Kriittisyyteen ja luovuuteen ohjaaminen

Ajattelun taidot voidaan jakaa kahteen ryhmään:

  1. kriittinen/tieteellinen/systemaattinen/analyyttinen/vertikaalinen ajattelu 
  2. luova/intuitiivinen/divergentti/lateraali ajattelu.
    (Fisher, 1990)

Luonnontieteissä ja luonnontieteiden opetuksessa korostetaan perinteisesti kriittistä ajattelua. Oppilaita kannustetaan perustelemaan vastauksensa ja esittämänsä väitteet sekä esittämään laskutehtävän ratkaisussa perustelut käytetyille ”kaavoille”. Perustelut voivat nojautua esimerkiksi voimakuvion tarkasteluun tai luonnonlain, johon ratkaisu perustuu, nimeämiseen ja sen pätevyysalueen toteamiseen. Kun tunnilla esitetään demonstraatioita tai oppilaat tekevät oppilastöitä, heidän edellytetään tekevän havaintojen ja mittausten perusteella johtopäätöksiä ja perustelevan johtopäätöksensä havaintojen ja mittausten perusteella sekä arvioivan mahdollisia virhelähteitä ja mittauksissa olevaa virhettä. Edellä kuvattuun kriittiseen ajatteluun, tieteelliseen ajatteluun, oppilaita kannustetaan siis käytännössä eri toimintojen yhteydessä jatkuvasti. Paljon harvemmin luonnontieteiden oppitunnilla oppilaita kannustetaan luovaan ajatteluun, vaikka fysiikan ja kemian opetuksessa tarkastellaan lukuisia ideointiin suorastaan yllyttäviä aiheita, kuten energian säästäminen ja tuotteiden kierrätys. Luovuutta tarvitaan myös, kun suunnitellaan koejärjestelyjä tai pohditaan mittalaitteen käyttämistä.

Monet luonnontieteiden opetuksen tutkijat ja kehittäjät ovatkin vaatineet, että luonnontieteiden opiskelussa oppilaita tulisi kannustaa luovaan toimintaan, jolloin heitä pitäisi ohjata realististen, huonosti määriteltyjen ja mielekkäiden ongelmien äärelle. Tällöin opiskelu olisi autenttista, itseohjautuvaa ja reflektiivistä (esim. Dooley, 1997). Luovaa toimintaa vaikeuttavat perinteiset ajattelutavat ja asenteet sekä ajattelua kahlitseva kontrolli: totutuista ajattelutavoista ja malleista on vaikea päästä irti (Fisher, 1990). Sen tähden luovassa toiminnassa tarvitaan tueksi erilaisia menetelmiä ja luovan ongelmanratkaisuprosessin prosessiluonteen tuntemusta. Luovassa ongelmanratkaisuprosessissa yhdistetään tietoja, asioita, olioita tms. niin, että tulos on tekijälleen uusi (Fisher, 1990). Luovaan ongelmanratkaisuprosessiin kuuluu ongelman tai parannusmahdollisuuden huomaaminen, siihen liittyvien tosiasioiden ja näkemysten tunnistaminen, tavoitteenasettelu ja visioiminen, lähestymistapojen ja ideoiden tuottaminen, ideoiden arvioiminen ja ratkaisun valitseminen, hyväksyttäminen sekä toteuttaminen. Luovasti tuotettujen ratkaisujen toivotaan olevan uusia ja ratkaisevan samalla kertaa monia asioita.

Teksti: Jari Lavonen ja Veijo Meisalo, Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos