Länsimaisuuden ja islamin kohtaaminen Iranissa

Toisin kuin valtaosa sen ajan iranilaisäideistä minun äitini ei ottanut kuuleviin korviin puheita järjestetystä avioliitosta enkä ottanut minä itsekään. Tiedän, että jotkut sukulaisemme kannustivat äitiä siihen salaa: olin tulossa ikään, jolloin heidän mukaansa olisi ollut normaalia etsiä minulle hyvä puoliso. Mutta äiti ja minä olimme sitä mieltä, että minun piti ensin suorittaa opintoni  ja ajatella asiaa vasta sitten. äiti itse oli ylioppilas ja sivistynyt ihminen.

---

Siihen aikaan ei tullut kysymykseenkään, että tytöllä olisi ollut poikaystävä, jonka kanssa hän olisi kulkenut. Jos jollakin tytöllä oli salaa heila, niin kuin siihen aikaan sanottiin, ei hän olisi uskaltanut kertoa siitä kenellekään, ei edes parhaalle ystävälleen, eikä varsinkaan asianosaiselle itselleen.

Elin kiihkeästi ja meluisasti, kuten kaikki ikäiseni lyseolaiset. Aloimme järjestää yllätyshippoja toistemme luona ja ottaa ensimmäisiä tanssiaskelia. Rakastin varsinkin Elvis Presleytä kuten kaikki Teheranin nuoret ja muistan, kuinka pinnasin tunneiltakin nähdäkseni elokuvan, jossa hän oli pääosassa.

---

Aina kun osoitin jonkin uuden vapautumisen merkin, äiti huolestui. Kerran yksi ystävistäni oli maalannut huulensa iltajuhliin. Olimme siitä haltioissamme, ja tietenkin huulipunapuikko kiersi porukassa. Tarkkailin paraikaa itseäni peilistä hämmentyneenä ja vaivautuneena, kun äiti tuli huoneeseen kuin tuulen puuska ja muistutti taas, mihin aikaan minun piti tulla kotiin. Hän meni täysin tolaltaan: Taivaan tähden! Kuinka saatoin langeta noin karkeisiin tapoihin? Enkö minä tiennyt, että vain naimisissa oleva nainen sai maalata huulensa?

Lähde: Pahlavi, Farah Diba 2004. Muistelmat. Iranin viimeinen shaahitar kertoo. Suom. Marja Haapio. Juva: WSOY.