Eurooppa-päivä ja EU-tunnukset

Eurooppa-symbolit ovat Euroopan unionin lippu, euroraha, EU-passi, EU-ajokortti, Eurooppa-hymni ja Eurooppa-päivä.

Euroopan unionin lipussa kultaiset viisisakaraiset tähdet muodostavat ympyrän siniselle pohjalle. Tähtien lukumäärä 12 on vakio, luku on perinteinen täydellisyyden ja yhtenäisyyden symboli. Euroopan unionin lippua käytetään EU:n ulkorajoilla, lentokentillä ja satamissa. Lippua voivat käyttää valtion ja kuntien virastot sekä laitokset, yritykset ja yhteisöt esimerkiksi silloin, kun suomalaisten isäntien vieraaksi tulee unionin organisaatioiden edustajia.

Eurorahat otettiin käyttöön vuoden 2002 alussa 12 EU-maassa. Setelit ovat kaikilla samanlaisia, mutta kolikoissa esiintyvät kunkin maan kansalliset tunnukset, jotka kukin maa on itse suunnitellut. Unionin uudet jäsenvaltiot valmistautuvat myös euron käyttöönottoon. Slovenian, Liettuan ja Viron  oletetaan ottavan eurot käyttöön vuonna 2006.

Kaikissa EU-maissa on käytössä yhdenmukainen passi. Suomalaisten passien kansissa lukee suomeksi ja ruotsiksi sanat Euroopan unioni, Suomi ja passi. Lisäksi kannessa on leijonavaakuna. Vuoden 1998 alusta Suomessa myönnettävät ajokortit ovat olleet EU-mallin mukaisia.

Eurooppa-päivää vietetään jokaisessa EU-maassa 9. toukokuuta. Eurooppa-päivien tapahtumien ja juhlatilaisuuksien toivotaan tuovan unionin lähemmäksi kansalaisiaan ja unionin kansat lähemmäksi toisiaan. Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitti 9. toukokuuta 1950 ehdotuksensa järjestäytyneen Euroopan luomisesta, järjestöstä, jonka päätarkoituksena olisi ehkäistä uudet sodat Euroopan maiden välillä. Tästä ehdotuksesta, joka tunnetaan Schumanin julistuksena, alkoi nykyisen Euroopan unionin kehitys.

Euroopan unionin tunnusävel on Oodi Ilolle Ludwig van Beethovenin yhdeksännestä sinfoniasta.

Teksti: Hanna Lämsä