Nykytaide ottaa kantaa omaan aikaansa

Kuvataide liittyy olennaisesti pyrkimykseen ymmärtää maailmaa sekä ihmisen perustarpeeseen tuntea itsensä kokonaiseksi. Kasvavalla lapsella ja nuorella on kaksi kysymystä, joihin hän etsii vastausta. Kuka minä olen ja Minkälainen tämä ympärilläni oleva maailma on?  Ne ovat olemisen perimmäisiä kysymyksiä, joita myös nykytaiteilijat käsittelevät teoksissaan. Taide heijastaa myös yhteiskunnan muutoksia jo ennen kuin niihin otetaan kantaa kirjoituksin tai analyysein.

Nykytaiteen olemukseen kuuluu monia piirteitä, jotka ovat samansuuntaisia lasten leikkien kanssa. Lapsi ottaa käteensä jotakin, loihtii muutamin sanoin leikin juonen, ja näin leikki on saanut hahmonsa. Leikki on samanaikaisesti sekä materiaalinen että immateriaalinen, aivan kuten taidekin. Samalla tavalla taiteilija tekee näkyväksi omaa ajatteluaan. Tämä muuntamistapahtuma, kun ”ei mikään” muuttuu joksikin, on ominaista niin lasten leikeille kuin nykytaiteellekin. Romun, hylkytavaran tai luonnonmateriaalin muuntaminen mielikuvaprosessoinnin välityksellä ajatuksiksi ja ideoiksi on lapsille tuttu tapahtuma leikin maailmasta, eivätkä he sen vuoksi vieroksu nykytaidetta.

Lapset ovat  myös valmiita kohtaamaan nykytaiteen asettamia filosofiseen pohdintaan kutsuvia kysymyksiä, koska ne ovat samansuuntaisia kuin ongelmat, joiden parissa lapset itse askaroivat. Tarkastelemalla nykytaidetta lasten ja nuorten maailmasta käsin eli tuomalla siihen näkökulmia, jotka voisivat olla peräisin lastenkamarin leikeistä ja  nuorisokulttuurista aikamme taiteen kohtaaminen tulee mahdolliseksi. Lapset ja nuoret eivät kuitenkaan pohdi abstraktin taiteen tai nykytaiteen turhuutta, elleivät aikuiset ole tarjoamassa heille omia kielteisiä asenteitaan.

Paras paikka kohdata nykytaidetta ovat museot ja näyttelyt. Lasten ja nuorten olisi hyvä päästä alkuperäisteosten äärelle. Taideteosten äärellä käynnistyvä vuoropuhelu herättää mielikuvat ja muistot sekä kysymyksiä, joille on hyvä antaa tilaa koulussa näyttelykäynnin jälkeen. Kuvaako taideteos näkyvää vai näkymätöntä maailmaa tai onko teos esittävä vai ei-esittävä, ovat kysymyksiä, joita näyttelyssä käynti saattaa herättää. Alaluokilla kuvalliset ongelmat ratkaistaan usein sadun, leikin ja mielikuvituksen maailmasta peräisin olevilla selityksillä, mikä johdattaa luontevasti taiteen myyttiseen, metaforiseen ja ei-rationaaliseen maailmaan. Yläluokilla taiteesta etsitään vastauksia maailmassa olemiseen liittyviin kysymyksiin.

Mikäli paikkakunnallasi ei ole taidemuseota, on maailman museoiden teoksia verkkosivuilla yltäkylläisesti.

Martti Aiha: Sininen kaaos, akryyli ja vaneri, 1990. Kuva: Eeva Nikkonen.
Lasten ja nuorten puhetta kuvataiteen äärellä kannattaa kuunnella, mutta siihen tarvitaan aikaa, ja museo- ja näyttelykäynteihin on syytä valmistautua huolella. Mielikuvakarttojen tekeminen museossa tai näyttelyssä lasten ja nuorten itse valitsemista teoksista antaa opettajalle arvokasta tietoa taideteosten herättämistä ajatuksista. Kuvassa lapsia museossa Aihan teoksen äärellä. Kuva: Liisa Piironen

 


Kuvassa viidesluokkalaisen oppilaan tekemä mielikuvakartta  museossa Martti Aihan Sinisestä kaaoksesta.

Tekstit puhekuplissa vasemmalta oikealle:
• meri on kuin pyörremyrsky, joka vie tulevaisuuteen
• näyttää mereltä, mutta samalla liekeiltä
• herättää minussa mieleen meren, valtameren, joka kuohuaa valkoista vaahtoa
• jos katsoo sivusta veistosta, niin ei voi koskaan unohtaa miltä se näyttää
• tavallaan kun suljen silmäni, on teos tipotiessään vaikka tahtoisin muistaa sen
• suurta kaipuuta merelle
• kaunis väritys ( syvä sininen)
• tehty puusta
• minusta tuntuu, että taiteilija on ajatellut työtä tehdessään merta, kaunista meren kaaosta, salaperäisyyttä
• sopisi olohuoneeseemme, jos muut  taulut otetaan pois ( vain sinistä)
• sen lähelle ei sovi tuoda muita teoksia
• sopii valkoiselle seinälle

Teksti: Liisa Piironen