Opettajan vahvuudet ja oma oppimistapa

Omat ammatilliset valmiudet ja persoonallisuuden vahvuudet ovat opettajalle voimavara, jota hyödyntää työssä. Opettajuutensa piirteiden tunteminen antaa osviittaa, minkälaisia painotuksia kurssilla saattaisi olla. Runsaiden valintojen keskellä on hyvä lähteä siitä, mikä on lähellä itseään.

Miten parhaiten oppisin itse kurssin sisältöjä, mistä innostun ja aktivoidun? Miten henkilökohtaisesti käsittelen kuvataiteen eri ilmiöitä, miten ne vaikuttavat ymmärrykseeni ja kuvalliseen ajatteluuni?

Kuvataiteilija, kuvataideopettaja Johanna Ilvessalon haastattelu 14.11.2003

“Myös maailman yleinen tilanne vaikuttaa töihini. Pelko ja epävarmuus ovat olleet viime aikojen tapahtumien vuoksi kollektiivisia tunteita. Muutenkin ajattelen, että henkilökohtaiset ja kollektiiviset tuntemukset kohtaavat, ovat yhteisiä ja jaettuja. Filosofiset pohdiskelut siirtyvät teoksiini konkreettisessa rakentamisessa, esim. veden tai moottorin aiheuttama liike kuvastaa käsityksiäni elämän kiertokulusta, jatkuvuudesta.

On kuvataiteilijoita ja taidenäyttelyitä, jotka vaikuttavat kuvalliseen ajatteluuni, mutta yhtälailla muukin näkemäni ja kokemani, luonnon ilmiöt, kaikki. Tarkovskin elokuvassa Peili on lyhyt kohtaus talosta, jonka sisällä sataa. Se kuva on piirtynyt yllättävän syvälle, ja tiedän sen vaikuttavan teoksissani. Unet ja alitajunta ovat läsnä, kun työskentelen.

Materiaalien kokeilut ovat tärkeitä opetuksessa ja ylipäänsä, että tehdään muuta kuin perinteistä, ylitetään rajoja, tutustutaan nykytaiteeseen. Yllytän oppilaita laittamaan itsensä peliin, etsimään omaa henkilökohtaista pointtia, ideaa töissä. Omat ajatukset ja tuntemukset ovat tärkeitä, niihin pitää luottaa.

Puhuminen tai kirjoittaminen töistä voi toki auttaa oppilasta löytämään uutta. Usein teoksen nimeäminen riittää tai kertominen, mistä on lähtenyt liikkeelle, muuten saa ja pitääkin luottaa kuvaan  Miksi pitäisi katsojalle kirjoittaa niin paljon? Omissa töissäni pyrin siihen, että teos itsessään olisi vaikuttava ja kokonaisvaltainen ilman selityksiä.”

Kuvataideopettaja Tomi Uusitalon haastattelu 21.11.2003

“Käyn taidenäyttelyissä. Säännöllisin välein on nähtävä uusia teoksia, uusia kommentteja. Samoin myös musiikki tai teatteri virkistää ja herättää ajattelemaan. Kokemukset vaikuttavat opetukseeni joko niin, että saatan viedä oppilaat näyttelyyn tai keksin näyttelyn virittämänä jonkin tehtävän. Taiteilija on ehkä tuonut teoksissaan esiin joitain ajatuksia tai keinoja, joita arvostan ja joihin haluan oppilaiden tutustuvan.

Oppilaat saattavat hyvinkin tunnistaa menneitä taidetyylejä, mutta nykytaiteen kanssa he ovat aika hukassa. Tarjoilen opetuksessani uusia, ärsyttäviä tekemisen ja näkemisen tapoja. Provosoin tahallani. Ja taidekäsitykset törmäilevät!

Kirjoittaminen on ehdottoman tärkeää. Sanallistaminen terävöittää ajatuksia, konkretisoi teoksen merkityksen tai viestin. Maailma ja ajattelu ovat sanoihin sidoksissa, ja sitähän meidän pitää kehittää: ajattelua. Prosessin sanallistaminen tekee näkyväksi sen, että on ollut myötä- ja vastoinkäymisiä ja että on oppinut jotain matkan varrella. Voisiko raportti tai analyysi olla puhtaasti kuvallinen? Ehkäpä, vaikka kyllä välillä varmaan pitäisi artikuloida sanoin, uskoisin.

Itse olen koko kouluajan vihannut lukemista ja kirjoittamista. Käänne tapahtui lukiossa ja Taikissa opiskellessa. Kuvien sanallista analysointia oppii vain tekemällä, ja se edellyttää, että sitä erityisesti opetetaan. Poikaoppilaiden kohdalla täytyy tuohon kyllä keskittyä. Kundeja pitäisi rohkaista kirjoittamaan samoin kuin tyttöjä esimerkiksi rakentamaan teknisesti. Omien opettajakokemusteni perusteella olen huomannut, että sukupuoliroolit voivat istua aika syvällä.”

 Piirrokset: Anniina Heikkinen, Helsingin kuvataidelukio