Kiinnostus ja motivaatio

Oppiminen ei perustu vain kognitiivisiin tekijöihin, vaan siihen vaikuttaa oppilaan motivaatio, kiinnostus ja käsitys omasta pätevyydestä ja selviytymisen mahdollisuuksista (Krapp, 2002). Fordin (1992) mukaan motivaatio on sellaisten psykologisten funktioiden jäsentynyt kokonaisuus, jotka ohjaavat ja säätelevät päämääräsuuntautunutta (intentionaalista) toimintaa. Decin ja Ryanin (1985) mukaan oppilas on motivoitunut, kun hänen toiminnallaan on jokin tavoite tai päämäärä. Sisäisesti motivoitunut oppilas opiskelee siitä riemusta ja tyydytyksestä, jonka opiskelu itsessään tuottaa, ilman, että hän odottaa palkkiota tai että hän kokisi jonkin pakotteen uhkaavan itseään. Vaikka yksilö itse viime kädessä tuottaa oman motivaationsa, motivoituminen voi olla Decin ja Ryanin (1985) mukaan myös kontrolloitua (ulkoinen motivaatio). Opettaja voi esimerkiksi valita työskentelytavan tai kontekstin, jossa uusia käsitteitä opiskellaan niin, että ne herättävät oppilaan kiinnostuksen.

Krapp, Hidi ja Renninger (1992) kuvaavat kiinnostusta ilmiöksi, joka voi syntyä yksilön vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Kiinnostus ajatellaan usein synonyymiksi käsitteelle ”sisäinen motivaatio”. Useimmat tutkijat erottavat toisistaan yksilön kiinnostuksen ja tilannekohtaisen kiinnostuksen (Krapp, Hidi ja Renninger 1992). Yksilön kiinnostus johonkin aiheeseen syntyy vähitellen, se vaikuttaa yksilön tietoihin ja arvoihin ja on luonteeltaan pysyvää. Tilannekohtainen kiinnostus voi syntyä hyvinkin nopeasti tietyssä tilanteessa. Se on luonteeltaan emotionaalista, ja se saattaa olla lyhytkestoista. (Hidi 1990.) Kiinnostus opiskeltavia asioita kohtaan johtaa niin sanottuun syväoppimiseen, jolloin opittuja tietoja voidaan käyttää uusissa tilanteissa (transfer). Kun oppilas on kiinnostunut, hänelle syntyy tiivis suhde opiskeltaviin asioihin. Tähän suhteeseen vaikuttaa myös oppilaan käsitys omasta pätevyydestä ja selviytymisen mahdollisuuksista. Kun oppilas ajattelee ”mä en tajuu fysiikkaa”, ei hän sitä myöskään opi.

Fysiikan opetuksen ja oppimisen tutkijat ovat etsineet vastauksia siihen, mikä voisi motivoida nuoret tai herättää heidän kiinnostuksensa opiskella fysiikkaa. Tutkijat ovat kartoittaneet oppilaiden kiinnostusta

  1. luonnontieteitä ja teknologiaa tai fysiikassa opiskeltavia aiheita kohtaan
  2. niitä konteksteja kohtaan, joissa fysiikan käsitteitä kohdataan ja 
  3. työskentelytapoja tai opetusmenetelmiä kohtaan
    (Hoffman, 2002; Osborne, 2003b).

Oppilaan kiinnostukseen opiskella fysiikkaa ja kemiaa vaikuttaa myös oppiaineiden merkitys jatko-opinnoille, käsitys toiveammatista, opettajan toiminta luokassa, oppiaineen työmäärä ja vaikeus sekä oppilaan sukupuoli (Simon, 2000). Fysiikkaa pidetään yleisesti vaikeana oppiaineena, sen työmäärää suurena ja opetuksen laatua heikkona (Crawley & Black, 1992). Stokkingin (2000) mukaan tärkein syy fysiikan valinnalle perusasteen jälkeisissä opinnoissa on sen merkitys jatko-opinnoille. Pojat ovat kiinnostuneempia fysiikasta kuin tytöt. Kemian kohdalla sukupuolten välillä ei ole niin suurta eroa (Weinburgh, 1995). Hoffmannin (2002) tekemän laajan kirjallisuusanalyysin perusteella se, mikä saa yleisesti tytöt kiinnostumaan luonnontieteistä saa myös pojat kiinnostumaan – mutta ei välttämättä päinvastoin.

Teksti: Jari Lavonen ja Veijo Meisalo, Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos