Simulaatiot

Simulaatio eroaa draamasta lähinnä siten, että simulaatio pyrkii jäljittelemään todellisia tapahtumia. Simulaation avulla oppilaat eläytyvät todellisiin tapahtumiin ja toivottavasti ymmärtävät paremmin historian henkilöiden ratkaisuja. Oppilaiden ratkaisut poikkeavat usein todellisista tapahtumista, mikä on opetuksen kannalta yksinomaan hyödyllistä: se avaa mahdollisuuden keskusteluihin ratkaisuista ja niiden perusteluista. Tämä rajanveto ei ole kuitenkaan aivan täsmällinen, sillä esimerkiksi kulttuurisimulaatiot ovat usein puhtaasti mielikuvituksen tuotetta. Simulaatiot ovat varmasti useimmille oppilaille tuttuja ainakin kaupallisten tietokonepelien muodossa. Useimmat näistä simulaatioista käsittelevät sotia tai konflikteja, mukana on myös erilaisia yhteiskunnan kehittymistä koskevia simulaatioita (sivilisaatio-pelit). Joitakin kaupallisista simulaatioista voi käyttää myös opetuksessa hyödyksi.

Simulaation toteuttaminen vaatii jonkin verran pohjatyötä. Sen onnistumiseksi oppilaille on annettava varsin tarkat pohjatiedot. Perinteisiä simulaatioita ovat esimerkiksi oikeudenkäynnit (Jukka Rantalan Huittis-simulaatio tai Nürnbergin oikeudenkäynti) ja rauhankonferenssit (esim. Versailles’n rauhansopimus tai Ulkoministeriön nettisivuilta löytyvä Buku-simulaatio). Myös kulttuurien kohtaamisesta on olemassa lukuisia erilaisia simulaatioita. Simulaatioiden hyvänä puolena on se, että niitä voi tehdä miltei aiheesta kuin aiheesta. Opettaja voi mainiosti käyttää joko kansainvälisiä tai paikallisia tapahtumia simulaatioiden aihepiireinä. Seuraavassa selostan tarkemmin kulttuurisimulaation järjestämistä.

Opettaja valmistelee etukäteen kaksi toisistaan poikkeavaa kulttuuria. Itse käyttämässäni simulaatiossa toinen niistä on yksinkertaisesti ilmaistuna patriarkaalinen, perhekeskeinen kulttuuri, jossa läheisyys, koskettelu, keskustelu ja sisäinen hierarkia ovat oleellisia. Toinen kulttuureista on taas periaatteessa äärikapitalistinen: kaikki kulttuurin jäsenet keskittyvät yksinomaan keräämään rahaa vastaavia värillisiä kortteja ja vaihtamaan niitä omaksi hyödykseen toisten kanssa. Keskustelu on supistettu minimiin. Tässä kulttuurissa ei myöskään esitetä omia tunteita tai kosketella toisia.

Oppilaat jaetaan kahteen ryhmään ja tilaan. Toinen ryhmä saa mukaansa nauhurille luetut ohjeet (kulttuurin säännöt) ja tarvittavat välineet (kortit tms.) Opettaja jää selostamaan toiselle ryhmälle heidän kulttuurinsa säännöt. Oppilaat alkavat mahdollisimman nopeasti elää oman kulttuurinsa mukaisesti. Kun oma kulttuuri on hallussa, voivat oppilaat aloitta ”tutkimusmatkat” vieraaseen kulttuuriin. Tutkimusmatkailijan tehtävänä on tarkkailla ja kykynsä mukaan osallistua kulttuurin toimintaan. Tutkittavan kulttuurin edustajat elävät oman kulttuurinsa mukaista elämää ja noudattavat sen sääntöjä. Kulttuurin sääntöjä koskevia kysymyksiä ei saa esittää tai ainakaan niihin ei saa vastata. Tutkimusmatkat  kestävät vain muutamia minuutteja, jonka jälkeen palataan omaan kulttuuriin ja kerrotaan kokemuksista. Oman ryhmän kanssa pyritään kokoamaan mahdollisimman kokonainen kuva toisesta kulttuurista. Jokainen oppilas sekä esittää omaa kulttuuriaan että tutkii toisten kulttuuria.

Kun jokainen on saanut vierailunsa tehtyä, kokoonnutaan jälleen yhteen ja kootaan ryhmän tiedot toisesta kulttuurista. Kokemuksista ja tunteista keskustellaan. Simulaatiossa käytettyjä kuvitteellisia kulttuureja voidaan verrata olemassa oleviin ja oppilaat saavat kertoa kuvitteellisen kulttuurin hyvät tai huonot puolet. Kulttuurisimulointeja voi käyttää hyödyksi esimerkiksi löytöretkien ja siirtomaahistorian opetuksessa. Ne tukevat erinomaisella tavalla myös kansainvälisyys- ja monikulttuurisuuskasvatusta.

Ryhmäsimulaation käytössä on samoja etuja kuin roolileikin ja draaman käytössä: se antaa jokaiselle oppilaalle mahdollisuuden osallistua tasavertaisesti opetukseen. Kun kaikki esiintyvät yhdessä, ei ramppikuumettakaan yleensä ilmene. Yhdessä tekeminen ja kokeminen ovat myös ryhmän toiminnan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Sekä roolileikit, draamat että simulaatiot antavat mahdollisuuden toiminnallisuuteen, jota on peräänkuulutettu viime vuosina erityisesti poikaoppilaiden kouluviihtyvyyden takaamiseksi. Nämä työskentelytavat sopivat yleensä melko hyvin myös oppimisvaikeuksista kärsiville. Kuitenkin esimerkiksi luki-ongelmat on luonnollisesti otettava huomioon materiaaleja kootessa. Kokemukseni mukaan oppilaat innostuvat lähes kaikista simulaatioista, jopa niin, että kulttuurisimulaation aikana on vaikea saada heidät keskeyttämään oman kulttuurinsa esittäminen edes siksi aikaa, että tutkimusmatkailijoiden tietoja punnitaan yhdessä. Ajatus siitä, että oppia voi myös leikin varjolla vetoaa kaiken ikäisiin oppilaisiin.

Teksti: Niina Väntänen