Aistisuus muotoilu- ja arkkitehtuuripedagogiikan käytännöissä

Riitta Vira

Aistien avulla ihmisen on mahdollista olla maailmassa. Muotoilu ja arkkitehtuuri ovat osa maailmaa, jossa ihminen elää, toimii ja luo merkityksiä. Ihminen reagoi joka hetki esine- ja rakennetun ympäristön merkityksiin aistiessaan ääniä, tuoksuja, pintarakenteita, muotoja ja ilmapiiriä. Eri aistimistapojen täydellinen erottaminen ei ole mahdollista välittömässä kokemuksessa vaan vasta kokemuksen jälkeen, ajattelun alueella.

Sosiaalinen ja kulttuurinen taustamme vaikuttavat aistihavaintoihimme. Toisaalta tausta mahdollistaa henkilökohtaisten aistikokemusten merkityksellistämisen myös yhdessä jaettaviksi kokemuksiksi. Kuitenkin aistikokemuksissakin on aina kysymys ihmisestä ympäristössä, ei ihmisestä ja ympäristöstä toisilleen vastakkaisina ilmiöinä.

Aistihavaintojen kautta luomme suhteen maailmaan, jossa toimimme ja jota muokkaamme. Rakennettujen ympäristöjen tuottaminen on osa maailman muokkausta. Nykyisin emme voi enää täysin irtautua rakennetusta ja esineitten maailmasta, vaikka molempiin sisältyykin globaalisti vaikeita ongelmia. Ei ole samantekevää miten näitä maailmoja luodaan tai miten ne edistävät koko maailman hyvinvointia.

Näköaistin valta

Näköaisti on hallitsevin aistimme. Kuvallisuuden ja erityisesti digitaalisten kuvien määrän räjähdysmäinen kasvu korostaa aikaisempaa enemmän sitä, miltä asiat näyttävät. Tämä on haaste myös kuvataidekasvatukselle: Miten kehittää oppimisen tapoja, jotka kasvattavat ymmärrystä kuvan voimasta? Kuvia pitäisi oppia lukemaan kulttuurisina viesteinä, ei yhteydestään irrallisina kuvina. Kulttuuriset viestit vaikuttavat monitasoisesti. Tämän vaikutuksen perusta on ihmisen aistisuudessa: Kuvia voi ”kuulla” ja ne välittävät tuntoja sekä tuntemuksia. Kuvat kertovat tarinoita ja siirtävät arvoja. Yksipuolinen tietyn aistin korostaminen johtaa aistisuuden kahlitsemiseen ja aliarviointiin.

Käyttäjät muodostavat ensivaikutelmansa esineistä tai rakennuksista usein katseen avulla. Jos esine tai rakennus koetaan riittävän kiinnostavan näköiseksi, muut aistimukset ja käyttökokemukset jäävät aluksi toisarvoisiksi. Muiden aistien välittämät kokemukset nousevat esiin vasta pitempiaikaisessa käytössä. Kaikki ovat kohdanneet katseenkestäviä mutta ihmisen kehollisuuden unohtavia tuotteita: On esimerkiksi kovia, upealta näyttäviä pintoja, jotka kuitenkin tuottavat tilaan kaikuvan ja levottoman äänimaiseman. Metallista valmistetut ulkohuonekalut voivat näyttää jännittäviltä ja kiinnostavilta, mutta tuntuvat usein käytössä kylmiltä, kovilta ja epämiellyttäviltä.

Aistisuus käyttäjän ja suunnittelijan tiedonlähteenä

Mediat välittävät tietoa tuotteista kuvien avulla. Tällöin korostuvat silmän kautta tulleet viestit. Kuvista jäävät puuttumaan materiaalien tuottamat aistimukset kuten tunto karheudesta, tuoksusta tai lämpötilasta: Miltä lattia tuntuu jalkapohjissa? Miten kengän korot kopisevat sitä vasten? Miten lämmön ja valon vaikutus muuttaa materiaalin luonnetta? Minkälaisen atmosfäärin kaikki eri materiaalit tuottavat yhdessä? Pelkästään katsomalla saadusta aistimuksesta jää puuttumaan paljon inhimillisestä käyttökokemuksesta. Näin voi käydä sekä tuotetta suunniteltaessa että sitä käytettäessä.

Tietokoneavusteisessa tuotteiden suunnittelussa korostuu näköaistin merkitys. Ainoastaan suunnittelija, jolla on tiedostettua kokemusta aistien välittämistä erilaisista tuntemuksista tietää, millainen tietokoneella suunniteltu ja mallinnettu tuote tulee oikeasti olemaan. Hän osaa suunnittelutyössään eläytyä aidosti käyttäjän kokemukseen. Eri aistinalueiden tuottaman tiedon merkitystä ei nähdäkseni ole riittävästi korostettu edes ammatillisessa suunnittelijakoulutuksessa. Tämän puutteen voi havaita myös suomalaisessa ankaran karussa muotoilussa ja arkkitehtuurissa.

Aistisuuden avulla oppimaan

Moniaistinen ihminen luo käsitystään ympäristöstä kaikkien aistien avulla. Moniaistisuus havaintojen teossa tarkentaa ja syventää ymmärrystä maailmasta. Siksi kasvatuksessakin pitäisi huomioida moniaististen havaintojen merkitys. Esimerkiksi kuulo- ja kosketusaisti yhdistyvät emotionaalisuuteen eri tavoin kuin näköaisti. Kasvatuksen avulla eri aistien tuottamaa kokemustietoa voidaan vahvistaa.

