Kohtaus IV: Wittenbergin satakieli

Henkilöt: Martti Luther, Katarina von Bora, Mikael Agricola, Martti Teitti, Paavali Juusten

Kuoro:
Herätkää, päivä lähestyy!
Minä kuulen ihanan satakielen laulavan vihreässä lehdossa;
sen laulu kaikuu vuorilla ja laaksoissa.
Yö kallistuu länttä kohti, päivä koittaa idästä.
Punahehkuinen aamunsarastus kulkee kautta synkkien pilvien,
mistä kirkas aurinko pilkistää ja kuu painuu alas.
Uusi henki herää, on ilo elää!
(Hans Sachsin runon "Wittenbergin satakieli" mukaan.)

(Martti Luther tulee, jäljessään Mikael Agricola ja Martti Teitti.)

Martti Luther:
(Toisessa kädessä vasara, toisessa mustepullo.)
Näytänkö minä muka satakieleltä? Sellaiseen pukuun runoilija minut on kuitenkin pukenut. Tervetuloa pöytääni, studiosus Agricola ja studiosus Teitti Suomesta.

Mikael Agricola:
Me kiitämme, tohtori Luther.

Martti Teitti:
Tämä on suuri kunnia, tohtori. Suomesta olemme, Pernajan  poikia molemmat.
 
Martti Luther:
Minulla on tässä työssä nämä kaksi työkalua. Vasara ja mustepullo. Esittelen  nämä työkalut aina tulokkaille. Tällä vasaralla minä naulasin ne anekauppaa arvostelevat teesit Wittenbergin kirkon oveen. Ja mustepullo. Mustepullolla minä tapaan heittää itse saatanaa, sillä se vainoaa minua yhä ja aina, kun raskasmielisyys taas iskee kimppuuni.

Mikael Agricola:
Me olemme kuulleet, että Wartburgin linnan seinässä on aikamoinen mustetahra…

Martti Teitti:
Eikö pitkäaikainen kilvoittelu uskonasioissa ole karkoittanut saatanan kiusauksia, tohtori Luther?

Martti Luther:
Voi poikani, kiusaukset lentelevät päämme päällä kuin linnut. Minä olen taistellut niitä vastaan kaikilla aseilla, mitä munkin elämään kuuluu. Ruoskin itseäni, kidutin lihaani kylmällä ja nälällä, juoksin Roomassa pyhäinjäännökseltä toiselle, mutta kaikki oli valhetta ja huijausta!

Lopulta ymmärsin, että vain sulasta armosta, sola fide, minä voin saada syntini anteeksi, sellaisetkin, joita en rippituolissa edes tiedä luetella. Kaiken minä laskin Jumalan armopöydälle!

Mikael Agricola:
Sulasta armosta… kunhan vain uskomme ja luotamme.

Martti Luther:
Istukaapa pöytään, studiosukset, frouvani Katarina von Bora tuo kohta illallista.
Mustepullosta vielä. Ei leipä eikä viini, vaan muste, muste, on tämän uskon puhdistamisen tärkeimpiä aineita. Musteella voi kirjoittaa sanoja, lauseita, kokonaisia kirjoja, joita jokainen voi lukea omalla kielellään. Sanat, ne muuttavat maailman uudeksi.

Mikael Agricola:
Minä olen jo aloittanut Uuden testamentin suomentamisen, arvoisa tohtori, niin että jokainen voi perehtyä pyhään sanaan parhaan järkensä mukaan.

Martti Luther:
Ei järjellä, nuori ystäväni, minä kammoan järkeä … vaan uskoen, rakastaen, luottaen … heittäytyen Hänen armonsa varaan! Niin! Ja vihaten … palavasti vihaten kaikkea sitä vanhaa, minkä haluamme poistaa!

Martti Teitti:
Jotakin olemme uskon puhdistamistyöstä jo Turussa ja Viipurissa kuulleet ja ymmärtäneet, mutta te, tohtori Luther, varmaan suvaitsette valaista asiaa tarkemmin.

Martti Luther:
Pyhimysten laumat saavat kerätä luunsa ja vaipua viimeiseen leposijaansa! Paavin ja kirkolliskokousten päätöksistä ei enää tarvitse välittää, ellei niiden pohja ole raamatussa. Luostarit ovat laiskojen ja lihavien munkkien turvapaikkoja.

