Kirjallisuuden opettamisesta

Perusopetuksen kirjallisuuden opetuksen tehtävä kaikilla luokka-asteilla on herättää oppilaiden kiinnostus kirjallisuutta kohtaan ja luoda pohja elinikäiselle lukuharrastukselle. Kyse on jatkumosta ensimmäisestä luokasta yhdeksänteen. Kirjallisuuden opetus painottuu niin elämyksellisen kuin kriittisenkin lukutaidon opettamiseen. Kirjallisuuden tulee olla opetuksessa läsnä kaikilla vuosiluokilla ja lukemisen itsestään selvä osa äidinkielen ja kirjallisuuden opetusta. Tämä vaatii pitkäjännitteistä ja sitkeää työtä aikana, jolloin nuorten ajankäytöstä kilpailevat monet muutkin tahot.

Kirjallisuuden opetus on monipuolista, paikoitellen myös itseään toistavaa kuten kaikki oppiminen, mutta ennen kaikkea se on lasten ja nuorten kasvamisen ja ymmärryksen kehittymisen rinnalla kulkeva jatkumo, jossa teemat syvenevät ymmärryksen lisääntyessä. Opetussuunnitelman perusteiden yhteinen pohja mahdollistaa opetuksen erilaiset paikalliset ja ajankohtaiset painotukset ja toteuttamistavat. Kirjallisuudenopetuksen yhteyteen sopii myös yhteistyö yleisten kirjastojen kanssa ja mahdollisen oman koulukirjaston käyttäminen.

Millaista kirjallisuutta luetaan?

Äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineessa kirjallisuudella tarkoitetaan kauno- ja tietokirjallisuutta. Kumpikin päälaji jakaantuu lukemattomiin alalajeihin. Kaunokirjallisuuden perinteiset päälajit ovat lyriikka, draama ja epiikka. Nämä puolestaan jakaantuvat omiin alalajeihinsa, joiden kirjo varioituu ja kasvaa. Omaa paikkaansa lajihierarkiassa etsii sarjakuva, joka peruskoulussa kuuluu sekä kirjallisuuteen että kuvataiteeseen.

Tietokirjallisuus jakaantuu yleisiin tietokirjoihin ja oppikirjoihin. Tietokirjallisuuden lajihierarkia ei ole yhtä vakiintunut kuin kaunokirjallisuuden, mutta tarkentuu ja monipuolistuu koko ajan: on matkakirjoja, ruokakirjoja, oppaita, eläinkirjoja, elämäkertoja jne. Nykyään kirjoitetaan myös paljon tieto- ja kaunokirjallisuuden rajavyöhykkeelle asettuvaa asiaproosaa. Kaunokirjallisuudessakin rikotaan faktan ja fiktion rajoja, esimerkiksi elämäkertaromaaneja kirjoitetaan lapsille ja nuorille.

Perusopetuksen aikana oppilas tutustuu laajasti eri kirjallisuudenlajeihin ja laajentaa kirjallisuuden tuntemustaan. Lajitietoisuus auttaa lasta ja nuorta löytämään itselleen sopivaa luettavaa, sillä luokassa alkavat yhdeksänvuotisen peruskoulun aikana hahmottua erilaiset lukijatyypit: tiedon lukijat, realistiset lukijat, fantasian lukijat ja esteettiset lukijat. Tavoitteena on, että jokainen löytää itselleen mieluisaa luettavaa.

1–2-luokilla luetaan lasten tietokirjoja, lasten runoutta, kansansatuja, taidesatuja ja saturomaaneja. 3–6-luokilla luetaan lasten- ja nuorten tieto- ja kaunokirjallisuutta, johon sisältyy tietysti myös runous ja näytelmäkirjallisuus. 7–9-luokalla lukeminen painottuu nuortenkirjallisuuteen, mutta repertuaaria laajennetaan soveltuvin osin myös aikuisten kirjallisuuteen.

Yhdeksänvuotisen peruskoulun aikana luetaan sekä klassikoita että nykykirjallisuutta. Klassikkokirjallisuuteen kuuluvat perinteiset niin suomalaiset kuin kansainvälisetkin sadut, novellit, romaanit, tietokirjat, runot ja näytelmät. Nykykirjallisuuteen kuuluvat elävien kirjailijoiden vanhat ja uudet teokset. Kirjojen lukeminen ei ole välineestä kiinni, sillä kirjat ovat saatavuuden mukaan perinteisiä printtikirjoja tai teknologian mahdollistamia digikirjoja.

Yläkoulussa kirjallisuuden opetus syvenee kirjallisuuden tuntemuksen osalta. Kirjallisuutta tarkastellaan myös lajilähtöisesti ja historiallisena jatkumona. Vuosiluokilla 7–9 perehdytään eri kirjallisuuslajeille tyypillisiin piirteisiin ja perehdytään suomalaisen kirjallisuuden vaiheisiin osana länsimaista kirjallisuutta.

