Pienviljelijöiden maa

Vakaa, isien ja isänmaan multaan sidottu sekä yhteiskunnallisesti tiedostava talonpoika oli itsenäistymisen jälkeisen talonpoikaisen tasavallan arvoperusta. Silloin korjattiin sato, joka oli kylvetty 1800-luvun loppupuolella. Tapahtunut ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys: edellä esitetyt esimerkit osoittavat, että paikallisyhteisö ei ollut aina valmis uudistuksiin.

Pienviljelyksen ajatus luotiin 1800-luvun loppupuolella. Taustalla olivat kasvaviksi ongelmiksi koetut tilattoman väestön ja torpparien asema. Jo Yrjö-Koskinen oli korostanut pientilojen merkitystä. Hänen mukaansa pientilojen omistuksella olisi niiden omistajiin myönteinen vaikutus: oma maa lisäisi laiskana pidetyn maattoman väestön ahkeruutta ja pientilallisten aherrus hyödyttäisi sekä heitä itseään että koko kansakuntaa.

Yhteiskunnan keskeisiä maatalous- ja sosiaalipoliittisia päämääriä olivat tilattoman väestön kiinnittäminen maahan ja itsenäisen pienviljelijäväestön lisääminen. Tällä vältettäisiin kaiken muun hyvän lisäksi irtaimen väestön vaellus kaupunkeihin ja siellä syntyvät sosiaaliset ongelmat. Taustalla oli lisäksi sosialismin pelko.

Pienviljelyksen etuna pidettiin sitä, että tuotantomäärä hehtaaria kohti ajateltiin pienillä tiloilla paremmiksi kuin suurtiloilla! Omituinen johtopäätös johtui siitä, että pienviljelijän pelloillaan tekemiä työtunteja ei laskettu kustannustekijäksi. Lisäksi väitettiin, että kohtuullisissa oloissa elävä pienviljelijä ei vaihtaisi 12- tai 16-tuntista työpäiväänsä 8-tuntiseen tehdastyöhön edes suuremmalla palkalla. Pienviljelyn taloudellista kannattavuutta edisti osuustoiminta-aate, johon koko pienviljelyksen ideologia oli tiiviisti sidottu. Pienviljelyn puolustelusta tuli osittain pienviljelijän ahkeruuden ja sitkeyden romantisoituakin ihannointia.

Vuonna 1918 torpparivapautus jatkoi 1800-luvun lopussa syntynyttä maan jakamisen ja turpeeseen sitomisen ideaa. Lex Kallio, vuoden 1940 pika-asutuslaki ja 1945 maanhankintalaki edustivat samaa perinnettä. Jälleenrakennus loi lopullisesti pienviljelijöiden Suomen. Maatilojen määrä kasvoi vielä 1950-luvulla, vaikka teollistumiskehitys oli jatkunut jo yli 100 vuotta. Oliko kehitys välttämätöntä? Mitä muita vaihtoehtoja köyhällä Suomella oli? Maahan sitominen takasi ainakin asukkaille jokapäiväisen leivän. Koko Suomi haluttiin turvallisuuspoliittisista syistä pitää asuttuna ja pienomistusta tuettiin, työväenluokan vallankumous(yritys) oli koettu jo 1918 eikä kukaan halunnut uutta sisällissotaa.

Elinkeinorakenteen muutos 1950-luvun lopusta 1970-luvulle oli nopea ja raju. Se muutti ihmisten arkea ja elämää, mutta se oli osin ennustamatonta eikä kukaan oikeastaan hallinnut muutosta. Kukaan ei olisi myöskään voinut sanoa - ainakaan ääneen - 1940-luvun lopulla maataan raivanneelle rintamiehelle, että hän tekee tilaa, joka on 20 vuoden päästä elinkelvoton.

Teksti: Kimmo Jalonen