Ilmiömäinen ilmiömäistä ilmiömäisesti

Marjo Räsänen

Kohti monialaista oppimista

Ilmiö on aistein havaittava, mielenkiintoa herättävä luonnon tai yhteiskunnan tapahtuma. Myös ihmisen sisäiseen todellisuuteen ja tunteisiin liittyvät kokemukset ovat ilmiöitä. Ilmiöoppimisen lähikäsitteitä ovat esim. integraatio, kokonaisuus, aihe ja teema; myös termejä ilmiökeskeisyys, -pohjaisuus tai -perustaisuus käytetään. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 ilmiöoppiminen kytkeytyy laaja-alaisen osaamisen tavoitteisiin ja toimintakulttuuria ohjaaviin periaatteisiin. Temaattisen, ilmiöpohjaisen työskentelyn avulla pyritään rikkomaan oppiainerajoja ja eheyttämään oppimista. Ilmiöitä voidaan lähestyä myös kysymyksenasettelun tai ongelman näkökulmasta.

Perusopetuksessa oppilas osallistuu jokaisella vuosiluokalla vähintään yhteen kolmen tai useamman aineen yhteiseen monialaiseen oppimiskokonaisuuteen. Toimintakulttuurin periaatteiden mukaisesti oppimiskokonaisuuksien sisällöiksi valitaan oppilaita kiinnostavia sekä oppiaineiden väliseen yhteistyöhön soveltuvia ilmiöitä. Niiden opiskelussa käytetään eri oppiaineille ominaisia tarkastelutapoja, käsitteitä ja menetelmiä. Käsiteltävien ilmiöiden paikallisuudella, ajankohtaisuudella ja yhteiskunnallisella merkittävyydellä vahvistetaan opiskelumotivaatiota. Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun on välttämätöntä. Ilmiöoppimisessa työskentely perustuu oppilaiden ideoille. Ilmiöitä tarkastellaan niiden aidoissa konteksteissa ja niihin liittyviä tietoja ja taitoja opiskellaan tiedonalojen rajat ylittäen. Ilmiöoppiminen sivuaa kokonaisoppimista, tutkivaa oppimista ja projektioppimista. Sen yhteydessä painotetaan tiimityöskentelyä ja vaihtelevia oppimisympäristöjä.

Ilmiöoppiminen käytännössä

Ilmiöoppimista toteutetaan yksittäisten oppiaineiden sisällä ja niiden välillä. Kuvataiteella on perinteisesti ollut tärkeä rooli erilaisten toiminnallisten aktiviteettien kuten teemapäivien, tapahtumien, opintokäyntien ja leirikoulujen järjestämisessä. Ilmiöoppiminen ei kuitenkaan saisi jäädä erilaisten tempausten tai ”taidepläjäysten” varaan, vaan siinä pyritään pitempikestoisiin kokonaisuuksiin. Varsinaisesta ilmiöoppimisesta puhutaan silloin, kun opetukseen osallistuu useita oppiaineita ja se toteutetaan pidempänä, joskus lukuvuodenkin kestävänä ajanjaksona. Tällaiset integroidut oppimiskokonaisuudet tarjoavat oppilaille mahdollisuuden työskennellä monipuolisesti ja pitkäjänteisesti. Opetus voi tapahtua rinnastamalla eli opiskelemalla jotain teemaa kuvataiteen lisäksi samanaikaisesti muissakin oppiaineessa. Opetus voidaan myös jaksottaa niin että teemaa käsitellään peräkkäin eri aineissa.

Ilmiöpohjaisessa työskentelyssä jotain oppilaiden elämismaailmoihin liittyvää kysymystä tai teemaa lähestytään erilaisin tutkivan oppimisen menetelmin. Oppiminen on multimodaalista niin, että siinä hyödynnetään eri tiedonalojen menetelmiä, käsitteitä ja symboleja. Erilaisia tietämisen tapoja yhdistelevä työskentely ja yksilöllisten erojen huomioiminen on itsestään selvä lähestymistapa taiteessa. Taiteet perustuvat kysymysten tekemiseen, mutta lopullisten vastausten sijaan niissä etsitään vaihtoehtoisia ratkaisuja. Kuvia tekemällä ja tulkitsemalla oppilaat tutkivat elämäänsä ja ympäristöönsä liittyviä merkityksiä ja toimintamalleja. Parhaimmillaan tieteen ja taiteen näkökulmat yhdistyvät ilmiöopiskelussa.

Ilmiöoppimisen työtapoja

Ilmiöoppiminen

Ilmiöoppimisen lähtökohtana on oppilaiden arki, josta opetus laajenee globaalille tasolle.

