Camera obscura – kameran sisällä

Marja Pirilä: Camera obscura / Eetun huone 1998, Tervo.

Camera obscura ("pimeä huone") oli italialaisten taiteilijoiden keksintö 1400-luvulla. Samalla periaatteella toimii nykyajankin kamera. Camera obscura havainnollistaa kameran, linssien ja ihmisen silmän toimintaa. Camera obscura -kuvan tarkasteleminen antaa oppilaille mahdollisuuksia pohtia havaitsemisen ihmeellisyyttä ja valokuvauksen magiikkaa.

Parhaiten camera obscura toimii kirkkaalla, aurinkoisella säällä. Huone pimennetään aivan kokonaan. Ikkunan peittävään mustaan muoviin tai kartonkiin leikataan noin rei'ittäjän reiän kokoinen aukko. Kuva ulkomaisemasta muodostuu vastapäiselle seinälle. Kuvan voi nähdä paremmin, kun asettaa valkean paperin reikää vastapäätä sopivalle etäisyydelle. Oppilaiden on vaikeaa ymmärtää, että kuva on todella ulkopuolisen maiseman kuva väärinpäin. Asiaa voidaan vielä havainnollistaa lähettämällä yksi oppilaista pihalle ikkunan eteen liikkumaan. Kuvassa oppilas nähdään pää alaspäin liikehtimässä.

Camera obscuran periaatteella toimii myös ns. neulanreikäkamera eli kenkälaatikkokamera. Laatikko tai rasia maalataan sisältä täysin mustaksi, ja kulmat ja reunat tiivistetään valoa pitäviksi. Rasian yhdelle seinälle tehdään muutaman sentin mittainen aukko, joka peitetään foliolla. Folioon pistetään neulalla reikä. Vastakkaiselle sisäseinälle kiinnitetään valokuvauspaperi. Laatikko asetetaan paikoilleen, jolloin valoherkkä paperi valottuu. Sopiva valotusaika, jota kannattaa etukäteen kokeilla,  riippuu valaistuksesta, vuorokaudenajasta ja vuodenajasta: kirkkaana kevätpäivänä saattaa ulkona valottamiseen riittää muutama minuutti, mutta sisätiloissa tavallisessa loisteputkivalaistuksessa valottamiseen menee useita kymmeniä minuutteja. Jos oppilaat ovat itse malleina omissa kuvissaan, tulee kuvaustapahtumasta sangen havainnollinen opetus valotusajan merkityksestä. Kuvasta kehitetään pimiössä negatiivikuva, josta voidaan myös valmistaa positiivikuva läpivalottaen.

Teksti: Sirkka Laitinen