Tutkiva oppiminen ja ilmiöpohjaisuus

OPS 2016 korostaa yhteisöllisyyttä ja yhdessä oppimista. Esillä ovat laaja-alaiset oppimistavoitteet, monialaiset oppimiskokonaisuudet ja ilmiöpohjaisuus.

Ilmiöpohjaisella opetuksella ja oppimisella tarkoitetaan useimmiten oppiainerajoja rikkovaa, tutkivaa otetta oppimiseen. Lähtökohtana ovat kokonaisvaltaiset, todellisen maailman ilmiöt, joita tarkastellaan kokonaisina, aidossa kontekstissa. Elämänkatsomustieto on pohjaltaan monitieteinen. Elämänkatsomustiedon on useimmiten helppo osallistua monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin, mutta Ilmiöpohjaisuus voi elämänkatsomustiedossa toteutua myös oppiaineen sisällä. Ilmiöpohjaisuus avaa isompaa ikkunaa maailmaan ja sen ymmärtämiseen. Ilmiöpohjainen lähestymistapa ja tutkiva oppiminen tukevat toisiaan.

Tutkiva oppiminen ei ole menetelmä vaan ajattelutapa. Se on näkemys oppimisesta tai kasvatusfilosofia, jonka visiona on ettei oppilaan tarvitse orientoitua eri tavalla eri aineen tunneille. Tutkiva oppiminen tarkoittaa opetuksen organisoimista uudelleen siten, että oppiminen tähtää ymmärtämiseen, ilmiöiden selittämiseen. Oppiminen tapahtuu ongelmanratkaisuna, omien ennakkokäsitysten tietoisen pohtimisen kautta. Huomiota pyritään kohdistamaan keskeisiin käsitteisiin tai perustaviin ideoihin. Tutkiva oppiminen voi nämä lähtökohdat huomioon ottaen pitää sisällään erilaisia opetusmenetelmiä, mutta oppiminen ei siinä perustu 45 minuutin oppitunteihin, ei oppikirjan aukeamakokonaisuuksiin eikä oppisisältökeskeiseen ajatteluun.
Oppiminen ja opetus vaativat uudistuksia, joilla voidaan varmistaa oppilaitten menestyminen tulevaisuuden työelämässä ja yhteiskunnassa. Keskeisiä elementtejä ovat mm. yhteisöllisyys ja vuorovaikutustaidot. Työnilo ja työssä jaksaminen pohjaa yhteisöihin, ei yksilöitten ominaisuuksiin. Samoin huippuosaamista saadaan aikaiseksi ryhmissä, esim. huippututkimusta tehdään nykyisin useimmiten kansainvälisissä ryhmissä.
Lapset ja etenkin alkuopetusikäiset ovat huonoja perinteisen frontaaliopetuksen kohteita. He eivät ole hyviä kuuntelemaan. Sen sijaan lapset ovat erittäin hyviä kyselemään ja tuottamaan ideoita. Leikki on usein tutkivaa toimintaa, pohdintaa, mitä tapahtuisi jos "tää tekis ensin silleen ja sit se tekis silleen...".

