Kiusaamissuhteen syntyminen ja kehittyminen

Viestinnän tutkimukset ovat osoittaneet, että läheisen ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen syntymistä helpottaa se, jos osapuolet pitävät toisiaan itsensä kaltaisina. Tällöin vuorovaikutuskumppanin asenteet, mielipiteet ja käyttäytyminen ovat ennustettavissa helpommin kuin jos kumppani olisi kovin erilainen. Vuorovaikutussuhteen alussa osapuolet eivät kuitenkaan vielä tiedä toisistaan juuri mitään, mikä aiheuttaa heissä epävarmuutta toisiaan kohtaan. Tätä epävarmuutta pyritään vähentämään tarkkailemalla toista osapuolta, kyselemällä muilta hänestä tai hakeutumalla juttelemaan hänen kanssaan.

Tavallisin epävarmuuden vähentämisen keino on itsestään kertominen (engl. self-disclosure), jota osapuolet yleensä tekevät vastavuoroisesti ja portaittain etenemällä. Keskustelukumppanit kertovat toisilleen itsestään, perheestään ja kodistaan, ajatuksistaan ja tunteistaan asioita, joita toinen osapuoli ei muutoin saisi selville. Henkilökohtaisten asioiden paljastaminen etenee yleensä pinnallisemmista asioista (esim. harrastukset, mieliruoka, sisarukset) syvällisempiin ja arkaluontoisempiin asioihin (esim. tulevaisuuden suunnitelmat, toiveet, pelot ja huolenaiheet, perhesuhteissa esiintyvät ongelmat), ikään kuin kuorittaisiin yhdessä sipulia kerros kerrokselta sipulin ydintä kohti edeten. Luottamuksen synnyttyä kumppanit voivat liikkua syvällisempien ja pinnallisempien kerrosten välillä hyvinkin nopeasti ja mutkattomasti aina kulloisenkin tilanteen mukaan. Jos itsestä kertominen on sopivan vastavuoroista ja osapuolet toteavat olevansa riittävän samankaltaisia pystyäkseen luottamaan toisiinsa ja osatakseen ennustaa riittävästi toistensa käyttäytymistä, heidän tutustumisvaiheensa on onnistunut ja heidän suhteensa voi alkaa syventyä. Jos osapuolet vielä tuntevat saavansa keskinäisestä vuorovaikutuksestaan yhtä paljon tukea, mielihyvää ja virikkeitä, vuorovaikutussuhteella on hyvät edellytykset kehittyä ystävyyssuhteeksi.

Voiko tutustuminen epäonnistua?

Toisaalta viestinnän teorioissa kuvataan myös, miten yksilöt asettavat odotuksia toistensa viestinnälle ja mitä näiden odotusten toteutumisesta ja rikkomisesta seuraa. Tutustumisvaihe voi epäonnistua, jos vuorovaikutuskumppanin viestintä ei vastaakaan toisen osapuolen asettamia odotuksia, vaan rikkoo nämä odotukset kielteisellä tavalla. Tällöin osapuolet eivät yleensä ryhdykään kertomaan itsestään toisilleen muuta kuin korkeintaan hyvin pinnallisia asioita, koska eivät tunne riittävää luottamusta toisiaan kohtaan. Sipuli jää kuorimatta ja osapuolet tuntevat edelleen epävarmuutta toisiaan kohtaan. Uuteen tutustumisyritykseen ryhtyminen on kuitenkin vaikeutunut, koska toinen osapuoli tuntuu erilaiselta kuin itse.

Epävarmuus lasten välillä voi kasvaa esimerkiksi erilaisten viestintätyylien ja -tapojen seurauksena. Lapset voivat erota siinä, kuinka halukkaita tai arkoja he ovat viestimään toisilleen ja miten he yleensä asiansa ilmaisevat. Viestintätyyli ja halu viestiä vaihtelevat myös tilanne- ja vastaanottajakohtaisesti. Lapsi tai nuori voi arkailla puhumista osalle luokkatovereitaan, mutta voi samanaikaisesti olla hyvinkin rohkea ja motivoitunut kommunikoimaan joidenkin toisten kanssa. Viestintätyyliltään ja -tavoiltaan yhteensopimattomien yksilöiden välille saattaa syntyä vaikeasti ylitettävä muuri. Myös yksilöiden vuorovaikutustaidot vaihtelevat: joku voi olla äärimmäisen taitava hankkimaan ystäviä ja vaikuttamaan heidän mielipiteisiinsä ja asenteisiinsa, kun taas jollekin toiselle jo viestintäaloitteiden tekeminen ja vuorovaikutussuhteiden solmiminen voivat muodostua ylivoimaisiksi tehtäviksi. Toisaalta yksilö voi olla vahva yhdellä taitoalueella, mutta hänellä saattaa samanaikaisesti olla puutteita jollakin toisella taitoalueella. Oppilas saattaa olla esimerkiksi hyvinkin taitava kertomaan omista ajatuksistaan ja perustelemaan omia näkemyksiään, mutta ei osaa huomioida luokkatovereitaan ja antaa heille myönteistä palautetta heidän ajatuksistaan ja tekemisistään.

