Jatkuvuutta ja uusia linjauksia kielten opetussuunnitelmissa

Uudet opetussuunnitelmat rakentuvat entisten pohjalle. Ne edustavat samalla jatkuvuutta ja uudistuksia. Tämän havainnollistamiseksi esitetään aluksi lyhyt historiallinen katsaus.

Maassamme tehtiin 1900-luvun loppupuolella runsaasti kielten opetussuunnitelmien kehittämistyötä. Merkittäviä virstanpylväitä peruskoulutasolla olivat peruskoulun opetussuunnitelma (POPS-70), oppimääräsuunnitelmat ranskan, saksan ja venäjän kieliin peruskoulun 1. vieraana kielenä (1979), peruskoulun kielten oppimäärät ja oppimääräsuunnitelmat (1982), peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (1985) ja peruskoulun opetussuunnitelman perusteet (1994). Vastaavaa kehitystyötä on tehty myös lukion puolella: vuoden 1941 oppiennätysten jälkeen Nykykielten (1970) opetussuunnitelma ja mm. v. 1981 annetut kurssimuotoisen lukion oppimäärät, lukion opetussuunnitelman perusteet (1985) ja lukion opetussuunnitelman perusteet (1994).

Kielten opetussuunnitelmissa ovat heijastuneet yleiset koulutuspoliittiset ratkaisut.  Näin mm. tasokurssien poistuminen peruskoulusta ja kurssimuotoinen lukio merkitsivät selvästi uusia piirteitä myös toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten opetussuunnitelmiin. Voimakkaasti lisääntynyt kansainvälistyminen on näkynyt kielten opetussuunnitelmissa. Euroopan Neuvoston monet kieliprojektit ovat antaneet vuosikymmenten ajan monia kehitysvirikkeitä ja lähimenneisyydessä Euroopan unionin kielipoliittiset linjaukset ovat myös heijastuneet kielten opetussuunnitelmien laadintaan.

Suunta selvä 70-luvulta lähtien

Muutoksista huolimatta myös jatkuvuus on ollut vakaata. Uusia opetussuunnitelmia laadittaessa on säilytetty ainesta, joka on edelleen ajankohtaista ja tärkeätä. Peruskoulun ja nykykielten opetussuunnitelmat 1970-luvulla toivat ensi kertaa selkeästi esille nykyään yleisesti hyväksytyt tavoitteet: kielen suullisen ja kirjallisen ymmärtämisen ja tuottamisen, viestintäuskalluksen, kulttuuritiedon omaksumisen ja avoimen ja myönteisen asennoitumisen opiskeltavaa kieltä edustavaan kulttuuriin ja sen puhujiin. Nämä ovat sisältyneet 1970-luvun alun jälkeen kaikkiin opetussuunnitelmiin, vaikka tavoitteiden ilmaisutapa onkin jossakin määrin muuttunut mm. soveltavan kielitieteen ja kielididaktiikan käsitteiden kehittymisen myötä. POPS-70:ssa oli myös varsin tarkat tavoitteet sanaston koolle ja osattaville rakenteille, joita tarkennettiin 1976 Oppilaalle vieraat kielet –oppaassa. Se sisälsi ehdotuksen perustavoitteiksi ja perusoppiainekseksi peruskoulussa.

Vuoden 1982 ja 1985 peruskoulun opetussuunnitelmissa oli uutta kaiken kielikasvatuksen merkityksen korostaminen ja se, että kielenopetuksen yhteyksiä yleisiin tavoitteisiin kuvattiin varsin laajasti. Kasvatuksellinen näkemys oli siten voimakkaasti esillä. Kieltenopetuksen ainekohtaisessa tavoiteasettelussa uutta oli puolestaan se, että oppiainesta valittaessa tuli huomiota kiinnittää entistä voimakkaammin kielen käyttämiseen viestinnän välineenä. Tavoitteita ja oppiainesta esitettäessä tuli kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin:

  • viestintätehtävät: mihin tarkoituksiin oppilaan tuli osata käyttää kieltä ja mitä hänen tuli osata tehdä kielen avulla
  • kielenkäyttötilanteet: millaisissa oloissa (roolit, aika ja paikka) oppilaan tuli osata käyttää kieltä
  • aihepiirit ja käsitteet: mitä ajatuksia, käsitteitä ja asiasisältöjä oppilaan tuli ymmärtää ja osata ilmaista
  • sanastollinen sisältö: kuinka paljon ja millaisia sanoja ja sanontoja oppilaan tuli ymmärtää ja osata käyttää (sanaston koolle esitettiin myös tavoitetaso)
  • kieliopillinen sisältö: mitä kielen eri rakenteita oppilaan tulee ymmärtää ja osata käyttää (esitettiin vain yleisiä valintaperusteita mutta ei yksityiskohtaisia rakenneluetteloita)