Miten kirjallisuutta opetetaan?

Kirjallisuuden opetuksessa tulee käyttää monipuolisia menetelmiä, mikä tarkoittaa, että kirjallisuuden opetus eheyttää opetusta jo lähtökohtaisesti. Opettaja lukee kaikilla luokka-asteilla ääneen, kirjoja luetaan yhdessä pienissä ryhmissä ja niitä luetaan myös yksin oman valinnan mukaan. Kirjallisuuden lukemisen tapoja tulee varioida riittävästi, koska lukijat ovat erilaisia ja oppivat lukemisen tapoja toisiltaan.

Luettavat kirjat valitaan eri tavoin. Opettaja vinkkaa luettavia kirjoja ja päätös luettavasta kirjasta tehdään äänestämällä kaikille yhteinen kirja, ryhmät valitsevat oman kirjansa tai jokainen valitsee itselleen sopivan kirjan. Näitä valintatapoja vaihdellaan sopivasti. Kirjavinkkausta voidaan järjestää myös yhteistyössä kirjastojen kanssa. Tietysti kirjavinkkareina voivat toimia myös oppilaat, esimerkiksi kerätään lukukausittain suosituslistoja luokan seinälle, mitä kannattaa lukea. Visuaalisesti lista voi alakoulussa olla lukutoukka tai lukupuu, joka kasvaa lukuharrastuksen kasvaessa. Yläkoulussa lukulistat voi koota vuosiluokittain: Mitä seiskat, kasit ja ysit lukevat? Paras kirjavinkkari on luokkakaveri, jota muutenkin arvostaa.

Kirjoja luetaan koulussa, sillä se asia, jolle koulussa annetaan aikaa, koetaan tärkeäksi. Ensimmäisestä luokasta alkaen lukujärjestykseen on hyvä merkitä lukutunteja, jolloin kirjallisuutta luetaan ja käsitellään eri tavoin. Mutta kirjan lukeminen on myös kotitehtävä, sillä vain jatkuva lukeminen kehittää lukutaitoa. Lukemaan innostetaan ja lukuintoa ylläpidetään erilaisin lukupassein ja lukupäiväkirjoin, joihin merkitään oman lukuharrastuksen edistyminen.

Luetuista kirjoista keskustellaan kaikilla luokka-asteilla elämystasolla, reflektoidaan luettua omaan elämään (tunteet, vastaavat omat kokemukset, uudet tiedot, kysymykset). Yhteinen tai ryhmissä käyty keskustelu syventää luetunymmärrystä. Ensimmäiseltä luokalta alkaen otetaan käyttöön tarvittavia metakäsitteitä, kuten juoni, päähenkilö ja tapahtumapaikka. Käsitteitä tulee käyttää sitä mukaan kuin niitä on opetettu. Kirjallisuuspuheen tulee olla täsmällistä ja opettaja mallintaa sitä omassa puheessaan oppilailleen. Oppilaiden ikätason mukaan kirjoista pidetään puheenvuoroja ja esitelmiä. Kirjallisuudesta väitellään ja järjestetään paneelikeskusteluja. Usein meneillään olevan television keskusteluohjelmasta kannattaa poimia keskustelumalli oppitunneille.

Kirjallisuuden opetus liittyy oleellisesti kirjoittamisen ja tekstitaitojen opettamiseen, sillä varsinkin yläkoulussa kirja-arvostelut ja kirjablogit ovat osa kirjallisuuden opetusta. Niitä seurataan mediassa ja niitä kirjoitetaan itse. Kirjallisuuden analysointi- ja tulkintataitojen edetessä kirjallisuudesta kirjoitetaan yläkoulussa pohdiskelevia tekstejä. Kirjallisuus sopii myös asiakirjoittamiseen lähtökohdaksi, esimerkiksi kirjailijoiden pienoiselämäkerrat tai pienimuotoiset artikkelit jostakin kirjallisuuteen liittyvästä ilmiöstä.

Draama ja kirjallisuuden opetus kytkeytyvät yhteen kaikilla luokka-asteilla. Luetuista kirjoista poimitaan jännittäviä, pelottavia, yllättäviä tms. kohtauksia, joista rakennetaan patsaita tai still-kuvia. Ne puretaan keskustellen, miksi kohtaus herätti sellaisia tuntemuksia kuin herätti. Kirjallisuuden henkilöitä laitetaan kuumaan tuoliin ja heitä haastatelleen, miksi he toimivat ja ajattelivat niin kuin kirjasta saatiin lukea. Kirjoille kirjoitetaan uusia loppuja tai sivuhenkilöstä tehdään oman kertomuksen päähenkilö.