Opetussuunnitelman perusteet 2016 pohjautuvat oppimiskäsitykseen, jossa oppilas yhdessä toisten kanssa rakentaa omaa tulkintaansa maailmasta. Oppiminen on muuttumista eikä pelkästään tiedon lisääntymistä. Tiedonhankinta nähdään kysymysvastausprosessina, jolla pyritään yhä syvempään ymmärrykseen. Tietoa ei voi siirtää, sitä voi vain rakentaa. Keskeistä oppimisessa on myös sosiaalisesti jaettu älykkyys. Erilaiset ihmiset täydentävät toisiaan eikä kaikkien tarvitse osata kaikkea. Ryhmä on älykkäämpi kuin yksilöt yhteensä.
Tehokas oppiminen ottaa huomioon muutkin kuin tiedolliset tasot (tunteet, vuorovaikutus, asenteet, arvot, tieteellinen ajattelu, kestävyys). Oppimiseen ei riitä, että tietää asiat, niiden pitää myös merkitä jotain eli näkyä kompetensseina, toiminnassa. Abstrakteja ja teoreettisia asioita ei myöskään opi, jos niistä puhutaan abstraktisti ja teoreettisesti, tarvitaan konkreettista ymmärrystä. Jos opiskeltavat asiat jäävät irralleen arkipäivän konkreeteista asioista, niistä ei muodostu osaamista. Kirjatieto muuttuu osaamiseksi vain ongelmanratkaisun ja palautteen kautta, ratkaisuna johonkin ongelmaan. Jos tieteellinen tieto ja arkitieto eivät kosketa toisiaan, arkiuskomukset putkahtavat ajatteluun. Päättelytilanteessa ihminen on taipuvaisempi turvautumaan virheelliseen arkitietoon kuin irralliseksi jääneeseen tieteelliseen tietoon. On tärkeää, että pienet oppilaat oppivat asioita perusteellisesti niin, että opiskeltu asia todella kytkeytyy lapsen ajatteluun ja syrjäyttää virheelliset arkikäsitykset.

Oppimisen lähtökohtana käytetään todellisen elämän ilmiöitä ja ongelmia, jotka ovat avoimesti määriteltyjä ja joita ei voi ratkaista kaavamaisesti. Parhaita lähtökohtia ovat oppilaitten itse oma-aloitteisesti esiin ottamat kysymykset. Kysymyksiä voidaan myös herättää ajankohtaisten tapahtumien tai kertomusten pohjalta. Opettaja on tutorin tai valmentajan roolissa ja auttaa lapsia sekä ryhmätoiminnassa että heidän omien ajatteluprosessiensa ymmärtämisessä sekä tarvittavan tiedon etsimisessä. Opettajan tehtävänä on laatia opiskelun raamitavoitteet ja yhdessä lasten kanssa määritellä oppimisen ydinsisällöt, se mitä yhdessä tutkimalla aiotaan selvittää. Oppiminen ja tieto rakentuvat sosiaalisesti ryhmissä. Keskeisinä tavoitteina ovat ydintaidot: arviointi-, päättely-, tiedonhankinta- ja yhteistyötaidot sekä yksilöllinen kestävyys ongelmanratkaisussa. Sisällön oppiminen tulee prosessin sivutuotteena. Elämänkatsomustiedon opetuksessa ja pienten oppilaitten kohdalla oleellista on "vähän mutta hyvää" -periaate, alkuopetussuunnitelma ei sisällä pakollisia oppisisältöjä, jotka kaikki pitäisi kahlata läpi.

Tutkiva oppiminen voi edetä seuraavanlaisten vaiheiden kautta:

1. Asiayhteyden luominen

Tutustutaan viriketapaukseen, jonka kautta on tarkoitus lähteä liikkeelle. Alusta alkaen on huolehdittava siitä, että oppilaat hallitsevat tarvittavat termit. Pienten oppilaitten perussanavarasto ja kielitaito vaihtelee, joten tavallisetkin sanat saattavat vaatia selvennystä.

2. Alustava ongelman määrittely

Oppilaat miettivät tutkimusryhmissä, mikä olisi ryhmän yhteinen tehtävä tai kiinnostuksen kohde virikkeen perusteella. Ryhmillä voi olla puheenjohtaja ja sihteeri, ja kysymyksen tuottamiselle on syytä asettaa aikaraja, jotta ryhmät pääsevät lopputulokseen.

3. Aivoriihi eli brainstorming ja selitysmallien rakentaminen

Tutkimusryhmä tuottaa erilaisia ratkaisuehdotuksia, joiden avulla saadaan esille kaikki tieto, jota ryhmässä jo ennestään on. Tuotettujen ideoitten pohjalta ryhmä rakentaa hypoteesin, ajatuksen siitä, miten ja miksi ongelma ratkeaa, millaisia syy-seuraussuhteita siinä esiintyy jne.

