Holokausti

Painopiste ihmisarvokysymykselle

Kansanvainon ydin on aina toisen ihmisryhmän ihmisarvon ja -oikeuksien kieltämisessä ja vasta toissijaisesti ulkoisissa seikoissa kuten sodassa, pula-ajassa ja niiden synnyttämissä uhkakuvissa. Tämä pätee myös 2. maailmansodan aikaisten kansanmurhien kohdalla: yhteiskunnallinen tilanne ja lopulta sota loivat kyllä kehykset lopulliselle ratkaisulle (siis joukkotuhonnan täytäntöönpanolle) mutta uhrien ihmisarvo ja -oikeudet oli kielletty jo aikaisemmin – itse asiassa heitä kohtaan oli kylvetty ja elätetty epäluuloa keskisessä ja itäisessä Euroopassa jo vuosikymmenien ajan. Kansallissosialistien valtaannousu 30-luvun alussa vain toi tämän kylvötyön marginaalista julkiseen levitykseen. Tietä lievemmästä ihmisoikeuksien kyseenalaistamisesta vakavampaan – olemassaolon oikeuden kieltämiseen – on joskus kuvattu seuraavankaltaisena ajatuksen kehityskulkuna: ”Te ette saa elää juutalaisina maassamme. Te ette saa elää juutalaisina. Te ette saa elää.”

On perusteltua painottaa holokaustin käsittelyä sotahistoriasta erillisenä kokonaisuutena. Hitlerin sota juutalaisia vastaan ei ollut vain yksi maailmansodassa puhjenneista rintamista. ”Juutalaisten joukkotuho oli osa toista maailmansotaa, ja sodassa kuolee aina paljon ihmisiä.”, on sanottu holokaustin erityislaadun kyseenalaistavilta tahoilta. Jottei tämän kaltaiselle alitajunnassa elävälle ajatukselle jäisi elintilaa, on tällä lukiokurssilla syytä painottaa näkökulmana nimenomaan yhä uudelleen esiin pulpahtavan rotuajattelun myrkyllisyyttä, sen seurauksia ja ihmisarvon kunnioituksen täydellistä romahdusta sekä pohtia mekanismeja, jotka saivat kaltaisemme ihmiset toimimaan vastoin kaikkea inhimillisyyttä. Sodan kulun hallinta on tässä yhteydessä toissijainen.

Teksti: Pekka Lindqvist ja Christiane Jukka