Huhtikuu – Aprilis

Huhtikuun suomalainen nimi liittyy vanhan ajan maatalouteen. Nimen alkuosa on muodostettu sanasta huhta, joka tarkoittaa kaskea. Kun entisaikaan haluttiin raivata uutta peltoa, mutta käytössä ei ollut kunnollisia raivausvälineitä, traktoreita tai muita työkoneita, tehtiin kaski: kaadettiin puita, annettiin niiden kuivua ja sytytettiin sitten palamaan. Tuhkan lannoittamassa maaperässä voitiin muutaman vuoden ajan kasvattaa esimerkiksi ruista tai nauriita. Huhtikuussa oli yleensä aurinkoista, kuivaa ja tuulista, mutta mahla ei vielä virrannut puiden rungoissa täydellä teholla, joten se oli juuri sopiva aika kaataa puut ja jättää ne kuivumaan.

Agricolan rukouskirjan huhtikuun kalenterirunossa puhutaan sekä säästä että terveydenhoidosta:

Aprilis

Suuret tuulispäät ja vilut säät
minä teen, siirdän kirdet  ja jäät.
Niin kylvä siis, ja tege toukoo,
silloin sinä myös suontas  loukkaa.
Karta silmääs, kurkkuus ja kaulaas,
pyydä lintui sinun paulaas.

Kirret ja jäät tarkoittavat maassa olevaa routakerrosta, joka ainakin osaksi sulaa jo huhtikuun aikana. Toukotöiden tekoon ei Suomessa vielä yleensä päästä huhtikuun aikana, mutta kun Agricolan runot perustuivat ulkomaisiin esikuviin, niissä eivät vuodenajat ja niihin liittyvät työt olleet välttämättä aivan kohdallaan.

Runon jälkeen tulee taas suorasanaisia terveydenhoito-ohjeita:

Tällä kuulla juoman pitää (niinkuin se lääkäri Johannes sanoo) lämmin ja hyvä, ja syömän hyvii yrttii tuorehen veren saadakses. Ja nauttia betonikaa, koiruohoo ja kvesyrttii juomasas. Mahtaa myös purgats ottaa ja kupat[a] antaa, mutta ei hartian päälle.

Huhtikuussa Agricola neuvoi syömään sellaisia yrttejä, jotka elvyttivät verenkiertoa. Näitä yrttejä olivat betonika eli rohtopähkämö, koiruoho ja kvesyrtti eli punakoiso.
Rohtopähkämö on ollut entisajan arvostetuimpia lääkekasveja, jonka uskottiin tehoavan kymmeniin eri sairauksiin, esimerkiksi keltatautiin, epilepsiaan, kihtiin, päänsärkyyn ja hammassärkyyn. Sitä on käytetty myös taikuuteen ja pahojen voimien karkottamiseen. Rohtopähkämöä poltettiin kokoissa ja suitsukkeissa, sitä pantiin tyynyn sisään painajaisunien estämiseksi ja sitä kannettiin mukana onnea tuottavana amulettina. Suomessa rohtopähkämöä ei juurikaan kasva luonnonvaraisena, mutta viljeltynä se kyllä menestyy ja saattaa sitten säilyä entisillä kasvupaikoillaan vuosisatojenkin ajan.

Koiruohokin kuuluu Euroopan suosituimpiin ja tunnetuimpiin lääkekasveihin. Sen nimi viittaa koiperhosten ja muiden hyönteisten karkottamiseen, mutta sen lisäksi koiruoho on ollut varsinainen yleislääke sekä ihmisille että eläimille. Sen lehdistä ja versoista on valmistettu teetä, jauhetta, kääreitä ja rohtojuomia, ja sitä on sekoitettu voiteisiin, joilla on paranneltu reumatismia ja muita särkyjä. Siitä on tehty lemmenjuomaa, ja sillä on maustettu olutta, viinaa ja viinejä. Näin on saatu lääkejuomaa, jolla on paranneltu vatsaa ja häädetty loismatoja sekä ihmisistä että eläimistä. Koiruohosta on saatu lääkettä ihotulehduksiin, yskään sekä korva-, hammas- ja silmätauteihin. Sen on uskottu parantavan myös luulotauteja ja mielenterveysongelmia.

Yrttien lisäksi sopivina terveydenhoitotoimina mainittiin ohjeissa kuppaaminen ja ruumiin puhdistaminen purgatsin avulla. Purgats tarkoitti ulostuslääkettä, joka käytännössä oli jotakin kasveista saatua ainetta, esimerkiksi risiiniöljyä. Se sai vatsan toimimaan vilkkaasti. Rohtojen alkuperä ja valmistustapa olivat entisaikaan tarkoin varjeltua erikoistietoa, joten lääkkeinä käytettyjä aineita ei useinkaan osattu yhdistää tiettyihin kasveihin. Agricolan aikana tehokkaana lääkekasvina ja purgats-rohtona käytettiin myös raparperin juurta. Tämän kasvin nimi tarkoittaa alun perin ”barbaarien juurta”, sillä se oli kotoisin barbaarien maanosana pidetystä Aasiasta. Nykyään tunnettua raparperia, jonka suuret, punaiset silmut alkavat huhtikuussa pilkistellä maasta ja josta käytetään vain lehtiruodit, ei tunnettu vielä Agricolan aikana ollenkaan, sillä se on myöhäinen risteymä.

Agricolan aikana ei tunnettu myöskään aprillipäivää. Sen vietto on levinnyt muualta Euroopasta Suomeen vasta 1700-luvulla, ensiksi ruotsinkielisen herrasväen keskuuteen. Siksi päivällä on suomenkin kielessä ruotsinkielinen nimitys. Nykyään aprillipäivä on huhtikuun ensimmäinen, mutta 1800-luvulla on aprillattu myös huhtikuun viimeisenä päivänä. Kuukauden loppuessa kannattaa siis olla tarkkana siltä varalta, että joku keksii elvyttää tämän vanhan perinteen.

Kaisa Häkkinen | Materiaali on tuotettu Agricola 2007 -juhlavuoden yhteydessä.