Kohtaus VI: Suomen kieli on poliittinen kysymys

Henkilöt: Kustaa Vaasa, Mikael Agricola, Paavali Juusten

Paavali Juusten:
Sieltä hänen armonsa tuleekin.

Kustaa Vaasa:
Hoo, me olemme Kustaa Vaasa, Ruotsin ja Suomen kuningas. Loput arvonimemme ovat präntättyinä tässä pergamenttirullassa. Itse emme jaksa niitä aina luetella, mutta alamaiset saavat ne kyllä kovassa kallossaan alati muistaa.

Paavali Juusten:
Julkisuudessa, mediassa, armollinen hallitsija ryhtyi käyttämään majesteettimonikkoa, kun oli hajottanut unionin.

Kustaa Vaasa:
Ja hyvällä syyllä. Valtamme laajeni kuin paavillinen rutto Roomasta. Mutta näin yksityisesti voin kyllä joustaa.

Paavali Juusten:
(Nyökkää nöyrästi. Kirjoittaa muistiin. Kumartaa ja lähtee.) 
   
Kustaa Vaasa:
 Se tohtori Lutherin aloittama uskonpuhdistus on minua kovasti auttanut. Milläs minä, köyhä mies, olisin maksanut tykit, laivat, hevoset ja miehet, joilla minä valtani loin, ellei tätä uskoa ja etenkin kirkkoja olisi puhdistettu turhasta roinasta. Tohtori Martin neuvojen mukaan minä tyhjensin kirkot ja luostarit kullasta ja hopeasta. Vapautin papit suurten maaomaisuuksien sijasta pohtimaan sijaansa taivaassa, jonne kuuluu olevan varsin ahdas portti, jos sinne tavaran kanssa pyrkii. Nyt saavat saarnata sanaa ihan puhtaina poikina.

Mikael Agricola:
Molemmat voipyttyni, tuomiokapitulin minulle myöntämät stipendit, ovat jo aikaa olleet tyhjät.. Nälässä ja vilussa on evankeliumin ilosanomaa ikävä kääntää.

Kustaa Vaasa:
Kaikessa hyvässä on noita arveluttavia reunaehtoja. Luther vaatii, että jokaisen pitäisi voida lukea raamattua omalla kielellään.

Mikael Agricola:
Majesteetti, olen lähestynyt teidän armoanne tässä kääntämisasiassa jo kahdesti. Majesteetti ei ole suvainnut vastata.

Kustaa Vaasa:
En minä ymmärrä, mitä vitsiä on kääntää pyhää sanaa suomen kielelle, jos se nyt niin jaloon tarkoitukseen edes soveltuu.

Mikael Agricola:
Ja jos sitä ei käännetä, eivät suomalaiset pääse koskaan ilman välikäsiä osallisiksi Jumalan sanasta ja Hänen armostaan. Ei meillä muuta ole, kun kova paikka tulee. Venäläiset ovat alituinen uhka, nälkä ja halla ovat vakituiset vieraamme.

Kustaa Vaasa:
Minä en voi tietää, mitä te suomalaiset puuhaatte sen mahdottoman meren takana. Vähäpuheista kansaa, silmät pälyilee pitkin seiniä.

Mikael Agricola:
Kansa puhuu suomea, esivalta ruotsia. Suhteet paranisivat, kun on yhteinen kieli – myös maallisissa asioissa. Kumpikin osapuoli pitää sopimukset, kun ne on täsmällisesti präntätty paperille – kielellä, jota kansa ymmärtää. Luottamus hallitsijaan kasvaa.

Kustaa Vaasa:
Agricola puhuu kyllä asiaa, mutta kirjan painattaminen maksaa. Minä olen köyhä mies. Eikö sieltä Turun tuomiokapitulin ja seurakuntien arkuista sen vertaa löydy?

Mikael Agricola:
Teidän majesteettinne on jo kopistellut arkut moneen kertaan. Suomi on tyhjä maa.

Kustaa Vaasa:
No niin, no niin, katsotaan, katsotaan. Minä nimitän nyt aluksi maisteri Agricolan Turun koulun rehtoriksi. Hän saa kasvattaa hoviin kunnollisia kirjureita ja sanan puhtaana pitäviä pappeja.

Mikael Agricola:
Kiitän nöyrimmästi. Toivon, että majesteetti pitää mielessään myös Vesteråsin valtiopäivien hyvät päätökset.

Kustaa Vaasa:
Niistä minua ei jonkun köyhän maisterin tarvitse muistuttaa!
(Menee närkästyneenä.)

Marja-Riitta Perttula | Materiaali on tuotettu Agricola 2007 -juhlavuoden yhteydessä.