Miten kouluskaalaa luetaan?

Kouluskaala, kuten esikuvansa eurooppalainen viitekehysasteikkokin, sisältää kahdentyyppistä informaatiota:

  • Mitä henkilö osaa tehdä kielitaidollaan? (ns. vaakasuora ulottuvuus)
  • Kuinka hyvin hän sen osaa tehdä? (ns. pystysuora ulottuvuus)

Opetussuunnitelman taitotasokuvauksiin sisällytetyt kategoriat

Kuullun
ymmärtäminen 

Puhuminen 

Luetun
ymmärtäminen 

Kirjoittaminen

• Teemat, tekstit ja tehtävät (1)
• Olosuhteet ja rajoitteet (2)

• Teemat, tekstit ja tehtävät: kerronta ja vuorovaikutus
• Sujuvuus
• Ääntäminen
• Kielen laajuus
• Kielen virheettömyys 

• Teemat, tekstit ja tehtävät (2)
• Olosuhteet ja rajoitteet (1)

 • Teemat, tekstit ja tehtävät (2)
• Kielen laajuus
• Kielen virheettömyys

Kuvattujen kategorioiden sisältämä informaatio vastaa seuraavanlaisiin kysymyksiin:

  • Millaisia teemoja käsittelevistä teksteistä opiskelija selviytyy?
  • Millaisia tehtäviä hän osaa tehdä?
  • Millaisten rajoitusten alaista hänen osaamisensa on?
  • Miten opiskelija selviytyy suullisesta tuottamisesta/ puhumisesta vuorovaikutustilanteessa? 
  • Miten sujuvasti hän osaa puhua?
  • Miten hän ääntää?
  • Kuinka paljon hän käyttää sanoja ja rakenteita?
  • Miten virheetöntä kieltä hän tuottaa?

Kouluskaalan rivit kuvaavat kielitaidon tasoja ja sarakkeet kielellisiä toimintoja.  Käytännössä saman henkilön taidot lukemisessa, kirjoittamisessa, puhumisessa ja kuullun ymmärtämisessä ovat vain harvoin täsmälleen samalla tasolla etenkään kielitaidon kehityksen alkuvaiheissa (ymmärrämme yleensä enemmän kuin pystymme itse tuottamaan). Lisäksi kunkin taidon sisällä on eri laatupiirteitä (esimerkiksi puhumisessa sujuvuus, ääntäminen, virheettömyys), jotka nekään ovat harvoin keskenään tasavahvoja (saatamme puhua sujuvasti mutta teemme paljon virheitä). Arvio opiskelijan tai  opiskelijaryhmän sijoittumisesta tietylle taitotasolle on useimmiten likimääräinen kooste useimpien piirteiden osuvuudesta tietylle tasolle täsmällisemmin kuin muille tasoille. Kouluskaalaa tuleekin lukea avoimin mielin ja omaan opetuskokemukseen ja tietämykseen luottaen. Laadintavaiheessa on kuunneltu kymmeniä suomalaisia kieltenopettajia, joten kuvauksiin sisältyy suomalaiselle kielenopetukselle relevantteja aineksia, jotka alalla toimivat entuudestaan tuntevat. Uutta on oikeastaan vain systemaattinen esitystapa ja kansallinen ja kansainvälinen läpinäkyvyys kun kuvataan sitä mitä kielitaidon arvolausumat käytännössä merkitsevät. 

Taitotasojen tulkinta

Opettajat voivat harjoitella taitotasoasteikon käyttöä vaikkapa tuomalla yhteisesti luettaviksi muutaman kirjoitelman tai puhutun nauhoitteen kertomatta niiden alkuperää. Ensin kukin opettaja sijoittaa tuotokset taitotasoille ja lopuksi sovitaan yhdessä useimpien mielestä osuvin tasoarvio. Vasta kun kaikki tuotokset on saatu paikoilleen, paljastetaan, mitkä olivat esimerkiksi A-kielen ja mitkä B-kielen oppimäärän mukaan opiskelevien tuotoksia. Erot näkyvät taitotasosijoituksissa – tai sitten eivät.  Pääasia on, että keskenään tasaveroiset tuotokset sijoittuvat samalle taitotasolle kielestä tai tekijän opintotaustasta riippumatta ja laatupiirteiltään eriarvoiset taas eri tasoille, vaikka ne olisivat samassa opetusryhmässä saman arvosanan saaneiden oppilaiden tuotoksia. Samalla tavoin voidaan sijoittaa oppimateriaaleja (esim. oppikirjan tekstejä tai kuunteluharjoituksia) taitotasoille riippumatta siitä, mille oppimäärälle ne alun perin on laadittu. Myös mikä tahansa autenttinen kielellinen materiaali (lehtiartikkelit, kyltit, mainokset, elokuvat) edustaa aina jotain taitotasoa, jonka tunnistaminen auttaa käyttämään sitä opetuksessa.

Teksti: Raili Hildén, 2004