Kohtaus V: Suomi on vaikea kieli

Henkilöt:  Mikael Agricola, Martti Teitti, Paavali Juusten

Musiikki alkaa.
Uudissanajenkka
Kuoro:
Alku aina hankala, mut lopus seisoo kiitos,
uusien ja murresanain hyvin tehty liitos:
ylkä neitsyen kirkkohon vei,
siinä kuulleltu mettistä ei!

Esipuhe, esimerkki, esimies ja –rippu,
Hämeen poika varmaankin kärryiltä jo tippu,
pääkaupunkiin matka kun vei,
omatuntokin unhoittui, hei!

Mielivalta, muistomerkki, väkivalta, oinas,
muukalainen
, kokoapa visusti sun roinas!
Tästä kirjast et tolkkua saa,
tämä kieli on Suomeni maan!

Musiikki loppuu.

Mikael Agricola:
(Istuu kirjoituspulpettinsa ääressä käännöstyössä, ympärillä liuta paksuja kirjoja. Kirjoittaa. Teksti tulee fraktuuralla näkyviin seinälle.)
Teksti:
Temen Maan kieli oli ennen neite aicoija, iuri wähe, ia lehes ei miteken kirioisa eli pockstauisa prucattu taicka harioitettu.

Mikael Agricola:
Sulkani on teroitettu, mutta hankala tämä alku on. Tähän saakka olen kirjoittanut latinaa ja puhunut suomea. Nyt pitää kirjoittaa suomea. Sanojakin pitää sepittää.
Siis:  Temen … vai tämän… maan kieli oli ennen näitä aikoja, juuri vähä … vai vähän …ei, kyllä Turussa sanotaan vähä… ja …juuri … latinassa ei käytetä ollenkaan j-kirjainta, niinpä kirjoitan iillä, vaikka se kyllä pitää lukea jiillä:  ` juuri` ja `ja`. Lähes ei mittää … mitään kuulostaa paremmalta, mitäkään voisi olla hyvä kirjoitetun kielen muoto … kirjois …kirjoisa … molempia kuulee eteläisessä Suomessa. Puukstaavisa pruukattu … ei tarvittu kotona koskaan semmoista sanaa kuin puukstaavi, kun kumpikaan osannut lukea, ei äiti eikä isä. Pruukaamisen kyllä ymmärtää jokainen Turun puolessa asuva.
    
Latinasta tietysti pitää ottaa mallia mahdollisimman paljon, onhan sitä kirjoitettu jo meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen aikoina.

Martti Teitti:
(Tulee.)
Herran rauhaa, Mikko! Toin lisää kynttilöitä ja paperia. Oletko syönyt tänään mitään?

Mikael Agricola:
Terve, Martti! Toisen voipytyn pohja haiskahtaa kovin pahasti, vaikka voissa oli hyvä suola. Sanassa kehotetaan katsomaan taivaan lintuja, jotka eivät kylvä eivätkä niitä, ja kuitenkin Taivaallinen Isä ruokkii ne. Meidät suomalaiset Hän on tainnut unhottaa.
 
Martti Teitti:
Minulla on leipää ja makkaraa. Oluttakin on. Miten kääntäminen sujuu?
(Syövät puhuessaan.)

Mikael Agricola:
Miten voi kääntää pyhää tekstiä, kun ei suomessa ole sopivia sanoja? Selvää on, että täytyy käyttää Varsinaisen Suomen kielimurretta, siellähän emäkirkko ja piispanistuin ovat, vaikka hädän tähden otan sanoja muistakin murteista. Niinpä minä kirjoitan ehtoo ja nisu ja hyljätä ja murhe ja oikia ja ohra ja aura ja pelvotoin.
(Seinälle kalvolla.)

Martti Teitti:
Niin, Viipurin puolessa kirjoitettaisiin ilta ja vehnä, hylätä, mureh, oikia, nii-in, ja atra ja pelvoton - ilman tuota iitä tietysti.

Mikael Agricola:
Kyllä minä olen käyttänyt kotopuolenkin sanoja. Viipurissa puhuttiin nokuliaisista nokkosta tarkoittamassa; äiti sytytti tulen tottoon eikä valkiaa pesään; vaihtelun vuoksi olen kirjoittanut myös ilta ja kesä. Äitiä kutsun joskus emäksi.