Nämä piirteet ovat jääneet opetussuunnitelmatyön peruspiirteiksi. Vuoden 1994 peruskoulun varsin suppeassa opetussuunnitelmassa korostui jossakin määrin aikaisempaa enemmän kulttuurien välinen viestintätaito. A-kielten ja B1-kielen tavoitetasoissa tuli ilmi aikaisempaa selvempi ero. Kieltenopetukselle esitettiin yleistavoitteet ja tavoitteet tarkemmin ala-asteelle ja yläasteelle. Tavoitemuotoilussa oli paljon aikaisemmasta tuttua sisältöä, vaikka kielellinen ilmaisu olikin jossakin määrin uutta. Varsinaisesti uusia painotuksia olivat opiskelutaitojen ja arviointikyvyn kehittäminen ja vastuun ottaminen omasta oppimisestaan. Uutta oli myös se, että oppilaiden tulisi voida kokea kielten opiskelu mielekkäänä, elämyksellisenä ja haasteellisena.

Lukion kieltenopetuksen opetussuunnitelmat 1994 määrittelivät varsin yleisellä tasolla kurssien tavoitteet ja sisällöt. Kursseista määriteltiin pitkien ja keskipitkien kielten pakolliset kurssit eikä lainkaan syventäviä kursseja, mistä seurasi, että mm lyhyiden kielten kursseja ei määritelty lainkaan. Pakolliset kurssit olivat samannimisiä kaikille kielille.

Uudet opetussuunnitelman perusteet

Kielten uusia opetussuunnitelmia laadittaessa on noudatettu samoja yleisperiaatteita kuin kaikkien muiden oppiaineiden kohdalla. Opetussuunnitelmista on pyritty saamaan vuoden 1994 opetussuunnitelmia tarkemmat.

Kielten opetussuunnitelmaluonnoksia laadittaessa ovat mm. seuraavat tekijät vaikuttaneet luonnosten muotoon ja sisältöön:

  • opetussuunnitelmissa on haluttu täsmentää aikaisemmin liian väljäksi arvioitua tavoitekuvausta
  • opetussuunnitelmien laadinnassa on pidetty tärkeänä ottaa huomioon erityisesti ne linjaukset ja päätökset, joita on tehty ja ennakoitavissa eurooppalaisessa toimintaympäristössä 
  • on haluttu ottaa sopivalla tavalla huomioon soveltavan kielentutkimuksen ja kielididaktiikan kehitys.

Merkittävä muutos eurooppalaisessa toimintaympäristössä on Euroopan neuvoston piirissä tuotettu yhteinen eurooppalainen viitekehys kielten opetusta, oppimista ja kielitaidon arviointia varten. Se on saavuttanut sekä virallisissa kannanotoissa että kieltenopetuksen ammattilaisten parissa vahvan aseman. Tästä on yhtenä osoituksena se myönteinen vastaanotto, jota erittäin laaja kansainvälinen lausuntokierros aikanaan osoitti. Viitekehys sisältää laaja-alaisen kartoituksen niistä tekijöistä, joilla voidaan kuvata erilaisen kielen käytön ja oppimisen ominaisuuksia ja kielitaidon tasoja. Uusien opetussuunnitelmien laadinnassa viitekehyksen antia on hyödynnetty valikoivasti ja soveltaen, kuten viitekehys suosittelee.

Viime aikoina on käynyt entistä ilmeisemmäksi, että kielten opetussuunnitelmissa ei ole pitkäaikaisesta viestinnällisestä korostuksesta huolimatta selkeästi määritelty, miten viestintätaidon tulisi kehittyä.  Merkittävin uusi piirre uusissa opetussuunnitelmissa onkin viitekehykselle rakentuva sovellus, jossa määritellään kielitaidon progressio opiskelun eri vaiheissa.

Opetussuunnitelmat on kuitenkin nähtävä kokonaisuutena. Opetussuunnitelmissa on säilytetty useita kestäväksi havaittuja piirteitä ja niihin on kiinnitettävä riittävää huomiota, jotta ne eivät jää eittämättä paljon uutta kehitystyötä edellyttävän taitotasoprogression varjoon.

