Salkkutyöskentelyn ohje opettajalle

  • Aloita aina pienin askelin. "Älä haukkaa liian isoa palaa kerralla!" Kokeile salkkutöitä aluksi vain yhdessä ryhmässä.
  • Tee yhteistyötä kollegojesi kanssa, jos se vain on mahdollista. Yhteistyökumppanin ei tarvitse olla saman kielen opettaja.
  • Anna selkeät ohjeet siitä, mitä tapoja on tehdä salkkutyötä.
  • Anna useita aiheita, niin että jokaiselle löytyy itseä kiinnostava aihe.
  • Aiheet löytyvät helposti kurssien teemoista, aihepiireistä. Hyödynnä käytössäsi olevaa oppikirjaa.
  • Kerro oppilaillesi, että apuvälineitä, kuten kirjan sanastoa ja sanakirjaa, saa toki käyttää, mutta että käytetyistä apuvälineistä tulee ilmoittaa työtä koskevassa palautteessa.
  • Muistuta siitä, että työn tulee olla oman kielitaidon näyte eikä jonkun muun.
  • Anna ohjeita myös töiden pituudesta, kuvituksesta ja ulkoasusta. Töiden tulee olla siistejä ja helposti luettavia.
  • Kerro myös, että lopputuloksen ohella tärkeää on myös työskentelyn aktiivisuus ja suhtautuminen toisiin oppilaisiin.
  • Anna määräaika, jolloin työ tulee palauttaa opettajalle. Kerro myös, miten myöhästyminen vaikuttaa arvosteluun.
  • Kannusta ja rohkaise. Pienikin kiitos voi kantaa pitkälle ja sytyttää kiinnostuksen kielten opiskelua kohtaan.
  • Jätä osa kurssin harjoituksista itsenäisesti suoritettaviksi – kaikkea ei tarvitse tarkistaa yhdessä. Säästät aikaa ja annat vastuuta oppilaille.
  • Opettele ”neuvotteleva korjaamistapa”. Siis älä itse korjaa kaikkea, vaan jätä se oppilaan tehtäväksi, riittää, kun merkitset mahdolliset puutteet.
Teksti: Virpi Sivonen-Sankala