Harjoittelun lähtökohtia

Viestinnällinen harjoittelu viittaa harjoitteluun, jossa vierasta kieltä, sen sanoja ja rakenteita, käytetään kontekstisidonnaiseen viestintään. Se  ymmärretään täten vastakohdaksi kontekstista irrotetulle ja mekaaniselle irrallisten kielten yksikköjen, kuten sanojen ja rakenteiden, harjoittelulle.

Vieraan kielen suullinen viestintätilanne on oppilaalle vaativa haaste. Viestintäarkuus on ymmärrettävää ottaen huomioon toisaalta kielenopiskelijan puutteellisen kielitaidon ja toisaalta sen, että puhetilanteessa oppilas joutuu "laittamaan likoon" ei vain kielitaitoaan vaan koko persoonansa. Oppilaat tarvitsevat ennen kaikkea rohkaisua vieraalla kielellä puhumiseen ja paljon tilaisuuksia suulliseen harjoiteluun. Perusedellytys suullisen harjoittelutilanteen onnistumiselle on turvallinen, hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri luokassa. Oppilaita tulee systemaattisesti ja pitkäjänteisesti ohjata sosiaalisissa taidoissa, hyväksymään ja arvostamaan kaikkia luokkatovereitaan. Yhteistoiminnallisen oppimisen pelisäännöt ovat tässä erittäin hyvänä tukena. Kun harjoitellaan ensin pareittain tai pienryhmissä ennen koko luokalle esittämistä, vähennetään esitysten kielellisiä puutteita ja saadaan esiintymisvarmuutta.

Kieltenopettaja on myös aina mitä suurimmassa määrin kasvattaja kansainvälisyyteen ja monikulttuurisuuteen. Opiskellessaan vieraita kieliä on menestyksellisen edistymisen kannalta ratkaisevaa, että oppilas suhtautuu avoimesti ja arvostavasti kohdekulttuuriin.

Kun tavoitteena on viestinnällinen suullinen kielitaito on puheen oltava kielen normien kannalta hyväksyttävä. Puhutun kielen säännöt ja puheelle tyypilliset piirteet ovat kulttuurisidonnaisia. Suomalaiset oppilaat tarvitsevat harjoitusta erityisesti palauteilmauksien käyttämiseen keskustelussa ja kysymyksien tekemiseen keskustelun ylläpitämiseksi.

Harjoittelun yleisperiaatteita

  • Puhumaan oppii vain puhumalla: oppilas puhuu – opettaja auttaa, tukee, kannustaa ja antaa palautetta.
  • Koulussa harjoitellaan suullisesti ja kotona kirjallisesti – koska
    a) keskusteluun tarvitaan oppilastovereita,
    b) kirjoittaminen vie paljon enemmän aikaa kuin puhuminen ja
    c) oppilaat kirjoittavat hyvin eri tahdissa.
  • Suullinen harjoittelu ei ole mikään erillinen aktiviteetti, vaan se kytketään opiskeltavan tekstin harjoittelun kaikkiin vaiheisiin "sisäänajosta" sovellukseen (ks. Viestinnällinen suullinen harjoittelu tekstinkäsittelyn eri vaiheissa ).
  • Yksikielisyys ei ole itsetarkoitus vaan suositaan järkevää kaksi- tai monikielisyyttä: oppilaille annetaan mahdollisuus turvautua muihin vieraisiin kieliin kompensoimaan puuttuvaa kielitaitoa.
  • Suullinen harjoittelu kytkeytyy kielitaidon muihin osa-alueisiin: puhuminen ja kuunteleminen kuuluvat kiinteästi yhteen, puhuminen liittyy tosielämässä hyvin usein myös lukemiseen ja kirjoittamiseen. Eri viestintäkanavien käyttäminen tukee lisäksi oppimista.
  • Puhumista harjoitellaan "oikeissa" viestintätilanteissa, jotka ovat oppilaan elämänpiirin kannalta mielekkäitä ja joissa oppilaalla on joku syy puhua (esim. informaatioaukko-tehtävä).
  • Puhetilanteessa on tärkeintä viestin ymmärrettävyys. Opettajan ei tarvitse kuulla eikä korjata oppilaan jokaista virhettä. 
  • Oppilaita ohjataan viestinnälliseen suulliseen harjoitteluun niin, että he tietävät, mitä harjoitellaan ja miksi sekä mihin pyritään ja miksi.
  • Suullisen harjoittelun onnistumista reflektoidaan ja arvioidaan (itse- ja toveriarviointi), jotta tiedetään, missä onnistuttiin ja mitä tulisi kehittää.
Teksti: Pirjo Harjanne