Opetusmateriaalia kääntämisestä

Opetusmateriaalin kirjoittivat Helkky Halme, Anna Mauranen, Outi Paloposki ja Liisa Tiittula.

Johdanto

Käännös on tekstin kirjoittamista uudelleen eri kielellä kuin se alun perin on kirjoitettu. Käännökset muodostavat suuren osan normaalia arkista kieliympäristöä: erilaiset asiatekstit ovat huomaamattomampia kuin kaunokirjalliset käännökset. Kummankinlaisissa käännöksissä on tulos voinut syntyä sanatarkalla käännösstrategialla, vapaalla käännöksellä tai jollain näiden välimuodolla. Äidinkieli on kääntäjän keskeinen työväline. Kaunokirjallisuutta käännetään tavallisimmin äidinkieleen, sillä se vaatii huomattavaa kielellistä herkkyyttä ja vivahteiden tajua. Sen sijaan asiatekstejä, etenkin jokapäiväisiä käyttöohjeita tai tuoteselosteita, käännetään usein myös äidinkielestä vieraisiin kieliin. Käännökset ovat kirjallista työtä, tulkkaus puolestaan puheviestintää: niin tulkattavat kuin tulkitkin toimivat puhutun kielen välityksellä. Mediakääntäminen, useimmiten Suomessa tekstitys, toimii välimaastossa: puhetta tiivistetään ruudulle tekstiksi.

Käännökset ovat jokapäiväistä todellisuuttamme

Käännökset ovat osa tavallista suomalaista arkea – niin jokapäiväistä on käännösteksti, ettemme edes huomaa sitä tai ehkä ajattele sitä käännöksenä. Kun käytämme tietokonetta, kopiokonetta tai kännykkää, laitteen valikot ovat lähes aina käännöksiä, ja jos laite on uusi, sen käyttöohje saadaan monella kielellä, emmekä yleensä tiedä, mikä saattaisi olla ”alkuperäinen” kieli. Kaupasta tai kioskilta voi olla vaikea löytää sellaista ostettavaa, jonka tuoteseloste ei olisi vähintään kaksikielinen (suomi–ruotsi), mutta yhä useammin mukana on muitakin kieliä. Jos taas ostaa tuotteen, joka itsessään on teksti, vaikkapa kirjan, voi osua yhtä hyvin käännökseen kuin äidinkieliseen, tai, lehden, sen artikkeleista tai mainoksista huomattava osa voi olla kokonaan tai osittain käännettyjä. Sanomalehtien ulkomaanuutiset ja monet mielipideartikkelit ovat käännöksiä, ja televisiouutisissa pidämme vieraskielisen puheen tekstitystä aivan yhtä luonnollisena kuin sarjafilmeissä ja elokuvissa. Käännetty teksti ympäröi meitä siis joka puolelta, vaikka tavallisimmin sana ”käännös” tuo ehkä mieleen suomennetun kaunokirjallisuuden.

Käännös on sekä sama että eri kuin lähdeteksti

Käännös on tekstin kirjoittamista uudelleen eri kielellä kuin se alun perin on kirjoitettu. Vaikka tämä yksinkertainen yleistys kattaa suurin piirtein kääntämisen kentän, todellisuus on paljon monimuotoisempi. Kokonaisten kirjojen kääntäminen on kenties lähimpänä tätä periaatetta: on olemassa selkeä kokonaisuus, lähdeteksti, ja tavoitteena on tuottaa toinen selkeä kokonaisuus, kohdeteksti, joka jossain mielessä on ”sama” kuin lähdeteksti. Teksti on ”sama” kielestä riippumatta, kun ajatellaan vaikka kansainvälisiä myyntilistoja: jos uutisoidaan, että Da Vinci -koodi on monien maiden myyntilistojen kärjessä, on tarkkaan ottaen puhe siitä, että kirjan käännökset ovat myynet paljon eri maissa. Samoin vaikkapa Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien myyntimenestys Ruotsissa tarkoittaa oikeastaan sen ruotsinnosta. Puhe samasta kirjasta on siis epätarkkaa, ja paljon muutakin kuin kieli muuttuu, kun käännös ilmestyy uudessa maassa: se saa uudet kannet, voi vaihtua pokkarista kovakantiseksi tai toisin päin, sijoitetaan ehkä johonkin sarjaan (esim. Keltainen kirjasto), markkinoidaan jo valmiina ”menestyksenä” tai ”kohukirjana”...

Käännös on osa kohdekulttuuria

Käännös saa uuden kodin uudessa kulttuurissa, ja sen tärkein tehtävä on toimia osana tätä uutta ympäristöä. Tekstin kieli sopeutetaan uuteen kulttuuriin. Suomessa muun muassa käytetään persoonamuotoja vähemmän kuin joissakin muissa kielissä; esimerkissä näkyy, miten sekä pronomini että omistusmuoto ymmärretään suomennoksessa ilman, että ne ovat lähdekielen tapaan esillä:

 No, wait, I still want to check my shoes.
 Tai ei, odota, täytyy vielä tarkistaa kengät.

Tässä näkyy myös suomentajan taito kuunnella ympäristönsä puhetta: tai -partikkeli lausuman alussa on hyvin ominainen suomen puhekielelle. Käännös ei siis tapahdu sanasta sanaan, vaan tekstistä tekstiin ja kulttuuriympäristöstä toiseen.

Moni käännös ei kuitenkaan toimi yhtä selkeästi tekstistä toiseen kuin kirjojen tai sanomalehtiartikkelien suomennokset: uutiset kirjoitetaan usein lyhentämällä tai yhdistelemällä useita lähdetekstejä, mainokset muokataan monesti kuvia myöten kohdekulttuuriin soveltuviksi. Käyttöohjeissa ja tuoteselosteissa on välttämätöntä ottaa huomioon kunkin kulttuurin lainsäädäntö, ja niissä voi siksi olla eri tietoja. Tekstitetyssä televisio- tai elokuvanäytössä on käytettävissä vain pieni tila – käännöksen täytyy silti pystyä suodattamaan olennainen lähdetekstistä ja ilmaisemaan se lyhyesti mutta luontevasti. Kääntäminen on vaativaa ja luovaa työtä, jonka tulosten varaan nojaa suuri osa jokapäiväistä elämäämme.

Anna Mauranen | Materiaali on tuotettu Agricola 2007 -juhlavuoden yhteydessä.