Mutta mitäs sanot tästä: Frouva katseli klasin läpitse, kun falski fursti osti puodista flaskun viinaa kryydillä.

Martti Teitti:
On siinä savolaisilla ihmettelemistä! Miten suomalaisen suu yleensäkään saa tuon äffän ulostoimitettua. No, Gutenbergilla on kaksikymmentäneljä kirjasinta kirjapainossaan, ja niitä voi siis suomenkin sanoissa käyttää.

Mikael Agricola:
Mutta yhtäpä Gutenbergilla ei ole! Kun pitää kirjoittaa `sydän` ja `kedolla`(ääntää d:n spiranttina, kuten englannin the) ja kun kuuntelet Turun puolen ihmisten puhetta, ei semmoista merkkiä kirjanpainajalla ole.

Martti Teitti:
Sydän! Kedolla!  Tosi on!

Mikael Agricola:
Minä lainasin ruotsalaisten deen, vaikka se ei ihan turkulaisen puhetta vastaa. Toisinaan merkitsen sen kumppaniksi hoon, jos se auttaisi asiaa. Siis: sydhen ja kedolla.(Kirjoittaa.) Miltäs tämä näyttää?

Martti Teitti:
Selvä kuin pläkki!

Mikael Agricola:
Luomakunnan elikoiden nimet tuottavat kanssa pulmia. Tuntuvatko hyypiö ja toukomettinen tutuilta?

Martti Teitti:
Hyypiö tuntuu lähimain kummitukselta, mutta eikös se ole jokin lintu? Toukomettinen ei ainakaan ole mehiläinen, vaan kyyhkynen.

Mikael Agricola:
Huuhkajaa sanotaan myös hyypiöksi! Mutta tunnetkos sellaisia ulkomaan eläviä kuin jalopeura, valaskala ja lohikäärme, kaikki Pyhässä Raamatussa?

Martti Teitti:
Tuttuja ovat! Hyvät sanat olet keksinyt. Kun Daniel joutui jalopeurain luolaan, se tuntuu hiukan oudolta, kun peuralla on on sorkat ja sarvet eikä se raatele ihmistä niin kuin jalopeura. Saisipa vain joskus nähdä moisen otuksen!

Mikael Agricola:
Taivas  mokomalta varjelkoon! Entäpä sitten lohikäärme? Etupää lohta ja häntä käärmettä – vai toisinpäin?

Martti Teitti:
Sen voisi nähdä Aurajoen Kukkarkoskessa. Se kuuluu siellä vartioitsevan aarrearkkua.

Mikael Agricola:
Lohikäärmeitä  on muuallakin kuin Pyhällä maalla.

Minä haluaisin nyt kumminkin nähdä semmoisen otuksen kuin kuninkaamme Kustaa Vaasa. Olen kirjoittanut hänelle kirjeen ja pyytänyt opintoapua. Rahat ovat lopussa, voit syöty ja sukissa reikiä. Kuningas ei suvaitse minulle vastata.

Martti Teitti:
Osasitko valita sanasi oikein?

Mikael Agricola:
Puoli paperia kului majesteetin imarteluun. Mainitsin hänet tieteen ja taiteen suureksi ystäväksi – puhdasta oppia unhottamatta. Kirjoitin, ettei mikään levitä suuren ruhtinaan mainetta enempää kuin se, että hän on suopea niille köyhille raukoille, jotka eivät opiskele omaksi, vaan isänmaansa hyödyksi.

Martti Teitti:
Ja sanoit kääntäväsi Uutta testamenttia suomeksi?

Mikael Agricola:
Sen mainitsin.

Martti Teitti:
Tieteestä ja taiteesta tämä barbaarikuningas ei välitä pennin vertaa, ellei hänelle ole siitä rahantuloa.

Kuninkaan oma koulutie päättyi lyhyeen. Opettaja oli antanut hänelle kunnon selkäsaunan, jolloin prinssi otti tikarinsa ja iski sen – ei sentään opettajaansa – vaan käsillä olevaan koulukirjaan ja toivotti maisterin paholaisen tuuttiin.

