Abckiria

Mikael Agricolan ABCkiria on ensimmäinen suomenkielinen kirja kautta aikojen. Sen ensimmäinen painos ilmestyi todennäköisesti vuonna 1543 ja toinen vuoden 1550 tienoilla. Kolmas, vuonna 1559 julkaistu painos on ainoa, josta on säilynyt viimeinen sivu ja sille painettu vuosiluku. Kirjasta on siis otettu uusi painos vielä tekijänsä kuoleman jälkeen.

ABCkiria ei juurikaan muistuta nykyajan aapisia. Siinä ei ole kuvia eikä tavuittain kirjoitettuja sanoja. Alussa on lueteltu kirjaimet ja joukko kirjainyhdistelmiä, lopuksi on mainittu suomenkieliset lukusanat. Muuten teoksen varsinaisena sisältönä ovat kristinopin alkeet: kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän  rukous, enkelin tervehdys eli Ave Maria, kasteen, ripin ja ehtoollisen sakramentit, ruokarukous, aamun ja illan siunaukset sekä rukoussanat, jotka piti lukea kirkon kelloja soitettaessa. Kaikkiaan aapisessa oli vain 24 pientä sivua.

Aapisen lukeminen vaatii nykysuomalaiselta totuttelua, sillä Agricolan aikana kirjanpainajat olivat yleensä saksalaisia mestareita, jotka käyttivät goottilaisia kirjaimia. Niistä muutamat ovat hyvin erilaisia kuin nykyisin käytössä olevat kirjaintyypit. Etenkin k-kirjain, joka näyttää ylimääräisellä poikkiviivalla varustetulta t-kirjaimelta, saattaa aiheuttaa ongelmia, samoin f-kirjainta muistuttava ”pitkä” s. Tekstissä on myös lyhennemerkkejä, jollaisia nykyään ei käytetä. Esimerkiksi m- ja n-konsonantit on usein korvattu viereisen kirjaimen päälle merkityllä aaltoviivalla, ja äänneyhdistelmää  us tai  uus edustaa merkki, joka muistuttaa yhdeksikön numeroa.

Toinen ja vielä suurempi lukemisen vaikeus syntyy siitä, että Agricola ei merkinnyt aina samaa äännettä yhdellä ja samalla kirjaimella, vaan yksi kirjainmerkki saattoi viitata moneen eri äänteeseen ja samaa äännettä merkittiin monella eri merkillä. Esimerkiksi k-äänteen merkkinä saattoi olla k (kesä), ki (kiäri), c (caunis), q (quin), g (hengi) tai ch (Perchele). Lisäksi ks-yhtymän merkkinä oli aina x (caxi). Agricolan e-kirjainta saattoi ääntämisessä vastata e (kesä), ee (casten), ä (teme), ää (iedhä ’jäädä’) tai ö (kieuhet ’köyhät’). Kirjoitustavan ja ääntämisen eroja voi tutkia tarkemmin vertailemalla keskenään ABCkiriasta kopioitua esimerkkitekstiä (linkki) ja saman tekstin ääntämisen mukaan kirjoitettua uutta versiota (linkki).

Jos Agricolan tekstiä kirjoittaa niin kuin sitä luetaan, sisältöä on jo paljon helpompi ymmärtää. Esimerkiksi ABCkirian kolmas ja viides käsky voisivat olla nykysuomea: Pyhitä lepopäivä. Älä tapa. Lähes joka lauseessa tulee kuitenkin vastaan jokin yksityiskohta, joka paljastaa, ettei teksti ole nykyistä yleiskieltä. Monia sanoja taivutetaan eri tavoin kuin nykyään. Esimerkiksi ensimmäinen käsky kuuluu Agricolan mukaan Älä kumarda vieraita jumaloita. Toinen käsky tuntuu puhekieliseltä: Älä turhaan mainitse sinun Jumalas nimee. Yhdeksännessä käskyssä tuttuja sanoja on käytetty eri merkityksessä kuin nykyään: Älä pyydä sinun lähemäises huonetta. Tässä pyytäminen merkitsee tavoittelemista ja huone taloa.

Kristinuskossa on kirjoilla ja kirjojen lukemisella ollut alusta alkaen keskeinen asema, mutta vasta uskonpuhdistuksen ansiosta kirjoja alettiin kirjoittaa kansan omalla kielellä. Silloin saattoi jokainen lukutaitoinen itse lukea ja ymmärtää, mitä Sanassa sanottiin. Samalla valmistettiin mahdollisuus yleiseen kansanopetukseen. Agricolan ABCkiria palveli siis kahta tärkeää päämäärää: se tarjosi mahdollisuuden opiskella sekä lukutaitoa että sitä keskeistä sisältöä, joka jokaisen kristityn piti joka tapauksessa osata, joko ulkolukuna tai sitten kirjasta lukien.

Kaisa Häkkinen | Materiaali on tuotettu Agricola 2007 -juhlavuoden yhteydessä.