Arviointi

Arvioinnin tehtävä on tukea myönteisesti opiskelijan musiikillista edistymistä ja hänen musiikkisuhteensa syventymistä. Arviointi on siis paljon laajempi käsite kuin pelkkä numeroarvostelu.

Arvioinnissa pyritään ottamaan huomioon erilaiset oppijat ja erilaiset musiikillisen osaamisen muodot. Arvioinnin suunnittelu alkaa siis jo opetuksen suunnittelusta:

  • Miten saada selville opiskelijoiden lähtötaso?
  • Miten järjestää niin monipuolisia tehtäviä, että kaikki opiskelijat voivat näyttää osaamisensa?
  • Miten arvioida eri opiskelijoiden osaamista yhteismusisointitilanteessa?

Arviointi on kaksisuuntaista: se kohdistuu myös opetusjärjestelyihin, ei vain opiskelijan osaamiseen. Opiskelijoilta voi saada arvokasta palautetta siitä, miten opetusjärjestelyt tukevat heidän oppimistaan.

Jotta arviointi olisi oikeudenmukaista, arvioida voi ainoastaan sitä, mitä on opetettu. Esimerkiksi laulu- tai soittokokeen järjestäminen edellyttää, että laulamisen ja soittamisen perustaitoja ja tekniikkaa on opetettu ja opiskeltu, ei vain laulettu tai soitettu ohjelmistoa läpi.

Opiskelijoiden on saatava tietää arviointiperusteet. Arviointia varten voidaan määrittää konkreettisia tekemisen kuvauksia, esimerkiksi fyysinen ja henkinen läsnäolo oppitunneilla, osallistuminen yhteislauluun, määrättyjen soittimien soittaminen, musiikillinen keksintä, kuullun sanallinen kuvailu, tiedonhankintataitojen kehittäminen, paikalliseen musiikkielämään osallistuminen ja vaikuttaminen, yhteistyötaidot.

Koska musiikillinen toiminta on kaikkien kurssien keskeinen sisältö, arvosana ei voi perustua yksin kirjalliseen kokeeseen.

Sanallinen palaute kertoo opiskelijan osaamisesta paljon enemmän kuin pelkkä arvosana. Sanallista palautetta on pyrittävä antamaan kaikissa opiskelun vaiheissa.

Opiskelijan lähtötaso

Jotta arviointi voi olla rakentavaa ja oikeudenmukaista, opettajan on pyrittävä selvittämään opiskelijan lähtötaso. Lähtötason testaaminen voi olla aikaa vievää, koska opiskelijan osaamista ei voi saada selville pelkällä kirjallisella kokeella. Opiskelijoilta voi kuitenkin pyytää kirjallisen kuvauksen heidän musiikillisesta historiastaan. Se lisää oppilaantuntemusta ja voi olla myös ensimmäinen askel opiskelijan itsearviointiin. Opiskelijan lähtötasoa voi selvittää esimerkiksi seuraavanlaisilla kysymyksillä:

Peruskoulun aikaiset musiikkiopinnot

  • Oliko sinulla peruskoulun yhteisenä aineena opetettavan musiikin lisäksi muita musiikkiopintoja?
  • Mitä instrumentteja opit soittamaan?
  • Lauloitko yksi- tai moniäänisesti?
  • Osallistuitko esityksiin, millaisiin?

Koulun ulkopuoliset musiikkiopinnot ja harrastukset

  • Käytkö soitto- tai laulutunneilla?
  • Harrastako kuorolaulua?
  • Laulatko tai soitatko itseksesi?
  • Teetkö musiikkia muuten, esimerkiksi tietokoneella?
  • Harrastatko jotain muuta lajia, joka on tekemisessä musiikin kanssa (esim. tanssi, teatteri yms.)?
  • Kuunteletko musiikkia aktiivisesti? Millaista musiikkia?

Käsitys omista taidoista

  • Miten kuvailisit laulutaitoasi?
  • Osaatko laulaa äänissä?
  • Mitä instrumentteja osaat soittaa, edes auttavasti?
  • Miten tunnet mielestäsi musiikin peruskäsitteitä?
  • Osaatko lukea nuotteja?
  • Millaiset ovat tietosi eri musiikinlajeista? Mistä haluaisit tietää lisää?

Tavoitteita musiikin opiskeluun

  • Mitä haluaisit tällä kurssilla oppia (esimerkkejä: soittaminen, laulaminen, kuunteleminen, säveltäminen, nuotinluku, erilaisten musiikinlajien tuntemus jne.)?

Arviointi kurssin kuluessa

Kurssin aikana annettava molemminpuolinen palaute on tärkeä arvioinnin muoto: sen avulla niin opiskelija kuin opettajakin voi suunnata ja kehittää toimintaansa. Jotta rakentava palaute tuntitilanteessa on mahdollista, on oppituntien ilmapiirin oltava turvallinen. Ryhmän yhteishenkeen ja vuorovaikutukseen on syytä panostaa, esimerkiksi erilaisten tutustumisleikkien ja ryhmäyttämisharjoitusten avulla (ks. Kirjallisuutta).

Opiskelijoiden musiikillista osaamista on syytä pyrkiä arvioimaan mieluummin tuntitilanteessa kuin erillisissä koetilanteissa, varsinkin pakollisilla kursseilla.

Opiskelijoille voi antaa musisointitilanteissa suullista palautetta. On kuitenkin tärkeää varoa julkista nolaamista. Opiskelijalle on tehtävä selväksi, että palaute kohdistuu hänen toimintaansa, ei hänen musikaalisuuteensa.

Palautteen tulee keskittyä konkreettisiin yksityiskohtiin ja sisältää keinoja, joilla opiskelija voi kehittää toimintaansa.

