Työtapojen ryhmittely sosiaalisen vuorovaikutuksen luonteen perusteella

Tyypillisesti työtavat ryhmitellään kolmeen ryhmään, kun luokitteluperusteena on sosiaalisen vuorovaikutuksen luonne: opettajan johdolla opiskelu, pienessä ryhmässä opiskelu ja itsenäinen opiskelu. Esimerkiksi Lahdeksen (1986) esittämää työtapojen ryhmittelyä opettajan ja oppilaiden välisen sosiaalisen vuorovaikutuksen luonteen pohjalta voidaan soveltaa fysiikan ja kemian työtapojen ryhmittelyyn seuraavasti:

  1. Opettajan johdolla etenevä opetus:
    • opettaja opettaa uutta asiaa tekemällä taululle tai kalvolle muistiinpanoja
    • opettaja ratkaisee taululla tai kalvolla erilaisia ongelmia tai laskutehtäviä (mukana myös nk. kyselevää opetusta)
    • keskustelu opettajan johdolla käsitteistä ja tehtävistä (opetuskeskustelu).
  2. Oppilaat työskentelevät pienessä ryhmässä (oppilaiden johdolla etenevä opiskelu):
    • oppilaat keskustelevat pienissä ryhmissä käsitteistä ja tehtävistä
    • oppilaat ratkaisevat tehtäviä oppitunnilla pienissä ryhmissä
    • oppilaat tekevät projektitöitä tai ryhmätöitä
    • oppilaat väittelevät tai osallistuvat roolileikkiin.
  3. Oppilaan mukaan etenevä opetus:
    • oppilaat työskentelevät itsenäisesti erilaisten ongelmien tai tehtävien parissa oppitunnilla
    • oppilaat opiskelevat lukemalla oppikirjaa
    • oppilaat opiskelevat lukemalla tietokirjoja ja sanoma- tai aikakauslehtiä
    • oppilaat opiskelevat kirjoittamalla esimerkiksi esseitä, referaatteja tai kertomuksia.

 Opettajan johdolla etenevää opetusta moititaan usein siitä, että se ei aktivoi oppilasta opiskelemaan eikä erityisesti aktivoi oppilaan korkeampia ajattelutoimintoja (analysointi, synteesin tekeminen ja arviointi). Toisaalta esimerkiksi Carlsen (1999) tukeutuu pedagogiseen sisältötietoon (Pedagogical content knowledge) liittyvään tutkimuksen ja perustelee, että luokassa vain opettaja kykenee muokkaamaan opiskeltavan aineksen sellaiseen muotoon, että oppilas voi sen omaksua. Opettaja on ainut luokassa oleva oppimisen asiantuntija, joka tuntee oppilaiden oppimisvaikeudet ja oppilailla olevat opiskeltavan tiedonalan ennakkokäsitykset. Sen tähden fysiikan ja kemian oppimisen näkökulmasta saattaa olla kaikkein tehokkainta, jos opiskelu tapahtuu asiantuntijan johdolla, joka välillä esittää uutta tietoa, välillä osoittaa, kuinka kyseistä tietoa käytetään ongelmien tai tehtävien ratkaisemisessa sekä välillä johtaa keskustelua luokassa. Myös Bransford, Brown ja Cocking (2000) perustelevat moderniin oppimistutkimukseen nojautuen, että vain opettaja sopivia kysymyksiä apuna käyttäen pystyy ohjaamaan oppilaita esittämään selityksiä havaituille ilmiöille tai auttamaan oppilaita muotoilemaan johtopäätöksiä sekä rakentamaan käsitteille merkityksiä.

Kun oppilaat työskentelevät pienessä ryhmässä (oppilaiden johdolla etenevä opiskelu), opiskelussa korostuu oppilaiden välinen sosiaalinen vuorovaikutus. Käytännössä oppilaat keskustelevat aktiivisesti, jakavat kognitiivisia resurssejaan, asettavat tavoitteita ja sopivat työskentelytavoista yhdessä, ratkaisevat ongelmia, parantelevat ratkaisuja sekä arvioivat tuotoksiaan ja työskentelyään. Oppilaiden johdolla etenevä opiskelu edellyttää oppilaiden työskentelyn ohjaamista. Oppilaat voivat oppia pienessä ryhmässä työskennellessään sekä käsitteitä että työskentelytaitoja, heidän käsityksensä luonnontieteiden olemuksesta syvenee ja heidän korkeammat ajattelutoimintonsa aktivoituvat ja kehittyvät (Solomon, 1987). Lazarowitzin ja Tamirin (1994) laatiman yhteenvedon perusteella pienessä ryhmässä opiskelu vaikuttaa positiivisesti oppilaiden kiinnostukseen ja asenteisiin luonnontieteitä kohtaan. Toisaalta esimerkiksi Springer, Donovan ja Stanne (1999) esittävät, että pienessä ryhmässä opiskelun positiivisesta vaikutuksesta käsitteiden oppimiseen ei ole selkeää ja kiistatonta tutkimustietoa ja että pienessä ryhmässä opiskelu on käsitteiden oppimisen kannalta tehotonta.

Teksti: Jari Lavonen ja Veijo Meisalo, Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos