Lukiodiplomiportfolio

Lukiodiplomiportfolion tavoitteena on antaa  monipuolinen kuva koko prosessin kehityskaaresta ensimmäisestä idealuonnoksesta, esikuvien etsinnästä, tiedon hankinnasta ja idean kehittelystä valmiiksi teokseksi. On myös tärkeätä sisällyttää omien valintaperusteiden ja jatkokehittelyideoiden kuvailua portfolioon. Keskeistä on omien tavoitteiden saavuttamisen pohdinta ja koko prosessin itsearviointi. Lukiodiplomiportfolio tehdään arvioitavaksi.

Lisätietoja kuvataiteen lukiodiplomista

Esimerkkejä lukiodiplomitöistä

Aino Lahdenranta
Kuvataiteen diplomityö
Helsingin Viikin Normaalikoulun lukio

On arveltu, että intialaiset, kiinalaiset ja persialaiset olisivat olleet ensimmäisiä, jotka koristelivat kankaita kasviväreillä painamalla. Sieltä taito levisi ensin antiikin Kreikkaan ja myöhemmin muualle eurooppaan. Suuremmassa määrin kangasta alettiin painaa 1200-luvulla ja Suomessakin kankaanpainoa on käytetty jo satoja vuosia.

Tänä päivänä kankaanpaino on hyvin esillä. Marimekon selkeät ja värikkäät painokankaat 60- ja 70-luvuilta ovat nousseet uudelleen muotiin ja mm. Paola Suhosen luomat käsinpainetusta kankaasta tehdyt vaatteet ja asusteet ovat suosittuja. Ehkä siksi innostuin itsekin tekemään vaatetekstiilin.

Edellä mainitut yritykset käyttävät kankaissaan pitkälti suomalaista muotokieltä, mutta muuten kauppojen hyllyillä on ollut nähtävissä paljonkin eri kulttuurien ornamentteja. Erityisesti Kaukoidän ja Intian kuviointia on tullut vastaan paljon.

Itsekäyttämäni kuvio on peräisin attikalaisesta hautavaasista 700-luvulta eKr. Vaasi edustaa geometrista tyyliä, joka sijoittuu niin kutsutulle pimeälle kaudelle, mykeneläisen ja arkaaisen Kreikan taiteen väliin. Geometriselle kaudelle tyypillistä oli mustan värin hallitsevuus ja alunperin naturalististen aiheiden hajoaminen ornamenteiksi. Erilaisten koristenauhojen käyttö oli runsasta.

Omasta työstäni karsin paljon yksityiskohtia, mutta hahmojen voimakkaasti tyylitelty ulkomuoto on sama. Eroa alkuperäiseen työhön pyrin tuomaan erilaisella värien käytöllä, geometrisella kaudella käytössähän olivat lähinna musta ja tiilenpunainen. Lisäksi pyrin kuvioiden asettelulla jollain tavalla modernisoimaan työtäni. Mielestäni tyhjät kohdat ja vastavirtaan asetetut vaunut keventävät vaikutelmaa, rikkomlla muuten säännöllistä kuviointia. Itse pidän työssäni kuitenkin juuri sen historiallisesta puolesta. Attikalainen taiteilija tuskin osasi aavistaa, että hänen kuvioitaan käytettäisiin vielä 2700 vuoden päästä.

Lähteet:
Maailmantaiteen kirjasto: Kreikan ja Rooman taide
Nissinen: Kaunis käsityö

Topias Hirvonen
Kuvataiteen lukiodiplomi
Helsingin Viikin Normaalikoulun Lukio

Työhön liitettävä pohdiskeleva esseekirjoitus

Työni alkoi aiheen valinnasta. Tämä on usein hankalaa, sillä toteuttaessani itseäni en tavallisesti pohjaa ajatuksiani jonkun toisen ehdotuksiin ja rajoihin. Halusin tehdä työn tietokoneohjelmia käyttäen, sillä moni ei vielä ole ymmärtänyt niiden tarjoamia mahdollisuuksia kuvataiteessa. Tehtävänannossa käskettiin toteuttaa kolmen ilmoituksen sarja aikakausilehteen pohjustaen sen kulttuuriperintöön. Esimerkiksi annettiin VR:n mainos, jossa Helsingin päärautatieaseman patsaat lähtivät yhdessä katsomaan Turunlinnaa resiinalla. En halunnut teoksessani harhailla kovin kauas tästä esimerkistä, koska pidin sitä varsin pätevänä esittämään digitaalisen kuvankäsittelyn mahdollisuuksia. Suurin haasteeni työskentelyssäni oli siis kehittää tuore ideakokonaisuus, jossa kerron tarinaa, johon jokainen suomalainen voisi asettaa itsensä henkilöhahmoksi ja visualisoida se tietokoneella.

