotetta, sen malli oli saatu Englannista. Jako pääsi alkuun vasta vuonna 1757, kun oli annettu asetus, jonka mukaan jako oli toimitettava, jos yksikin maanomistaja kylässä sitä vaati. Käytännössä jako oli varsin hankala, koska kukaan ei olisi halunnut ottaa peltovainion huonointa maata, vaikka sitä annettiin enemmän kuin hyvää. Niinpä isonjaon jälkeenkin tiluspalstojen määrä saattoi vielä nousta jopa kahteenkymmeneen. Vasta myöhemmin ns. uusjako supisti peltolohkojen määrän kahteen tai kolmeen taloa kohti. Suurta katkeruutta herätti isonjaon yhteydessä tehty yhteismetsien jako. Talonpojat katsoivat, että kaikki metsät kuuluivat heille, kun taas valtio otti omakseen kaiken sen, jota talonpojat eivät tarvinneet kotitarvepuun ottoa varten.

Teksti: Kimmo Jalonen