Arvioinnin tukena voi käyttää esimerkiksi jonkinlaista ”harjoituspassia”, johon opiskelija kirjaa muistiin, mitä hän on tehnyt erilaisissa musisoimistilanteissa (esim. mitä instrumentteja soittanut, mitä laulanut, miten osallistunut musiikilliseen keksintään jne.). Harjoituspassiin voi liittää myös opiskelijan itsearviointia palautekeskustelua varten.

Kurssin loppuarviointi

Kurssin aikana voidaan pitää kirjallinen koe, jos joitain oppimisen osa-alueita ei pystytä muuten arvioimaan. On suositeltavaa pyrkiä kehittämään vaihtoehtoisia arvioinnin apuvälineitä, esim. ryhmäkeskusteluja, henkilökohtaisia palautekeskusteluja tai kirjoitelmia.

Ryhmäpalautteessa opettaja voi keskustella koko opetusryhmän kanssa tai jakaa sen pienempiin osiin. Opettaja voi antaa yleistä palautetta ryhmälle, nostaa esiin kurssin keskeisiä teemoja ja antaa ohjeita, miten opiskelijat voivat kehittää itseään musiikillisesti jatkossa. Palaute ja ohjeet on syytä kohdistaa koko ryhmälle, ei yksittäiselle opiskelijalle. Ryhmässä myös opiskelijat uskaltavat helpommin antaa palautetta kurssista opettajalle kuin henkilökohtaisissa palautekeskusteluissa. Palautteen taustamateriaalina voidaan käyttää myös opiskelijoiden kirjoitelmia. Opiskelijat voivat esimerkiksi arvioida kirjallisesti opetusjärjestelyjä sekä omaa oppimistaan ja siihen vaikuttaneita tekijöitä.

Henkilökohtainen palautekeskustelu on aikaa vievä arvioinnin muoto, mutta auttaa yleensä opiskelijaa opinnoissaan enemmän kuin esimerkiksi kirjallinen koe. Opettaja voi antaa opiskelijalle henkilökohtaisia ohjeita ja nostaa esiin opiskelijan vahvuuksia ja kehittämiskohteita. On luonnollista, että opiskelijaa ei ehdi oppia tuntemaan yhden kurssin aikana kovin hyvin. Tämän voi myös kertoa opiskelijalle ja pitää palautteen aluksi yleisluonteisena ja kannustavana. Myöhemmillä kursseilla voidaan edetä vähitellen konkreettisempiin ja yksityiskohtaisempiin havaintoihin.

Palautekeskustelu on myös hyvä keino oppia tuntemaan opiskelijoita paremmin. Palautteessa voidaan käydä läpi kurssin alussa tehtyä kyselyä, tarkastella opiskelijan kurssin aikana täyttämää harjoituspassia ja keskustella kurssin kulusta yleensä. Näin opiskelijan itsearviointi on yhtä olennainen osa keskustelua kuin opettajan antama palaute. Keskustelun avulla opettaja voi oppia näkemään, millaista palautetta kukin opiskelija tarvitsee. Palaute on tehokkainta silloin, kun se tukee opiskelijan itsehyväksyntää ja liittyy konkreettisiin, yhdessä sovittuihin tavoitteisiin. Palautteen tehtävä on aina lisätä opiskelijan itsetuntemusta, ei korostaa opettajan asiantuntijuutta.

Palautekeskustelun kysymyksiä voivat olla esimerkiksi seuraavat:

  • Saitko kurssilta sitä mitä tulit hakemaan tai saitko tehdä sitä, mitä tulit tekemään?
  • Mikä mahdollisesti esti sinua saavuttamasta asettamiasi tavoitteita?
  • Olivatko annetut tehtävät helppoja, vaikeita vai sopivia?
  • Miten arvioisit yritteliäisyyttäsi tai pitkäjänteisyyttäsi?
  • Miten arvioisit ryhmätyötaitojasi?

Muita palautekeskustelun teemoja voivat olla

  • musiikillinen itseluottamus
  • musiikilliset taidot
  • vastuunotto omasta oppimisesta
  • vastuunotto ryhmäprosessista.

Ohjeita palautteen antajalle

  •  

  • Aloita ja lopeta positiivisella viestillä: negatiivinen palaute muistetaan paremmin kuin positiivinen.
  • Keskity ensimmäisillä kursseilla yleisiin asioihin, etene musiikillisiin yksityiskohtiin vähitellen.
  • Kohdista palaute toimintaan, älä persoonallisuuteen.
  • Puhu havainnoistasi, älä päätelmistäsi.
  • Kuvaile, älä tuomitse.
  • Anna tietoja ja ideoita, miten kehittyä, vältä suoraa neuvomista.
  • Muista palata kehittämiskohteisiin seuraavissa palautteissa.

Kirjallisuutta

Aalto, M. (2000): Ryppäästä ryhmäksi. Tampere: Tammer-Paino Oy.

Aulio, O. (1993): Suuri leikkikirja. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.

Hyppönen, M. & Linnossuo, O. (2002): Zip, zap ja boing: leikkejä ja muita toiminnallisia menetelmiä hoito-, kasvatus- ja sosiaalialan koulutukseen ja työhön. Helsinki: Lasten Keskus.

Koppinen, M-L., Korpinen E. & Pollari, J. (1999): Arviointi oppimisen tukena. Juva: WSOY.

Kurkela, K. (1997): Musiikillisen edistymisen arviointiperusteista. Teoksessa Jakku-Sihvonen (toim.): Onnistuuko oppiminen, s. 277–294. Opetushallitus, Arviointi 3/1997.

Reijo Aittakumpu