Kaksi kohtaamista

Tarkastelen seuraavassa kahden erilaisen vuorovaikutussuhteen kehittymistä kuvitteellisten esimerkkien avulla ja pohdin, miten viestinnän teoriat auttavat ymmärtämään suhteen kehittymistä näissä tapauksissa. Kuvitellaan ensin vuorovaikutustilanne, jossa toisena osapuolena on hiljainen ja helposti syrjäänvetäytyvä lapsi. Toinen osapuolista on puhelias ja halukas viestimään oudompienkin ihmisten kanssa, hänen on helppo tuoda ajatuksiaan julki, mutta hänen viestintätyylinsä on useimmiten hyökkäävä (engl. verbal aggressiveness).

Osapuolten tutustumisvaihe saattaa muodostua varsin kriittiseksi suhteen kehittymisen kannalta. Hiljaiselle ja syrjäänvetäytyvälle lapselle itsestä ja omista asioista kertominen on yleensäkin vaikeaa, ja erityisen haluton hän on viestimään oudompien ihmisten kanssa. Hän uskaltautuu paljastamaan henkilökohtaisia asioitaan vasta pitkän tuttavuuden jälkeen ehdottoman turvalliseksi kokemissaan vuorovaikutussuhteissa. Viestintätilanteissa vertaistensa kanssa hän toivoisi, että vuorovaikutuskumppani lähestyisi häntä ystävällisesti ja itsestään kertomalla rohkaisisi häntäkin paljastamaan omia asioitaan. Erityisen vaikeaa itsestä kertominen on hänelle todennäköisesti silloin, kun vuorovaikutuskumppanina on hyökkäävästi lähestyvä koulutoveri.
Viestintätyyliltään hyökkäävälle oppilaalle puolestaan on ominaista muun muassa, että hän käskee, määrää ja jopa uhkailee pyytämisen ja neuvottelemisen sijasta; hän kertoo omat näkemyksenä ehdottomina totuuksina kysymättä ja kuuntelematta toisten mielipiteitä ja neuvomisen, kannustamisen ja kehumisen sijasta hän arvostelee, haukkuu ja syyttelee tovereitaan. Lisäksi hänellä saattaa olla taipumus korottaa ääntään ja kiroilla sekä piikitellä ja nimitellä keskustelukumppaneitaan.

Epävarmuuden vähentämisen yritys heidän välillään saattaa käynnistyä siten, että rohkeampi oppilaista päättää mennä juttelemaan aremman kanssa selvittääkseen, millainen tyyppi tämä oikein on ja osaako tämä puolustaa itseään, kuten hän itse tekisi vastaavassa tilanteessa. Hän lähestyy koulutoveriaan uhkaavasti käskemällä tätä siirtymään pois edestään rikkoen heti vuorovaikutuskumppaninsa odotukset. Vastaukseksi hän odottaisi keskustelukumppanin torjuvan hänen käskynsä ja antavan takaisin samalla mitalla. Pelästynyt kumppani ei kuitenkaan uskalla tätä odotusta toteuttaa, vaan pakenee tilanteesta mahdollisimman nopeasti sanomatta yhtään mitään. Seurauksena vuorovaikutuksesta on, että kummankin osapuolen odotukset tulevat rikotuiksi.

Tämänkaltaisessa tilanteessa epävarmuus vuorovaikutusosapuolten välillä ei vähene, vaan pikemminkin lisääntyy viestinnän seurauksena. Osapuolet havaitsevat olevansa hyvin erilaisia, eikä kumpikaan usko saavansa palkitsevia kokemuksia tasavertaisessa vuorovaikutussuhteessa toisen kanssa. Näin on syntynyt otollinen maaperä kiusaamissuhteen muodostumiselle. Viestintätyyliltään hyökkäävä osapuoli saattaa ikään kuin uhrata vuorovaikutussuhteensa hiljaiseen ja arkaan oppilaaseen saavuttaakseen tämän avulla jotain muuta etua, esimerkiksi materiaalista hyötyä, vaikutusvaltaa tai huomiota kaveripiirissä. Suhde alkaa kehittyä epätasapainoiseksi kiusaamissuhteeksi, jossa vain toinen hyötyy ja toinen häviää. Kiusaamissuhteen luonnetta on vaikea muuttaa myöhemmin, koska yritykset suojautua kiusaamiselta saavat uhrin haluttomaksi viestimään kiusaajansa kanssa ja paljastamaan tälle omia asioitaan. Kiusaaja puolestaan ei halua enää etsiä samankaltaisuuksia itsensä ja kiusaamansa oppilaan väliltä, vaan pyrkii pikemminkin korostamaan heidän erilaisuuttaan oikeuttaakseen kiusaamisen.