Kasvatus- ja oppimisympäristöjä ei ole mielestäni Suomessa kovinkaan yleisesti ajateltu aistimisen kehittymisen näkökulmasta. Tilalla ei ilmeisesti ole nähty olevan erityistä merkitystä pedagogisen ajattelun sekä lasten ja nuorten oppimisen kanssa. Oppimiseen varattu tila ei kuitenkaan ole vain mikä tahansa tila, vaan se on pedagoginen elementti. Tilan värit, muodot, materiaalit, äänimaisema ja esimerkiksi valaistus puhuvat omaa kieltään, luovat tunnelmaa ja virittävät oppimista. Suomessa on toki viimevuosina rakennettu useita kouluja, joiden suunnittelussa on otettu huomioon kasvavan oppijan moninaiset tarpeet. Käytössä on kuitenkin edelleen paljon laitosmaisia, visuaalisesti yllätyksettömiä ja ankeitakin koulurakennuksia, jotka ovat tiloiltaan ja sisustusratkaisuiltaan usein kyllä käytännöllisiä, mutta aistitoiminnan rikastamisen näkökulmasta köyhiä.

Miksi emme siis lähestyisi erilaisia ympäristöjä sellaisin arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatuksen keinoin, jotka ottavat huomioon ihmisen kaikkine aisteineen?

Opetusteema oppiaineiden integroijaksi

Taide- ja taitoaineiden opetukseen sisältyy oivallisia mahdollisuuksia aistisuuden herkistämiseen, jos pedagogiikkaa vain lähdetään kehittämään nimenomaisesti aistisuutta korostaen.

Arkkitehtuuri- ja muotoilukasvatusta voidaan käsitellä taide- ja taitoaineissa esimerkiksi yhteisesti valittujen teemojen avulla. Teemaa valittaessa on tärkeää ottaa mukaan myös lasten ja nuorten elämismaailma. Oppilaiden elämismaailmasta lähtevä opetus viestii heidän omien tarpeittensa ja kokemustensa merkityksellisyydestä suhteessa opetettavaan asiaan.

Kukin teeman käsittelyyn osallistuva oppiaine voi lähestyä aihetta omasta näkökulmastaan. Koko ajan teeman tehtäviä toteutettaessa pidetään mukana monipuolinen aistiminen ja siihen perustuva tiedostettu havaintojen tekeminen. Aistimista voidaan harjoitella monin eri tavoin. Eri aineitten opettajat voivat etsiä omaan opetukseensa sopivia tapoja. Esimerkiksi kehitysvammaisten opettamisessa on kehitetty helppoja ja tehokkaita eri aistialueiden harjoitteita, joita voi käyttää kaikessa opetuksessa sellaisenaan tai niitä soveltaen. (kts. esim. Papunet - Aistit ja vuorovaikutus).

Yhteisen luokkatilan suunnittelu

Teema voi löytyä läheltä oman koulun piiristä esimerkiksi toteuttamalla luokan sisustuksen uusimisen käytettävissä olevan budjetin puitteissa. Teeman avulla päästään kiinni monipuolisesi sekä muotoilun että arkkitehtuurin problematiikkaan. Näin mukaan saadaan sekä suunnitteluun liittyviä kysymyksiä että toteuttamisen taloudellisia ehtoja.

Muotoiluun ja arkkitehtuuriin liittyviä villejäkään ideoita ei kannata karsastaa. Voidaan kokeilla miltä tuntuisi opiskella kokonainen koulupäivä luokassa, jossa ei ole lainkaan pöytiä ja tuoleja vaan ainoastaan retkipatjoja lattialla. Millaiseksi muuttuu luokan äänimaailma, kun siellä ei ole kolisevia pulpetteja? Entä mitä tapahtuu, kun tavanomaista valaistusta muutetaan radikaalisti? Miten esimerkiksi värit ja valaistus muuttavat luokan tunnelmaa ja käytettävyyttä? Koulujen opetuskäytöstä poistuvat piirtoheittimet ovat valoon liittyvissä kokeiluissa oivallinen väline, jolla valon voi heijastaa seinille ja kattoon. Värilliset kalvot piirtoheittimen pinnalla mahdollistavat värikokeilut. Monipuolisten aistikokemusten ja reflektoinnin avulla on myös mahdollista saada tuoreita ideoita koulujen oppimisympäristöjen sisustamiseen ja hyvän oppimistilan kehittämiseen.

Aistit yhdessä tuottavat monipuolisuutta tulkintoihin

Aistien yhteistoiminta on eräänlainen maailman avaaja. Erilaiset aistikokemusten liittyessä yhteen syntyy uudenlaisia tulkintoja koetusta. Taidetta voi pitää aistisuuden ja kokemusten kanavoimisena uuden tuottamiseen.

Muotoilun ja arkkitehtuurin ajatellaan tuovan maailmaan jotain hyvää. Tiedetään, että aina näin ei ole. Esimerkiksi niin sanottu kolmen e:n periaate ei edelleenkään aina toteudu. Nykyiset tuotantotavat eivät useinkaan ole eettisiä tai ekologisia, eivätkä tuotetut esineet esteettisesti kestäviä. Ehkä nykyistä tietoisempi, aistiseen muotoiluun ja rakentamiseen perustuva suunnittelu muuttaisi tilannetta parempaan suuntaan?