Mikael Agricola:
Pajunköyttä minä kuninkaalle laskettelin, mutta se on pakko ja maan tapa, kun ylhäisiä lähestytään. Viisaan hallitsijan täytyy ymmärtää, että Pyhän Kirjan kääntäminen edistää hänenkin asiaansa. Kyllä se kuulee suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen. 

Meidän laiskoille papeille minun täytyy kyllä vääntää oma oppikirja alkeista lähtien – semmoinen aa, bee ja cee!
 
Martti Teitti:
Välillä minua huvittaa, kun sinun pitää keksiä ihan uusia sanojakin, kun murteissa ei kaikille käsitteille ole mitään ilmaisua. Miten kieli on voinut tulla toimeen ilman sellaisia sanoja kuin vaikka esimerkki, korkeakoulu, maanjäristys, väkivalta tai pääkaupunki?

Mikael Agricola:
Mitä huvittavaa sinä niissä näet? Minä päinvastoin kuvittelen jo mielessäni kristillisen lukijan taivastelemassa tekstini outoutta ja kamaluutta.

Martti Teitti:
Sinä olet ihan kuin pakanuudenaikainen epäjumala Väinämöinen. Siltähän puuttui myös sanoja, joita tämä vaka vanha lähti kyselemään vainajilta, mutta putosikin jättiläis-Vipusen mahaan. Se minua huvittaa!

Mikael Agricola:
Kunpa armoton Kustaa Vaasa ei hotkaisisi minua mahaansa! Mutta nyt on saatava omaankin mahaan jotain täytettä! Mennään!

Musiikki alkaa. Kaksi vaihtoehtoista laulua tai räppiä.

Kuoro:
Vieraalla maalla kaukana
mua kurjuus vaivaa ankara.
Jo loppui raha, ruokani,
pois riemumieli pakeni.

Maanpakoa on elämän,
ja sorrun nöyryytyksessän.
On pappisarvon mennyt, oi,
ken vain mun vangiks viedä voi.

Jos huovi oisin, sotisin,
jos rosvo, saaliin tappaisin.
- En rosvo oo, en sotilas:
vain köyhä ylioppilas.

En munkiksikaan kelpaa ma,
ja erakoks en uskalla.
Viel kerjäämistä häpeilen,
ja työtä tehdä jaksa en.

Oi kurjain avunantaja,
omilles lohdun kantaja!
Myös minut luokses pelasta,
kirvoita kuolon kahleista.
  
Vaihtoehto:
Kerjuulaulu

On täältä pitkä matka kotikoivun alle, 
ei nouse tutun tähden loiste taivahalle. 
Ei tänne tunnu äidin uutisleivän tuoksu, 
on pitkän pitkä vielä opintieni juoksu.     

On loppu raha, on tyhjä siis myös maha, 
povessa studentin vain musta mieliala.
Nyt pyydän porvarilta kynttilää ja leipää,  
muutoin nuuhkia saan pelkkää leivän reikää.
Nyt pyydän porvarilta kynttilää ja leipää,
muutoin nuuhkia saan pelkkää leivän reikää.

Musiikki loppuu.

Paavali Juusten:
Tässä taas Suomen piispainkronikan toimittaja. Huonosti on, huonosti on Suomen kirjakielen isällä asiat. Maha kurisee, silmät vuotaa.
     
Agricola on tiemmä lähettänyt jo toisen kerjuukirjeen kuninkaalle, kun ensimmäiseen ei tullut mitään vastausta. Sama virsi uudestaan, nyt på svenska, jotta majesteetti korkeimman henkilökohtaisesti olisi pystynyt sen lukemaan. Pani vielä pienen kirjankin lahjaksi nuorelle prinssille, sille Eerikille, joka sitten aikamiehenä istui Turun linnassa vangittuna pitkät tovit. Ei vastausta.
     
Kustaa Vaasan pullea kukkaro ei aukene. Suomen kielen kysymys taitaakin olla poliittinen kysymys! Mutta siitä myöhemmin!
     
On siinä Agricolassa hengen paloa! Taitoa ja sitkeyttä! Oli mite tahhaa, tämä poika lähtöökii ulkomail – ja mie hoian asjat kuninkaisii paremmi!

Marja-Riitta Perttula | Materiaali on tuotettu Agricola 2007 -juhlavuoden yhteydessä.