Kuvataiteen tunneilla lähdetään liikkeelle oppilaiden omista kokemuksista. Sisäisen tai ulkoisen todellisuuden herättämistä havainnoista, tunteista ja ajatuksista keskustellaan ja niiden pohjalta tehdään kuvia sekä muita esityksiä. Oppilas purkaa tarkasteltavaan ilmiöön liittyviä ennakkokäsityksiään esim. draaman, maalauksen tai runon avulla. Ilmiöön liittyviä uusia tietoja etsitään verbaalisen, numeraalisen, visuaalisen, auditiivisen ja kinesteettisen tutkimisen avulla. Kaikkia näitä, monilukutaitoon liittyviä lähestymistapoja käytetään sekä kuvataiteen että muiden oppiaineiden tunneilla.

Ilmiöperustaisessa työskentelyssä tähdätään tietojen soveltamiseen niin, että niitä käytetään jonkin uuden tuotteen aikaan saamisessa. Kuvataiteen keinoja käytetään niin tiedon hankintaan kuin oppimistulosten havainnollistamiseenkin. Tämä voi tarkoittaa yhtä hyvin posterin kokoamista, elokuvaa kuin esineen suunnittelua. Työskentely voi johtaa myös lähiympäristön visuaalisen ilmeen parantamiseen. Kuvataiteen tunneilla tapahtuva ilmiöopiskelu perustuu yhteistyöhön. Oppilaiden osallisuutta vahvistetaan ottamalla heidät mukaan suunnitteluun. Tiedonhankinta ja tulosten esittäminen tehdään yhdessä. Projektien toteuttamisessa hyödynnetään paikallisia mahdollisuuksia ja tehdään yhteistyötä koulun ulkopuolisten tahojen kanssa. Kuvataide auttaa oppilaita hahmottamaan opiskeltavien ilmiöiden merkitystä niin oman elämän kuin koko ihmiskunnan kannalta. Ilmiöoppiminen auttaa oppilaita ymmärtämään asioiden välisiä suhteita ja keskinäisiä riippuvuuksia. Se tarjoaa aineksia maailmankuvan jäsentämiseen ja laajentamiseen.

Kuva ilmiöoppimisen käynnistäjänä

Kuva on luonteva lähtökohta etsittäessä laajempaan temaattiseen kokonaisuuteen liittyviä osateemoja ja ilmiöitä. Työskentely voi alkaa assosioimalla vapaasti kuvataiteen eri sisältöalueiden pohjalta (itse otetut kuvat, esineet, rakennukset, mainokset, taideteokset jne.). Yhdessä tehtyjen miellekarttojen pohjalta käynnistetään kuvallinen työskentely, jossa oppilaat tutkivat yhtä tai useampaa teemaan liittyvää ilmiötä. Ilmiöoppimista voidaan soveltaa myös kuvataide-oppiaineen sisällä niin että teemoja etsitään joko ajankohtaisista ilmiöistä, oppilaiden arjesta tai oppiaineen tavoitteista.

Ajankohtaiset ilmiöt

lmiöoppimisen teemoja voidaan etsiä oppilaiden elämästä, perusopetuksen tavoitteista ja ympäröivästä yhteiskunnasta.

Kun ilmiöoppimista toteutetaan oppiainelähtöisesti, tutkitaan johonkin kuvataiteen sisältöalueeseen tai tavoitteeseen liittyvää teemaa. Ympäristön kuvakulttuurit on luonteva, eri oppiaineiden näkökulmia hyödyntävä sisältöalue. Esimerkiksi kotiseudun luontoa ja rakennettua ympäristöä voidaan tutkia piirtämällä ja valokuvaamalla. Sitä voidaan dokumentoida videoimalla, haastattelemalla, tietokirjoihin tutustumalla jne. Oppilaiden lähiympäristöä koskevista aiheista (esim. kulttuurikohteet, liikkuminen, turvallisuus) voidaan siirtyä tarkastelemaan globaaleja kysymyksiä kuten ilmastonmuutosta tai kestävää kehitystä. Ilmiöoppiminen sopii hyvin taidehistorian opetukseen; tällöin tutustutaan aikakausien ja tyylien sijaan erilaisiin taiteen maailmoihin liittyviin teemoihin (esim. taiteen, yhteiskunnan ja uskontojen suhde, taide ja teknologia, taiteilijan asema).

Kulttuurin visualisoitumista voidaan lähestyä teemana, johon liittyviä ilmiöitä tarkastellaan kuvataiteen lisäksi myös muiden oppiaineiden tunneilla. Kaikilla tieteenaloilla käytetään kuvia ja siksi erilaisten kuvatyyppien tarkastelu kuuluu jokaiseen oppiaineiseen. Ilmiöoppimisessa voidaan hyödyntää esim. taulukkoja ja karttoja. Oppilaat voivat tutkia, miten valokuvia ja taideteoksia käytetään havainnollistamaan historiallisia tapahtumia. Millaisia vaikuttamisen keinoja näihin kuviin liittyy? Kuvataiteessa työskentely tapahtuu aina kahdella tasolla: itse kuvia tekemällä ja toisten tekemiä kuvia tarkastelemalla. Tutkimisen tulokset myös esitetään kuvallisesti.

