Apua oppikirjatekstin ymmärtämiseen

Joillakin oppilailla (esimerkiksi lukivaikeudesta johtuen) kyky tunnistaa tuttuja perussanoja tekstistä kuvina (kokonaishahmoina) ei ole automatisoitunut. Epävarma lukija turvautuu ns. fonologiseen lukutapaan eli myös jo osaamiensa sanojen koodaamiseen kirjain kirjaimelta, pala palalta. Tällöin lukunopeus hidastuu merkittävästi eikä aikaa ja huomiota tahdo riittää uuden sanaston ja erikoisten rakenteiden vastaanottoon. Joillekin oppilaista tuottaa vaikeuksia saada otetta vaativammasta tekstiaineksesta. Etenkin opetuksen nivelvaiheissa oppilas joutuu usein tekemisiin edellistä tasoa selkeästi haastavampien tekstien kanssa. Monimutkaiset lause- ja lausekerakenteet sekä uusi sanasto uuvuttavat oppilaan.

Yhtenä ratkaisuna on laatia tekstistä selkoversio, "riisuttu malli", jonka avulla tekstin perusjuoni käydään ensin läpi. Selkoversiota on hyvä ensin työstää jollain tavalla ja tarvittaessa vielä aktivoida perussanastoa. Sitten selkoversion kieliainesta verrataan vaativampaan tekstiin ja selvitetään a) millaisin ilmauksin samat asiat on siinä ilmaistu ja b) mitä uutta informaatiota teksti tuo selkoversion asioista.

Lauseympyrä

Tarvittaessa avataan lauserakennetta. Selkoversiosta (tai suoraan alkuperäistekstistä) haetaan kunkin lauseen ydin – tekijä ja tekeminen – ja ne merkitään omilla väreillään. Sitten tarkastellaan, liittyvätkö lauseen muut osat tekijään (kuvaava määre kuten adjektiivi- tai genetiiviattribuutti) vai tekemiseen (tekemisen kohde, tapa, paikka, aika jne.). Kustakin lauseesta voidaan piirtää kaavio, jossa ydinosat kirjoitetaan keskelle ja niiden ympärille kerätään muita osia.

Tekstistä voi laatia juonirungon tai miellekartan, jonka keskelle tulee otsikko tai teema ja sen ympärille kunkin kappaleen ensimmäinen virke. Teksti luetaan uudestaan ja miellekarttaa täydennetään sen mukaan, miten kukin kappale toteuttaa aloitusvirkettä.

Tekstin lukeminen ääneen auttaa usein.

Niin tekstien kuin kieliopinkin käsittelyä tukevat ns. porinaryhmät. Oppilaat keskustelevat (vaikkapa kerran viikossa) pienissä ryhmissä äidinkielellä keskeisistä asioista, joita tunnilla on käsitelty, pohtimalla seuraavanlaisia kysymyksiä:

  • Mitä kielioppiasioita käsiteltiin?
  • Miten rakenteet muodostettiin?
  • Mitä sanastoa opittiin? (Mitä hyötyä siitä on? Missä sitä voi käyttää?)
  • Mitä aiheita käsiteltiin?
  • Millaisia kokemuksia (miellyttäviä lukukokemuksia, uutta ja mielenkiintoista tietoa jne.) teksteistä syntyi?
  • Omia tuntemuksia: Mikä oli uutta ja mikä vanhaa tietoa?
  • Missä pärjäsi? Mitä on kerrattava?

Porinaryhmien avulla oppilaat opettavat ja myös kannustavat toisia, saavat uusia näkökulmia ja kokonaiskuvan käsiteltävistä asioista, eräänlaisen tuntien sisällysluettelon.

Teksti: Kari Moilanen