Elämän leipää

Kristillinen aamunavaus yläkouluun ja lukioon

Musiikki: Jaakko Löytty, Jokapäiväinen leipä / Me saamme kasvaa

Millaisesta leivästä sinä pidät? Vaaleasta patongista, ohuesta ja lämpimästä rieskasta, tuhdista ja tummasta ruisleivästä vai monilla jyvillä ryyditetystä sekaleivästä? Tai ehkä olet haasteellisemman näkkileivän ystävä?

Olipa suosikkileipäsi mikä hyvänsä, se ravitsee sinua ja antaa energiaa päivääsi. Eräs lukiolaisten uskonnonryhmä sai oppitunnilla tarkasteltavakseen kymmenen esinettä tai asiaa, jotka heidän piti järjestää sen mukaan mikä heidän kunkin mielestä oli pyhä. Esineiden joukossa oli muun muassa avain ja lukko, ikoni, kiviä, cd-romppuja, aikakauslehti, ruisleipäviipale ja pienen lapsen kengät. Kolme eniten pyhäksi määriteltyjä olivat opiskelijoiden mielestä ikoni, avaimet ja lukko sekä ruisleipä. Miksi arkinen ruisleipä oli lukiolaisten mielestä pyhä? Pyhällä tarkoitetaan arjesta erotettua, jumalalle omistettua ja koskematonta. Toisaalta onhan leipä kunnioitettu asia, johon liittyy tietyt käyttäytymissäännöt. Lapsille opetetaan, ettei ruoalla saa leikkiä ja leipää ei ole tapana säilyttää ylösalaisin kaapin hyllyllä. Opiskelijat perustelivat valintaansa sanomalla, että ruisleipä oli jotain aitoa ja se pitää hengissä, elossa.

Leivällä on oma merkityksensä Raamatun teksteissäkin. Muistelepa vaikka pienen pojan eväitä, viittä leipää ja kahta kalaa, joista riitti tuhansille tai Jeesuksen viimeistä ateriaa opetuslasten kanssa, jossa hän mursi leipää yhteyden osoitukseksi. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään”. Tällä Jeesus ei tarkoittanut pelkästään fyysistä nälkää van henkistä rakkauden, turvallisuuden ja itse Jumalan kaipuuta, joka ihmisiä jatkuvasti kalvaa. Kukapa ei haluaisi tuntea olevansa tärkeä ja rakastettu!

Tätä elämän leipää, evankeliumia, suomalaiset ovat saaneet lukea omalla kielellään jo vuodesta 1548, kun ensimmäinen suomenkielinen Uusi Testamentti saatiin painoon. Takana oli vuosien sitkeä uurastus.

Mikael Agricolan, tuon Pernajasta kotoisin olleen pojan, tie vei Viipurin koulusta Turun kautta Wittenbergin yliopistoon, jossa hän sai vaikutteita uskonpuhdistuksen aatteista tunnetuilta Martti Lutherilta ja Philipp Melanchtonilta. Katolinen kirkko pitäytyi keskiajalla Raamatun latinankielisessä versiossa ja jumalanpalveluksen liturgiakin toimitettiin latinaksi, jota kansa ei juurikaan ymmärtänyt. Lutherin ajatuksena oli, että jokaisen kristityn tuli saada lukea Raamattua omalla kielellään. Tämän ajatuksen myös Mikael Agricola omaksui. Ryhtyessään laatimaan Uuden Testamentin suomenkielistä versiota 1500-luvulla hän oli haasteellisen tehtävän edessä. Aiempaa suomenkielistä kirjoitettua tekstiä ei juuri ollut. Niinpä Agricola joutui kehittämään suomenkieliset vastineet sellaisille sanoille, joille niitä ei vielä ollut. Monia tällaisia sanoja on vieläkin käytössä ja elämän leipä on niistä yksi esimerkki. Uuden Testamentin suomennoksella oli suuri merkitys sekä Suomen kirjakielen kehittymisen että kirkon elämän kannalta. Kansankielistä Uutta Testamenttia tarvittiin jumalanpalveluksiin ja kansan opettamiseen.

Tiedämme ravinto-opin näkökulmasta, ettei ole yhdentekevää millaista leipää nautimme. Kuitupitoinen leipä pitää verensokerin tasapainossa pidempään kuin paljon hiilihydraatteja sisältävä vaalea leipä. Hengellisen elämän leivän kanssa on samoin. Agricolan aloittaman Raamatun käännöstyön tuloksena tämä elämän leipä, Raamatun sanat, eivät jääneet suomalaisille vain hetkellisesti korvien ohi vieraalla kielellä virtaavaksi puheeksi.
Omalla kielellä kuultu ja ymmärretty Raamatun sana ravitsee. Se on lohduttanut monissa yhteisissä surun hetkissä ja auttanut jakamaan onnen ja ilon tunteita. Yhteisellä kirjoitetulla kielellä on ollut vaikutusta kristillisen tapakulttuurin juurtumiseen Suomessa.

Taija Lamminaho | Materiaali on tuotettu Agricola 2007 -juhlavuoden yhteydessä.