Kielioppi - Miten kielioppia opitaan?

Ymmärtämään opitaan lukemalla ja kuuntelemalla, puhumaan ja kirjoittamaan puhumalla ja kirjoittamalla. Mutta miten opitaan kielioppia?  Samoilla tavoilla! Kaikilla mainituilla tavoilla altistutaan kieliopille ja opitaan tunnistamaan sanojen muotoja, tekstin rakenteen piirteitä sekä ymmärtämään niistä välittyviä merkityksiä. Kielioppi on osa kieltä, ei erillinen, ikävä kummajainen. Altistumista seuraa analyysi ja säännön muodostaminen. Tekstejä luettaessa vieraat sanat erottuvat ja jäävät helpommin mieleen kuin vieraat kielioppimuodot.  Siksi opettajaa tarvitaan avuksi nostamaan esiin kieliopin muotoja.

Jotta johtimia ja taivutusmuotoja sekä tekstinrakentamisen keinoja pystyisi käyttämään itse tehokkaasti, ne on sisäistettävä ja niitä on ”kuivaharjoiteltava”, jotta ne tulisivat automaattisiksi.  Vasta kun tieto on automatisoitunut, sitä voi käyttää tehokkaasti. On liian kova pala muistille työstää samanaikaisesti sekä itselle tärkeän viestin sisältöä että monimutkaista kielimuotoa vieraalla kielellä. Puhetilanteessa ei myöskään ole aikaa ryhtyä rakentamaan teoriassa osaamaansa sananmuotoa.

Kielioppiin kannattaa satsata senkin vuoksi, että sen ydinosa on suhteellisen rajallinen verrattuna kielen sanastoon, joka on käytännössä rajaton. Kun osaa peruskieliopin, energiaa jää huimasti enemmän muuhun oppimiseen.

Kirjallisuutta

Andersson, Grammatik från grunden, Ord och stil 24, Uppsala 1993
Bergström, Grammatiksånger, sis. äänitteen Kulturverksamhetens förlag 1993
Fiilin, Hakala, Därför, Ruotsin peruskielioppi, Finn Lectura, 2002
Fiilin, Hakala, Fullträff, Ruotsin kielioppi- ja harjoituskirja, Finn Lectura, 3. painos 2001
Fiilin, Hakala, Språknät
Teleman, Grammatik på villovägar, Svenska språknämnden 1987
Teleman, Hellberg, Andersson, Svenska Akademiens grammatik 1-4, Svenska Akademien 1999
Viberg, Vägen till ett nytt språk, Natur och kultur 1987

Teksti: Ullamaija Fiilin