Istuin sosiologian-laitoksella tutustumiskäynnillä kuuntelemassa professorin tietoiskua sosiologian merkityksestä yhteiskunnassa, ja mielessäni pyöri kuvataiteen diplomikurssin työ, jota en vielä ollut aloittanut tuohon aikaan. Aloin ajatella esimerkin patsaita, ja samalla muita tiedossani olevia Helsingin patsaita. Ymmärsin, että en ollut koskaan pohtinut näiden asemaa ja merkitystä katukuvassa. Kuvittelin patsaat eläviksi ja kyselin heiltä, että miksi ne peittyvät saasteisiin ja lintujen jätöksiin ja hukkuvat turistien salamoiviin ryntäyksiin, vailla merkitystä tai elävää historiaa, jonka niiden olisi tarkoitus projisoida eteemme. Ajattelin myös, että nykyään näitä maamerkkejä ei edes huomaa kaiken kaupallisen karnevaalin seasta. Kadut peittyvät plakaatteihin, joissa kerrotaan miten sinäkin voit parantaa elämäsi laatua. Nyt JCDecaux (ranskalainen mainonnan esitteilleasettaja) on tuonut Suomeenkin teknologiakehityksen mahdollistavaa liikkuvan kuvan mainontaa, joka aikaisemmin ei ole onnistunut pesiytymään suomalaiseen katukuvaan.

Arvelin patsaiden muodostaman kulttuuriperinnön jäävän rujosti kaiken tällaisen kaupallisen mylleryksen varjoon ja loin skenaarion, missä menneisyydellä on mahdollisuus tuoda asiaan oma näkökantansa, joka ei ole nykyajan massaviestinnän turmelema. Kertomani tarina maalaa tätä ajatusta.

Vaikka käytössäni olevalla ohjelmistolla olisin saanut aikaan hyvin photorealistisen teoksen, halusin kuitenkin säilyttää tarinassani maalauksellisuuden ja samalla osoittaa käsityksen digitaalisen kuvan elottomuudesta vääräksi toteuttamalla osan jokaisesta kuvasta expressionistisen lämpimästi töhertäen. Näin saatoin tuoda niihin omaa mielikuvituksellista ilmapiiriä säilyttäen kuitenkin merkityksen ennen kaikkea.

Tämä yhteensovittaminen tuo mieleen modernistien kollaasitekniikan, jolla hajotettiin kuvia tai objekteja osiin kooten näistä jotain muuta, joka sai sitten uuden merkityksen erilaisessa yhteydessä. Nykyteknologialla on mahdollistettu uudenlaisen kollaasin rakentaminen. Voimme ottaa mistä tahansa objektista mallin, siirtää sen digitaaliseen muotoon, ja liittää sen mihin tahansa tai tehdä siitä jotain toista. Tämä on se ominaisuus, joka saavuttaa viimeisenkin ajatuksenpiirron esittämisen digitaalisessa kuvankäsittelyssä, ja tekee siitä kaupanpäälle helppoa, jos osaa.

Tarina alkaa Havis Amandan vangitsemisesta. Tiedonhaussa kävi ilmi, että Ville Valgren pyrki valamaan koko Helsingin sielun tähän Itämeren tyttäreksi kutsuttuun teokseen. Siksi tarinani pelastettavaksi neidoksi asetettiin juuri tämä patsas. Halusin ilmaista nykyajan mainonnan sieluttomuutta ja raadollisuutta, jossa myydään vaikka sielu saatanalle, kunhan ihmiset ostavat enemmän. Havis Amanda sopi myös ulkomuodoltaan tarkoituksiini hyvin, joten laadin raamit perinteiselle sankaritarinalle, jossa jumalainen neito pelastetaan pahan kynsistä. Samalla syyllistyin itse kehystämään Mantan vailla parempaa tietoa tämän tahdosta. Laitetaan ideologian piikkiin. Havis Amandan taustalla tarinaa siivittävät vaaleanpunainen uhkaava –mutta toivoa antava- taivas, jolle on kovaa vauhtia ajautumassa myrskypilviä synkentämään kaupungin yläilmoja ja havainnollistamaan neidon itkua.

Toisessa kuvassa syntyy luomani kapinallisuuden henki ja ylpeys, jonka muodon Kolme Seppää –veistos ottaa. Felix Nylund symboloi veistoksessaan ihmisten työtä ja yhteistoimintaa, jolla murretaan viimein kahleet Havis Amandalta, ja koittaa vapaus myös mielipiteelle. Patsaiden jalat vuotavat verta, sillä niihin on sodan aikana osunut kranaatinsirpaleita. Halusin nostaa tämänlaisia pieniä yksityiskohtia esille aina kun mahdollista, sillä ne ovat juuri niitä kertomisen arvoisia tarinoita, joita yhden olisi hyvä muistaa katsoessaan näitä maamerkkejä.

Kolmas ja viimeinen osa teostani antaa tarkoituksen ja syyn koko tarinalle. Patsaat ovat heränneet henkiin, ja marssivat yhdessä Aleksanterinkadulla mieltään osoittaen. Kuvan yöllisyys tuo tarinaan mystisyyttä ja tarunhohtoisuutta.

Kuvassa esiintyvät juoksijoiden hahmot ovat Lasse Virén ja Paavo Nurmi, jotka kiidättävät sanaa eteenpäin. Patsaiden vähäisyydellä halusin luoda vain alkutunnelmia viestille, joka jää katsojan loppuun kehiteltäväksi. Eino Leino seisoo keskellä kuvaa ylpeänä ja haltioituneena. “yksi on laulu ylitse muiden, ihmisen aattehen hengen ankara laulu.”

Kolme kuvaa kertovat tarinaansa, mutta ne kertovat myös lupauksesta nykyajassa. Tämä on lupaus käyttää teknologian saavutuksia luovasti erilaiseen hyvään, jolla on sanomansa välitettävänä uudelle aikakaudelle taiteen historiassa.