4. Oppimistavoitteiden asettelu

Mallin pohjalta tutkimusryhmä miettii oppimis- ja tutkimistehtäviä. Mitä ja miten pitää selvittää, jotta voidaan saada selville, onko ryhmän hypoteesi oikea?

5. Itsenäinen opiskelu

Kun ryhmä on jakanut jäsenilleen tehtävät, jokainen suorittaa ne. Oma tutkimusosuus voi pitää sisällään tiedon hakua teksteistä tai kuvista, haastatteluja tai opettajan opetustuokioita.

6. Opitun esittäminen ja arviointi

Tutkimusryhmän on syytä tavata ja pitää huolta, että kaikkien jäsenten tehtävät edistyvät. Ryhmässä voidaan kehitellä lisäideoita, antaa neuvoja, tehdä tarkentavia kysymyksiä jne. Kun ryhmän jäsenten osuudet valmistuvat, ryhmä kokoaa niiden avulla yhteisen kokonaisuuden, vastauksen tutkimusongelmaansa. Samalla arvioidaan tutkimuksen onnistumista, alkuperäistä hypoteesia jne. Tutkimuskokonaisuus esitellään koko luokalle.

Oppilaiden tutkimustyö vaatii opettajan organisatorista tukea, sitä enemmän mitä pienempiä oppilaat ovat. Opettaja ohjaa ryhmien työtä ja poistaa yhteistyön esteitä. Ryhmässä keskustelu, neuvottelu ja päätöksenteko saattavat ensimmäisillä kerroilla vaatia opettajan konkreettista ohjausta. Samoin oman osuuden suorittaminen ja ryhmän yhteiseen työhön osallistuminen voi vaatia opettajan apua.

Opettaja on myös keskeinen oppimisen tukija. Hän on sisällön asiantuntija ja usein helpoimmin käytettävissä oleva tietolähde. Opettaja opettaa "tilauksesta", silloin kun häntä pyydetään selvittämään jokin kysymys. Opetustuokioita voi olla yksittäisille oppilaille tai ryhmille sen mukaan, miten laajasti selvitettävä kysymys oppilaita askarruttaa.

Opettaja on kaikille tutkimusryhmille resurssihenkilö, jonka voi hakea apuun kun ongelmat eivät ratkea. Hän on myös roolimalli, joka välittää oppilaille suhdettaan opiskeltavaan asiaan. Opettaja näyttää, että tutkittavat asiat ovat hänelle tärkeitä ja kiinnostavia ja lisää näin oppilaitten motivaatiota

Opettaja vastaa myös luokan toiminnasta. Hän huolehtii, että oppilaitten tutkimustoiminta on opetussuunnitelman mukaista ja kaikilla on työrauha sekä hyvät työskentelyn edellytykset. Pienten oppilaitten kanssa opettaja on ehkä myös kaikkien ryhmien yleissihteeri, joka pitää tarvikkeet tallella, huolehtii sovittujen aikataulujen noudattamisesta, paikkaa poissaolevien oppilaitten osuudet jne.

Tutkimusta voi tehdä myös alkuopetusikäisten kanssa. Tässä kuvitteellinen esimerkki:

1. Asiayhteyden luominen

Teemana on koulu. Opettaja kertoo omasta koulustaan tai lukee kuvauksen vaikkapa 50-luvun koulusta. Opettaja virittää keskustelua alulle sen verran, että yhteisesti otetaan esille muutama ajatus, mikä kertomuksessa ihmetytti tai kiinnosti, mitä voisi selvittää tarkemmin, tai mikä meidän koulussa tai ylipäätään koulussa on mielenkiintoista.

