Uudet innovaatiot

Sarkajako oli hidastamassa uusien maatalouden keksintöjen yleistymistä. Pohjois-Afrikassa ja Espanjassa olleet roomalaisaikaiset kastelujärjestelmät jäivät vaille hoitoa ja tuhoutuivat vähitellen. Vasta arabit ryhtyivät uudelleen laajentamaan Espanjan ja Sisilian keinokasteltua viljelysaluetta. He jakoivat käytettävissä olevan veden tehokkaasti monihaaraisilla kastelukanavilla. Arabien kehittämät keinokastelulaitteet, kanavat, vesipyörät ja -myllyt levisivät vasta 1100-luvulla muualle Eurooppaan, ensin Italiaan ja Ranskaan. Lähi-idän maissa jo tuolloin käytössä ollut tuulen voimalla toimiva mylly tuli länsimaisen kulttuurin piirissä tunnetuksi vasta myöhäiskeskiajalla. Tuulimylly oli vedettömillä seuduilla tärkeä voimanlähde, jonka avulla jauhettiin viljaa, pumpattiin vettä ja murskattiin sokeriruokoa.

Antiikki oli potenut energiapulaa: ihmisten ja eläinten lihasvoima oli pääasiallinen voimanlähde. Keskiajan lopun Eurooppa pystyi hyödyntämään luonnosta saatavilla ollutta energiaa jo enemmän. Vesimyllyjä oli jo antiikin aikana, mutta ne yleistyivät vasta sydänkeskiajalla. Mylly voitiin rakentaa vain virtaavan veden ääreen. Tuulimyllyn sijoittaminen oli helpompaa: se voitiin rakentaa kaupunkiin, se ei jäätynyt kuten vesimylly eikä sen takia tarvinnut hukuttaa peltoja padon takana.

Tuulimyllyt osoittautuivat käyttökelpoisiksi myös kastelu- ja kuivausjärjestelmissä tarvitun energian antajina. Näin miehiä ja hevosia vapautui muuhun työhön. Vesi- ja tuulimyllyjä hyödynnettiin myös kaivosteollisuudessa. Malmia voitiin nostaa syvemmältä ja enemmän kuin ennen. Veden pumppaus, malmin murskaaminen ja palkeiden käyttö tehostuivat.

Teksti: Kimmo Jalonen