Mikael Agricola:
Yksi suomalainen pappi, Pietari Särkilahti, saapui Turkuun naineena miehenä vaimonsa kanssa. Se herätti kovasti pahaa verta, mutta meissä nuorissa, papiksi kouluttautuvissa miehissä se herätti toivoa.

Katarina von Bora:
(Tuo ruokakulhon pöytään. Syövät keskustellessaan. )

Martti Luther:
Ei raamattu avioliittoa kiellä.  Itse olen entinen munkki ja naimisissa karanneen nunnan kanssa. Perhe-elämä on ihmiselle turva ja suoja. En vaihtaisi Kethaani Ranskaan enkä Venetsiaan.

Mikael Agricola:
Parempi naida kuin palaa, sanoo Paavalikin.

Martti Luther:
Yksityinen kristitty on oikeassa paavin tyranniaa vastaan, jos hän nojautuu Pyhään Raamattuun! Kristityllä on vapaus lukea Sanaa omalla kielellään, ilman pappien omanvoitonpyyntisiä selityksiä. Muste ja sana! Muste ja sana!

Mikael Agricola:
Minä käytän apuna teidän saksankielistä Uutta testamenttianne, arvoisa tohtori Luther, mutta myös latinankielistä. Jonkin verran tietysti myös alkuperäiskieltä, kreikkaa.

Martti Luther:
Suomesta olemme saaneet tänne oikean kielimiehen!

Mikael Agricola:
Kunhan vain silmäni kestävät… uunin savu ja huonon kynttilän käry panevat ne kovin vuotamaan.

Martti Teitti:
Kirkon puhdistamisessa on paljon hyvää, mutta arvoisa kuninkaamme Kustaa Vaasa on ymmärtänyt sen niin, että hän puhdistaa kirkkomme kaikesta maallisesta omaisuudesta, ja nyt on kirkkomme kovin köyhä, niin että on mahdoton saada pyhiä kirjoja painetuksi.

Martti Luther:
Kirje kuninkaalle auttaa asiaa. Ja on toinenkin tie, joskin vähän pitempi. Kustaa Vaasalla on poikia, joiden tulee jatkaa isänsä hallitustyötä. Ja kun pojat aikanaan hallitsevat myös Suomea, heidän on tarvis osata myös suomen kieltä. Me voimme täältä Wittenbergistä suositella suomalaisia nuorten prinssien opettajaksi.

Martti Teitti:
Me kiitämme, herra tohtori. Kuninkaalla on vain kovin epämiellyttävä tapa tuomita lähimpiä avustajiaan kuolemaan. Sekä opettajan että kirjurin palkat kuuluvat hovissa olevan kovin huonot.

Mikael Agricola:
Toivottavasti kuningas ymmärtää asiamme tärkeyden eikä pidä käännöstyötä minkään salaliiton tai eriseuraisuuden merkkinä. Ei ole tarkoitus nostaa kansaa kapinaan.

Martti Luther:
Kaikki käy vielä parhain päin, rakkaat studiosukset. Mutta nyt on pöytäpuheet pidetty, ja kaipaamme hiukan musiikkia. Rakas Käthe, soitatko taas kitaraa? Saako olla lisää viiniä, hyvät studiosukset?

Musiikki alkaa.

Katarina von Bora:
Pane reppuusi kala ja leipäsi tähde,
kivikujalta vihreelle niitulle lähde.
Rastaan laulua kuuluu jo lehvistön alta,
kiuru huilua soittaa sulle taivahalta.

Ruohot vihannat niitulta allesi taita,
puron rannalle sijasi lempeä laita.
Kiitä Luojaasi, ken tämän kaiken on luonut,
sulle, ihminen, lahjansa rikkaat on suonut.

Musiikki loppuu.

Paavali Juusten:
Ovatpa Suomen pojat päässeet kuuluisaan pöytään. Paljon on vielä Mikaelilla työtä, vaikka ahkera mies onkin. Kunpa silmät vain kestäisivät. Heikko terveys, heikko terveys!
    
Minä kirjoitan jälkimaailmalle muistiin nämä tohtori Lutherin pöytäpuheet, ko mius on hiuka historioitsijankii vikkaa … ja viel nähhää tuos pöyväs tämä Viipuri poikakii … sanokaa vaa miun sanoneen!

Marja-Riitta Perttula | Materiaali on tuotettu Agricola 2007 -juhlavuoden yhteydessä.