Monialaisuudesta monikulttuurisuuteen

Monialaisuudesta monikulttuurisuuteen

Ilmiökeskeinen oppiminen edustaa kokonaisvaltaista kasvatusnäkemystä. Monikulttuurisuus ja monilukutaito kietoutuvat siinä toisiinsa.

Kuvataiteen opetuksessa huomioidaan oppijan kulttuurinen moninaisuus ja oppimisprosessin monimuotoisuus. Visuaalisen kulttuurin laajaan kenttään ja multimodaalisuuteen pohjautuvassa ilmiöoppimisessa korostetaan erilaisten tutkimisen ja esittämisen tapojen rinnakkaisuutta. (Ks. tukimateriaali Visuaalisen kulttuurin monilukutaito.) Monitieteisyyden ja -taiteisuuden lisäksi ilmiöoppimisessa huomioidaan kulttuurinen moninaisuus. Oppilaan kulttuuri-identiteettiä muokkaavat osakulttuurit vaikuttavat hänen tapaansa havaita, ajatella, tutkia ja ilmaista. Kulttuurinen moninaisuus olisi huomioitava sekä ilmiöoppimisen kohteita että muotoja suunniteltaessa. Tällöin kysytään, millaisia ilmiöitä, kuvia ja muita tekstejä valitaan tutkittavaksi ja millaisia tuotetaan. Kulttuurisen moninaisuuden näkökulma tulisi olla mukana myös oppimistyylien ja -tapojen valinnassa siten, että tehtävissä huomioidaan oppilaiden taustat ja eri kulttuuriryhmille ominaiset tavat oppia.

Kulttuuri-identiteetti voi itsessään olla kuvataiteessa tutkittava ilmiö. Ymmärrystä yksilöön vaikuttavista viiteryhmistä voidaan edistää keskittymällä kuhunkin ”monikulttuurikukan” terälehteen erikseen. On tärkeää huomioida, että jokainen terälehti on yhteydessä muihin. Esim. asuinpaikka ilmiönä sisältää oppilaiden koko elinpiirin kodista ja maanosasta mahdolliseen aiempaan kotimaahan. Opetuksessa kysytään, miten kulttuuri-identiteetin eri ulottuvuudet vaikuttavat asumiseen ja miten niitä ilmaistaan visuaalisesti. Näkyykö ikäryhmä, sukupuoli ja sosiaaliryhmä asumisessa? Miten asumisessa huomioidaan ihmisten erilaiset kyvyt kuten näkövammaisten erityistarpeet? Ilmeneekö kieli, maailmankatsomus tai etninen tausta asumismuodoissa? Miten suunnittelijan kulttuuri-identiteetti heijastuu rakennuksessa, ostoskeskuksessa tai puistossa? Miten oppilaan kulttuuri-identiteetti vaikuttaa tapaan, jolla hän havaitsee, tulkitsee ja arvottaa asuinympäristöään?

Kulttuuriseen moninaisuuteen liittyvien ilmiöiden tarkastelu edellyttää, että oppilas ymmärtää oman monikulttuurisuutensa. Kuulumista eri viiteryhmiin voidaan havainnollistaa esim. oppilaiden kodistaan, lähiympäristöstään ja harrastuksistaan ottamien kuvien avulla. Niistä koottu kollaasimainen omakuva tai ryhmäkuva avaa silmiä laajempien kulttuuristen kysymysten käsittelyyn. Omaan elämään liittyvät kuvat nostavat esiin myös erilaisten visuaalisen kulttuurin tuotteiden ja symbolien merkityksen identiteettien rakentumisessa. Itselle tärkeiden kuvien avulla on luontevaa kertoa omista ajatuksista ja arvoista. Niiden pohjalta voidaan siirtyä tarkastelemaan kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä laajempia ilmiöitä kuten ihmissuhteita ja valtarakenteita. Ilmiöoppimisen tavoitteena on auttaa oppilaita ymmärtämään itseään ja muita sekä tarjota välineitä vaikuttaa omaan lähiympäristöön ja maailmaan.

Kirjallisuus:

Cantell, H. (toim.) 2014. Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Jyväskylä: PS-kustannus.
Harmanen, M. & Hartikainen, M. (toim.) 2017. Monilukutaidot. Helsinki: Opetushallitus.
Luostarinen, Aki & Peltomaa, Iida-Maria 2016. Reseptit OPSin käyttöön Jyväskylä: PS-kustannus.
Rongas, A. & Laaksonen, R. (toim.) 2014. Ilmiöopas. Kokemuksia ilmiöopettamisesta – opettajilta toisille. Hämeenlinna: Hämeenlinnan kaupunki. https://sites.google.com/site/ilmioopas
Ruuskanen, R. (toim.) 2015. Miten tutkin? Taide tiedon lähteenä. Helsinki: AV-arkki. www.av-arkki.fi/edu
Räsänen, M. 2008. Kuvakulttuurit ja integroiva taideopetus. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu.
Räsänen, M. 2015. Visuaalisen kulttuurin monilukukirja. Helsinki: Aalto-yliopiston julkaisusarja

OPS 2016