Hyökkäävästi kommunikoivan oppilaan voi kuitenkin olla helppo tutustua toiseen viestintätyyliltään samanlaiseen oppilaaseen. Heidän tutustumisensa todennäköisesti etenisi siten, että aloitteen tekevän oppilaan lähestyessä toista käskemällä tämän siirtyä syrjään keskustelukumppani vastaakin täysin odotusten mukaisesti kieltäytymällä siirtymästä ja sanomalla takaisin jotain yhtä hyökkäävää. Seurauksena epävarmuus heidän välillään vähenisi jo osittain, ja he toteaisivat olevansa melko samankaltaisia ihmisiä. Ensimmäisen tutustumisvaiheen pohjalta he voisivat jatkaa vastavuoroista itsestään kertomista ja siirtyä askeleen eteenpäin vuorovaikutussuhteensa rakentamisessa.

Mitä seurauksia kiusaamisella on?

Tutkimuksissa onkin todettu, että hyökkäävästi käyttäytyvien, toisia kiusaavien oppilaiden kaveripiiri koostuu yleensä toisista samanlaisista oppilaista. Hyökkäävä viestintätyyli ei rohkaise toisentyyppisiä oppilaita paljastamaan luottamuksellisia asioita itsestään. Kohtalokkaana seurauksena tästä on, että kiusaavien oppilaiden hyökkäävä viestintätyyli vain vahvistuu vaihtoehtoisten käyttäytymismallien puuttuessa. Hyökkäävän viestintätyylin omaksunut lapsi ja nuori jää helposti myös vaille realistista vertaispalautetta omasta viestinnästään, koska useimmat oppilaat eivät uskalla sitä hänelle antaa. Kiusaajalle muodostuu vääristynyt kuva itsestään viestijänä, eikä hän osaa korjata käyttäytymistään. Realistisen toveripalautteen puuttuminen saattaa estää tasapainoisten, palkitsevien viestintäsuhteiden syntymisen ja kehittymisen vielä myöhemminkin nuoren elämässä. Kiusaamisella voi siis olla kauaskantoisia vaikutuksia kiusaajan vuorovaikutussuhteisiin aikuisikään saakka.

Kohtalokkaimmat seuraukset kiusaamisesta on kuitenkin todettu aiheutuvan kiusaamisen uhreille. Palkitsevien vuorovaikutussuhteiden puuttuminen ja toistuva, kielteinen vertaispalaute johtavat muun muassa itsetunnon menetykseen, eikä kiusattu enää uskalla tai halua hakeutua vuorovaikutukseen oudompien koulutovereidensa kanssa. Hänen mahdollisuutensa tasapainoisten vuorovaikutussuhteiden solmimiseen heikentyvät. Kiusatulle ei tarjoudu myöskään tilaisuuksia harjoitella vuorovaikutustaitojaan kahdenvälisissä viestintätilanteissa ja ryhmässä. Seurauksena uhrille saattaa muodostua heikko käsitys omista viestintätaidoistaan, mikä voi harjoitusmahdollisuuksien puuttuessa olla totuudenmukainenkin. Lisäksi kiusattu voi päätyä välttelemään viestintätilanteita yleisemminkin, tai ne muodostuvat hänelle kohtuuttoman kuormittaviksi.

Millä tavalla riskialttiita vuorovaikutussuhteita voidaan sitten ohjailla? On selvää, että kaikki koulun tai edes luokan oppilaat eivät voi päätyä yhtä läheisiksi ystäviksi keskenään. Läheisen ystävyyssuhteen muodostuminen ei ole mahdollista silloin, jos osapuolten arvo- ja ajatusmaailma sekä yhdessäolon tavoitteet ja viestintätyylit eivät ole sovitettavissa toisiinsa. Tavoitteeksi tulisi kuitenkin asettaa se, että kaikkien oppilaiden välillä olisi vähintäänkin turvallinen ja toista kunnioittava etäinen suhde. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tarpeen seurata ja ohjailla oppilaiden vuorovaikutussuhteiden kehitystä sekä tietoisesti kehittää heidän suhdetaitojaan.

Maili Pörhölä, akatemiatutkija , dosentti | Jyväskylän yliopisto, viestintätieteiden laitos