Siirtolaisuus toisen maailmansodan jälkeen

Euroopasta valtameren takaisiin maihin muuttaminen on ollut toisen maailmansodan jälkeen vähäistä verrattuna niihin joukkoihin, joissa suuren siirtolaisuuden aikana liikuttiin. Yhdysvallat tosin poisti muuttajakiintiöt vuonna 1968, mutta se on pitänyt senkin jälkeen vastaanottamiensa siirtolaisten määrän pienenä ja on antanut maahanmuuttajia valitessaan etusijan pakolaisille, jo maassa olevien sukulaisille sekä korkeasti koulutetulle ammattityövoimalle.

Oma merkittävä osansa Euroopasta ulospäin suuntautuneen siirtolaisuusvirran heikkenemiseen on ollut Euroopan omalla vaurastumisella. Monesta sellaisesta maasta, josta oli aiemmin lähdetty joukolla, muodostui jatkossa miljoonia muuttajia puoleensa vetäviä siirtolaisuuden magneetteja. Yksi tällainen maa on Saksa.

Toisaalta on huomattava, että koko siirtolaisuuden luonne on muuttunut etenkin 1960-luvulta lähtien. Aiemman pysyväksi tai ainakin ennalta määräämättömäksi ajaksi suunnitellun muuton on korvannut vain määräaikaiseksi tai muuten tilapäiseksi tarkoitettu oleskelu kohdealueella. Monessa tapauksessa sana siirtotyöläinen kuvaa näitä ulkomaille tilapäiseen työnhakuun etsiytyneitä siirtolaista paremmin. Kaikki siirtolaisuus ei aiheudu kuitenkaan paremman toimeentulon etsimisestä. Myös monet ei-taloudelliset tekijät, kuten itsensä kehittäminen tai uusien elämänkokemusten hankkiminen, voivat toimia motiiveina muutolle. Voikin sanoa, että määräaikais- ja tavoitesiirtolaisuus on ottamassa paikkaansa uutena lenkkinä vanhan uudisasutussiirtolaisuuden ja sitä seuranneen työvoiman muuttoliikkeen muodostamassa ketjussa.

Teksti: Eero Kuparinen