2. Alustava ongelman määrittely

Oppilaat on valmiiksi jaettu 4 hengen ryhmiin. Ryhmissä on puheenjohtaja, joka jakaa puheenvuorot ja sihteeri, joka kirjoittaa muistiin päätöksen tai painaa sen mieleensä, jos kirjoitustaitoa ei ryhmässä ole. Ryhmillä on 5 minuuttia aikaa päättää mikä kysymys olisi heidän ryhmänsä valinta kiinnostavaksi tutkimuskohteeksi koulu-aiheesta. Jokainen saa ehdottaa kysymyksiä ja niistä valitaan kaikille sopiva. Ryhmä päätyy tutkimusongelmaan "Millainen on kiva koulu?". (Vaihtoehtoisia voisivat olla: Oliko ennen koulussa tylsempää vai kivempaa kuin nyt? Miksi ennen kirjoitettiin kynänterillä? Mitä meidän koulussa on samaa tai erilaista kuin opettajan koulussa? Onko aina ollut kouluja? Onko muissa maissa kouluja?)

3. Aivoriihi eli brainstorming ja selitysmallien rakentaminen

Ryhmä käy keskustelun, jossa jokainen kertoo oman näkemyksensä kivasta koulusta. Näkemyksistä kootaan yhteinen ehdotus kivan koulun ominaisuuksiksi ja olosuhteiksi. "Kiva koulu on sellainen, jossa ketään ei kiusata ja kaikki viihtyy.

4. Oppimistavoitteiden asettelu

Ryhmä miettii, miten voi selvittää, onko kiva koulu todella aiemmin kuvatun kaltainen. Opettajan apua saatetaan tarvita.

"Riippuu keneltä kysytään, pitää kysyä aika monelta." -> haastattelututkimus -> kysytään oppilailta, rehtorilta, vanhemmilta ja ohikulkijoilta. Laaditaan helppo kyselymalli esim: Kiva koulu on sellainen, jossa ketään ei kiusata ja kaikki viihtyy. kyllä / ei / lisäkommentti. Kyllä- ja ei-vastausten määrät voi laskea tukkimiehen kirjanpidolla ja lisäkommentit voi painaa mieleen, panna muistiin merkkikuvalla, piirtäen, kirjoittaen tai peräti nauhoittaa.

5. Itsenäinen opiskelu

Oppilaat suorittavat yksin tai pareittain sovitut kyselyt ja analysoivat omat aineistonsa laskemalla kyllä- ja ei-vastaukset ja kokoamalla yleisimmät lisäkommentit. Ensimmäisen haastattelun tekijän kokemukset on hyvä käydä ryhmässä läpi ja miettiä yhdessä toimintatapoja. Opettajalta ehkä halutaan tietoa haastattelututkimuksen periaatteista, kuten moneltako pitäisi kysyä, minkä luokan oppilaita voi haastatella ja milloin, mistä rehtorin löytää, miten ohikulkijaa puhutellaan, miten vastaukset lasketaan jne.

6. Opitun esittäminen ja arviointi

Kun kaikki aineistot on saatu analysoiduksi ryhmä tekee tuloksista yhteenvedon. Kiteytetty lopputulos voisi olla: "kyllä, laajan haastattelututkimuksen mukaan kiva koulu on sellainen, jossa ketään ei kiusata ja kaikki viihtyy, mutta aika monet sanoivat, että pitää myös oppia."

Ryhmä pohtii, miten oppimisasia otettaisiin huomioon ja mitä siihen liittyen voisi myöhemmin tutkia. Onko oppiminen viihtymisen osa vai erilainen asia? Yksi jatkopohdinnan teema voisi olla, miten kiva koulu saadaan aikaiseksi. Mitä viihtymiseen tarvitaan? Miten kiusaamista estetään? Tulos ja jatkopohdinnat esitellään koko luokalle, ja niistä voidaan keskustella ehkä pitkäänkin. Opettajan apua tarvitaan mahdollisesti lopputuloksen kokoamisessa ja kirjaamisessa.

OPS 2016