Vuosi 1809 - muuttuiko mikään?

Suomen alueen valtiollinen yhteys Ruotsiin katkesi vuonna 1809 ja Venäjän keisarikuntaan liitetyillä Ruotsin lääneille luotiin omat hallintoelimet. Vanhan Suomen liittäminen 1812 vahvisti uutta "valtiota". Suomen talouspolitiikka jatkoi pitkään Ruotsin ajan perintöä: vallalla oli usein merkantilistiseksi kutsuttu kauppa- ja teollisuuspolitiikka sekä fysiokratisimiin nojautuva maatalouspolitiikka. Suomen valtiontalous oli erillään Venäjän valtiontaloudesta, vaikka Suomi esimerkiksi osallistui joihinkin Venäjän valtionlainojen maksuun.

Merkittävää oli, että taloudellinen irtikasvu Tukholmasta oli alkanut jo ennen vuotta 1809. Toisaalta Ruotsin osittainen taloudellinen vaikutus jatkui vahvana 1840-luvulle asti. Suomessa tuotetut terva, voi, kala ja halot menivät pitkään Tukholmaan ennen Pietarin ja Suomen omien kaupunkien kasvua.

Suomalaisten pääelinkeino oli maatalous. Fysiokratismi oli vahvistunut 1700-luvun Ruotsissa ja Hyödyn ajan henki jatkui autonomian aikana. Jokapäiväinen leipä hankittiin pellolla raatamalla ja kirkolla käytiin entiseen malliin Jumalanpalveluksissa, lapset kastamassa ja sukulaiset hautaamassa. Maassa oli vähän venäläisiä ja ruotsin kieli säilyi virallisena kielenä ja sen asema yhteiskunnassa on katsottu jopa vahvistuneen autonomian alussa oman hallintokoneiston synnyn yhteydessä.

Verotus keveni, koska maan sisäiset maaseutua ja kaupunkeja erottaneet pikkutullit lakkautettiin, suomalaisten ei tarvinnut enää osallistua Ruotsin valtionvelan maksuun ja vanhat kruunun verorästit annettiin anteeksi. Teollisuudessa ja käsityössä muutokset vallan vaihtumisen aikoihin olivat hyvin pieniä: vuosien 1805-1815 välillä käsityöläisten ja tehtaissa työskentelevien määrä kasvoi 480:llä 9290:een eli käytännössä maailma jatkoi entistä menoaan.

Ruotsin lait jäivät voimaan ja senaatti tulkitsi yleensä tiukasti vanhoja Ruotsin ajan merkantilistisia lakeja, uudistustyö oli hidasta eikä ehkä tarvettakaan suurille uudistuksille heti ollut. Ongelmaksi nousi Ruotsin raha, jota Suomessa edelleen käytettiin. Venäjän hallituksen tavoitteena oli poistaa Ruotsi raha Suomesta. Tavoite näkyi myös Suomen Pankin perustamisessa. Sillä oli sen alkuvaiheessa kolme tehtävää:

  • yksityishenkilöiden velkojen suoritus Ruotsiin
  • edistää maataloutta kauppaa ja muita elinkeinoa
  • saattaa maassa käyttöön vain yksi raha.

Kolmas tavoite toteutui vasta värikkäiden välivaiheiden jälkeen vuonna 1840. Alku oli näyttänyt lupaavalle: vuodesta 1822 alkaen kertyivät verot pääosin ruplina ja virkamiesten palkat voitiin maksaa niin ikään ruplina. Lopullisesti  ruotsalaisten seteleiden lunastus alkoi kuitenkin vasta vuoden1840 lopussa ja maan pohjoisissa osissa lunastusta jatkettiin vuoteen 1850 asti. Rahaolojen seleyttäminen koettiin välttämättömäksi, sillä maassa oli pahimmillaan - tai parhaimmillaan - neljä rinnakaista rahaa. Suomen Pankki käytti lunastamansa ruotsalaissetelit ja vanhat paperiruplat hopean hankkimisen, jota vastaan se sitten laski liikkeelle neljä eriarvoista ruplan seteliä (3, 5, 10, 25 ruplaa), vaihtorahoina käytettiin venäläisiä kupari- ja hopeakolikoita.

Venäjän rupla ei kestänyt Krimin sotaa: Suomen Pankin täytyi lopettaa omien seteleidensä vaihdon hopeaan, mistä seurasi inflaatio. Ongelma ratkaistiin keisarillisella käskykirjeellä 1860. Suomeen piti tulla Venäjän ruplaa pienmpi, mutta siihen sidottu rahayksikkö. Suomi sai oman rahayksikön markan, joka oli arvoltaan neljäsosa ruplaa. Hopeaan markka sidottiin 1865 ja rupla menetti asemansa Suomessa seuraavalla vuosikymmenellä kultakantaan siirtymisen yhteydessä: alkoi 1990-luvulle jatkunut markan tarina.

Teksti: Kimmo Jalonen