Miten opitaan tuntemaan luontoa, kasveja, eläimiä ja sieniä?

Opitaanko tuntemaan kasveja niitä keräämällä?

Opetussuunnitelma korostaa opiskelua maastossa, samoin luonnontuntemukseen oppimista ja siihen liittyvää ohjattua kasvien keruuta. Opettaja törmää kuitenkin ongelmaan, miten ohjata usein monilukuista oppilasjoukkoa maastossa. Yksi onnistuneen työskentelyn edellytys on se, että etukäteen oppilaiden kanssa sovitaan työskentelystä ja tutustutaan ohjeisiin.

Oheinen esimerkki on opiskelutilanteesta, jossa tutustutaan lähiympäristön joutomaihin ja tienpintareisiin elokuussa. Tavoitteena on perehtyä kyseisenkaltaiseen paikkaan kasvien ja eläinten elinympäristönä. Etenkin niillä opiskelukerroilla, jotka kohdistuvat kasvistoon ja kasvillisuuteen, otetaan myös kasvinäytteet. Opettajan on kuitenkin selvitettävä itselleen etukäteen, mitä kasveja paikalla kasvaa ja mitkä kasvit oppilaat voivat sieltä löytää. Näiden tietojen mukaisesti oppilaat ohjataan ottamaan näytteet esimerkiksi seuraavista: timotei, nurmipuntarpää, juolavehnä, pietaryrtti, päivänkakkara, puna-apila, alsikeapila, poimulehti, nurmitädyke, hiirenvirna, niittynätkelmä, pujo, vuohenputki, koiranputki ja jokin kellokasvi (kuten vuohenkello, kissankello tai kurjenkello).

Kun kukin oppilas tai oppilaspari on saanut tehtävänsä, siis sen, mistä kasveista kukin ottaa näytteet, ennen maastoon menoa tutkitaan vielä oppikirjan tai muun lähdemateriaalin kuvia kerättävistä kasveista; kirjat voidaan ottaa mukaan maastoonkin. Maastokohteeseen saavuttuaan oppilaat haluavat löytää heti ”omat” kasvinsa. Vasta sen jälkeen on mahdollista paneutua rauhassa tutkimaan yleisemmin sitä, millaista on tutkittavan alueen kasvisto ja kasvillisuus.
 Luokassa oppilaat jatkavat kasvinäytteiden käsittelyä, panevat ne vaikkapa sanomalehtien väliin kuivamaan ja huolehtivat papereiden vaihtamisesta päivittäin opettajan ohjeiden mukaisesti. Kuivatut näytteet kiinnitetään sovitulla tavalla paperiin ja nimetään. Kerättyjä näytteitä voi käyttää vaikkapa erilaisia elinympäristöjä tai kasvisysteemiä esittelevän näyttelyn tekemiseen. Kasvien keruu ei voi olla vain itsetarkoitus, vaan yksi keino luonnontuntemuksen kartuttamiseen. 

Yhteisen kasvikokoelman kerääminen ja käyttö

Entäpä, jos oppilaat kokoaisivat luokan yhteisen kasvinäytekokoelman vuosien varrella? Eikö silloin tätä toimintaa voisi aloittaa jo aiemminkin, vaikkapa kolmannella luokalla? Lopulta kasvikokoelmaan kuuluisivat yleisimmin havaitut koulun lähiympäristön kasvit erilaisista biotoopeista.

Varsin näppärästi kokoelma kertyy esimerkiksi siten, että ennen maastoon menoa kukin oppilas tai oppilaspari saa tehtäväkseen ottaa näytteen parista kasvilajista, jotka opettajan kokemuksen mukaan kuuluvat opittavaan lajistoon. Luokassa kasvit kuivataan ja kasvinäytteet kiinnitetään paperille. Siihen kirjoitetaan kasvin nimi ja näyte suojataan kontaktimuovilla. Jos kasviarkki lisäksi pannaan salpapussiin, kerätty näyte kestää vuosikausia. Aina sen mukaisesti, millaista elinympäristöä sittemmin käsitellään, näytepussit kiinnitetään näkyville luokan seinälle.
Salpapussissa olevat, kontaktimuovilla suojatut kasvinäytteet voidaan ottaa maastoon mukaan. Esimerkiksi metsän kasvillisuutta tutkittaessa metsäkasvinäytepussit voi pyykkipoikien avulla kiinnittää puiden väliin pingotettuun naruun. Nimettyjen näytteiden avulla suurikin oppilasjoukko voi saada selville, mitä kasveja tutkittavassa paikassa.

Teksti: Leena Aho| Kuva: Mervi Aineslahti