Kumpi oli ratkaisevampi: lähtöalueen työntö vai kohdealueen veto?

Kuten edellä on todettu, siirtolaisuuden synnyn yleisenä edellytyksenä on totuttu pitämään tiettyjä muuttoliikkeen lähtö- ja kohdealueeseen liittyviä aspekteja. Muuttoliikkeen perustavanlaatuisiksi syiksi on tällöin nostettu sekä lähtöalueen väestökehitys että alueella tapahtunut yhteiskunnallinen ja taloudellinen muutos, lähtö- ja kohdealueiden siirtolaisuuslainsäädäntö sekä muuttokohteesta saatavilla oleva tieto. Siirtolaisuutta syntyi, jos siihen oli lähtöalueen talous- ja  yhteiskuntakehityksen edellyttämää muuttopainetta, jos viranomaiset sallivat muuton ja jos muuttajalla oli tietoa muuttokohteesta, johon vaihtaa silloinen asuinympäristönsä.

Tutkijoiden käsitykset siitä, mikä on ollut edellä mainittujen muuttoilmiön edellytysten keskinäinen tärkeysjärjestys, on vaihdellut. Yleensä on ollut kysymys painotuserosta: onko muuttoliikkeen syntyyn vaikuttanut ratkaisevimmin lähtöalueen työntö vai kohdealueen veto. Mallin muotoon tämän siirtolaisuuden "push"- ja "pull"-problematiikan on pukenut yhdysvaltalainen sosiologi Everett S. Lee muuttoliikkeen faktorianalyysissään vuodelta 1966.

Lee katsoo neljän faktorikokonaisuuden vaikuttaneen siirtolaisuuden syntyyn:
a) lähtöalueeseen liittyvät tekijät
b) kohdealueeseen liittyvät tekijät
c) väliintulevat esteet
d) henkilökohtaiset tekijät.

Leen mukaan sekä lähtö- että kohdealueella on lukuisia vastakkaisiin suuntiin vaikuttavia faktoreita, sekä työntäviä että vetäviä. Eri yksilöihin nämä faktorit vaikuttavat eri tavoin – yksilöt voivat myös jäädä vaikutuksen ulkopuolelle. Näissä kahdessa faktorikokonaisuudessa Lee kattaa sekä lähtöalueen väestö- ja yhteiskuntakehityksen että kohdealueen tuntemuksen vaikutukset. Leen faktorianalyysin kolmas päävaikutin, väliintulevat esteet, kattaa puolestaan sekä siirtolaisuuslainsäädännön vaikutukset että mm. lähtö- ja kohdealueiden keskinäisen etäisyyden voittamisen siirtolaisuudelle asettamat esteet. Neljäs faktorikokonaisuus, henkilökohtaiset tekijät, on läsnä muuttopäätökseen kaiken aikaa vaikuttavana voimana.

Siirtolaisuuden syiden merkitystä punnittaessa työntävien tekijöiden voi kyllä väittää monessa tapauksessa riittäneen muuttopäätöksen tekoon. Toisaalta myös tietyt yksittäiset vetävät tekijät, kuten kultalöydöt, ovat myös kiistatta olleet kyllin vetovoimaisia siirtolaiseksilähtöpäätöksen teolle. Useimmiten siirtolaiseksi lähtöön on kuitenkin ollut vaikuttamassa samanaikaisesti sekä työntäviä että vetäviä tekijöitä.

On kuitenkin huomattava, että suuren siirtolaisuuden aikakauden muuttoliike ei ollut yksinomaan työntävien tai vetävien tekijöiden aikaansaamaa. Oma osansa oli myös 1800-luvulla tapahtuneella kulkuyhteyksien nopeutumisella. Leen faktorianalyysin mukaan tässä voisi puhua väliintulevien esteiden voittamisesta. Rautatieliikenteen kehittyminen helpotti sekä liikkeelle lähtöä että perille saapumista. Mikäli höyry ei olisi syrjäyttynyt purjeita laivojen käyttövoimana ja teräs puuta niiden rakennusmateriaalina, ei siirtolaisuusliikenne olisi paisunut niihin mittoihin kuin se aikanaan teki. Kuljetusorganisaation kaupallistumista onkin pidettävä eräänä keskeisenä siirtolaisuutta edistäneenä tekijänä. Laivayhtiöiden kilpailu asiakkaista ja matkojen tätä kautta tapahtunut tuotteistaminen madalsi sekin osaltaan siirtolaiseksi lähdön kynnystä.

Teksti: Eero Kuparinen