Interventio sopii hyvin kirjallisuuden opetukseen jo ensimmäiseltä luokalta alkaen, sillä eri tekstilajit ruokkivat toisiaan. Tietokirjallisuuden pohjalta kirjoitetaan kertomuksia, runoista kirjoitetaan kertomuksia ja päinvastoin. Luetusta maalataan kuvia, tehdään mainoksia tai kirjoitetaan uutisia. Myös tieto- ja viestintäteknologiaa hyödynnetään kirjallisuuden opetuksessa: tehdään kuunnelmia, videoita ja kirjoitetaan blogeja.

Kirjallisuuden opetus integroituu helposti esimerkiksi ympäristöopin, vieraiden kielten, historian, maantiedon, uskonnon ja kuvataiteen opetukseen. Kirjallisuuden lukemista ja sisältöjä voi olla osana monialaisia oppimiskokonaisuuksia, joissa lähestytään jotakin teemaa eri oppiaineiden näkökulmasta. Eheyttäviä oppimiskokonaisuuksia voi rakentaa kirjallisuuden, luetun tieto- ja kaunokirjallisuuden ympärille. Esimerkiksi luetun historiallinen romaanin taustaa selvitetään historian tunnilla ja kirjaa käsitellään kirjallisuustunnilla. Samalla tavalla eri kulttuureja käsitteleviä romaaneja voidaan pohjustaa uskonnon ja maantiedon tunnilla ja niistä keskustellaan lukemisen jälkeen kirjallisuustunnilla. Erityisen tärkeitä eheyttävät kirjaprojektit ovat 5–6- ja 7–9-luokilla.

Mistä kirjoja hankitaan?

Kirjojen ja lukemisen pitää näkyä äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa, koska kyse on kulttuuriaineesta ja kirjallisuus on merkittävä osa suomalaista kulttuuria. Se ei ole mahdollista ilman kirjoja. Kirjoja hankitaan kirjastosta joko omasta koulukirjastosta tai yleisestä kirjastosta. Lasten- ja nuortenkirjoja tulee olla lainattavissa, myös uusia kirjoja. Kirjat, niin tieto- kuin kaunokirjallisuuskin, ovat äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen oppimateriaalin oleellinen osa. Siksi niitä tulee olla saatavilla sekä printteinä että digitaalisina.

Kirjallisuustunneilla seurataan, mitä lasten- ja nuortenkirjoista (yläkoulussa myös laajemmin kirjallisuudesta) kirjoitetaan mediassa. Osallistutaan valtakunnallisiin ja paikallisiin kirjallisuuden teemapäiviin, kuten Lukuviikkoon ja Kirjan ja ruusun päivään. Opetuksessa näkyvät myös kirjallisuuden vuotuiset merkkipäivät, kuten Suomalaisen kirjallisuuden päivä (10.10. Aleksis Kiven -päivä) ja Suomalaisen kulttuurin päivä (28.2. Kalevalan päivä).

Tämän lisäksi mahdollisuuksien mukaan käydään elokuvissa, teatterissa ja erilaisissa näyttelyissä, joiden antia voidaan yhdistää luettavaan kirjallisuuteen.

Kirjallisuutta

Ahvenjärvi, A. & Kirstinä, L. (toim.) 2013. Kirjallisuuden opetuksen käsikirja. Helsinki: SKS.
Heikkilä-Halttunen, P. 2015. Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen. Jyväskylä: Atena.
Laakso, M., Lahtinen, T. & Heikkilä-Halttunen, P. 2011. Tapion tarhoista turkistarhoille – luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Helsinki: SKS.
Linna, H. 1999. Lukuonni. Kirjallisuuden opetus ala-asteella. Helsinki: WSOY.
Linna, H. 2012. Lukijaksi! Alkuopetuksen kirjallisuuskasvatus. Helsinki: WSOYpro.
Mattila, S., Ollila, M. & Volotinen, T. (toim.) 2008. Lukupiirin lumo. Kirjallisuudenopetuksen oppituokioita. Helsinki: WSOY.
Mustola, M. 2014. Lastenkirja. Nyt. Helsinki: SKS.
Puranen, Ulla 1998. Luen, koen ja sanoiksi puen. Kirjallisuuden käsittelyn opas. Helsinki: Finn Lectura.
Rastas, A. (toim.) 2013. Kaikille lapsille – lastenkirjallisuus liikkuvassa, monikulttuurisessa maailmassa. Helsinki: SKS.
Rikama, J. 2000. Kaanon ja reseptio. Kirjallisuudenopetuksen ulottuvuuksia. Helsinki: WSOY.

OPS 2016