Uusissa opetussuunnitelmissa esitetään peruskoulutasolla tavoitteet ja keskeiset sisällöt, lukiossa on vastaavasti märitelty pakolliset ja syventävät kurssit vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteita tarkemmin. Vuoden 2003 opetussuunnitelmaehdotukset määrittelevät kieltä koskevat tavoitteet kaikille kielille yhteisinä. Kunkin oppimäärän päätetavoitteet määritellään taitotasoasteikon avulla. Kunkin kurssin sisällöt kuvataan. Tavoitteita ei ilmaista kursseittain, koska se ei ole 38 tunnin välein mahdollista. Myös syventävät kurssit määritellään, siis myös B2 – ja B3- oppimäärät. Kulttuuri- ja oppimaan oppimisen taitoja on korostettu aikaisempaa enemmän.

Lukion oppimäärän tavoitteet

Lukiossa ei ole hyvän osaamisen kriteereitä, vaan kunkin oppimäärän tavoitteet:

 

 

 

Kuullun ymmär-
täminen

Puhu-
minen

Tekstien ymmär-
täminen

Kirjoitta-
minen

Lukion päättövaiheEnglanti A-kieliB2.1B2.1B2.1B2.1

Lukion päättövaihe

Muut A-kielet

B1.1-B1.2

B1.1

B1.2

B1.1-B1.2

Lukion päättövaihe

Englanti B1

B1.2

B1.2

B1.1

B1.2

Lukion päättövaihe

Englanti B2

B1.1

B1.1

B1.1

B1.1

Lukion päättövaihe

Muut B2-kielet

A.2.2

A2.1-A2.2

A2.2-B1.1

A2.1-A2.2

Lukion päättövaihe

Englanti B3

B1.1

A2.2

B1.1

B1.1

Lukion päättövaihe

Muut B3-kielet

A2.1-A2.2

A2.1

A2.1-A2.2

A1.3-A2.1

Lukion
päättövaihe

toinen kotimainen (ruotsi)
A-oppimäärä

B2.1

B1.2

B2.1

B1.2

Lukion
päättövaihe 

toinen kotimainen (ruotsi)
B1-oppimäärä

B1.2

B1.1

B1.2

B1.1

Viitekehyksen käytäntöä noudattavat taitotasokoodit on nimetty viestinnän helpottamiseksi seuraavasti (suluissa lyhyt luonnehdinta):

  • A1.1: Kielitaidon alkeiden hallinta (esim. muutamia opittuja fraaseja)
  • A1.2: Kehittyvä alkeiskielitaito (esim. yksinkertainen viestiminen aivan perusasioista)
  • A1.3: Toimiva alkeiskielitaito (esim. sosiaalisen kanssakäymisen perusta)  
  • A2.1: Peruskielitaidon alkuvaihe (esim. laajempi kyky sosiaaliseen kanssakäymiseen ja perusasioista viestintään)
  • A2.2: Kehittyvä peruskielitaito (esim. kyky osallistua aktiivisemmin viestintään, kyky kertoa)
  • B1.1: Toimiva peruskielitaito (esim. kyky ylläpitää vuorovaikutusta melko monenlaisissa tilanteissa; selviytyy kielialueella)
  • B1.2: Sujuva peruskielitaito (esim. kyky säännölliseen vuorovaikutukseen ja ilmaista informaatiota melko monipuolisesti)
  • B2.1: Itsenäisen kielitaidon perustaso (esim. tehokkaan argumentoinnin perustaito)
  • B2.2: Toimiva itsenäinen kielitaito (esim. tehokas argumentointi, vuorovaikutuksen hallinta ja kasvava kielellinen tietoisuus) 
  • C1.1: Taitavan kielitaidon perustaso (esim. laajat kieliresurssit mahdollistavat varsin sujuvan ja tarkan viestinnän)
  • C1.2: Kehittyvä taitava kielitaito (esim. sujuva viestintä)

Taitotasojen kuvauksessa kuvataan viestinnässä esiintyviä teemoja, tehtäviä ja tekstejä ja viestinnän olosuhteita ja rajoituksia. Tuottavan kielitaidon osalta käsitellään kielen laajuutta ja virheettömyyttä ja puhumisen osalta lisäksi sujuvuutta ja ääntämistä. Taitotasoasteikko esittää näiden piirteiden progression tasolta toiselle. 

Teksti: Sauli Takala, 2003