Rakennettu ympäristö ja kolmiulotteinen ajattelu

Arkkitehtuuri alkaa  leikistä, joka on kaikille lapsille tuttu. Otetaan keppejä ja kiviä, merkitään hiekkaan talon paikka ja ryhdytään kotisille. Tai piirretään pihamaalle talon ääriviivat ja ryhdytään jakamaan pohjakaavaa huonetiloiksi. Kuvassa satunnaisen ohikulkijan hiekkarannalta löytämiä ”talonpohjia” sekä ajopuu ja kiviä rantahietikolla: lasten leikkien ainekset ovat kuin rakennettaessa taloja, mutta mittakaava on pieni.

      

Arkkitehtuuri on tilan rakentamista ja tilan kokemuksia. Tila, jonka ihminen tarvitsee on suoja. Ihminen on kekseliäs olento. Ympäröivän luonnon materiaaleista hän ryhtyy tekemään kaikkea tarvitsemaansa esineistöstä asumuksiin. Suomalaisen esineistön ja asumusten ensisijainen materiaali on ollut puu. Siellä, missä ei kasva puita, savi, turve, kaisla ja kivet ovat olleet asumusten raaka-aineita. Sielläkin, missä on vain lunta ja jäätä, pystytään rakentamaan ihmisen tarvitsema lämmin suoja.

Arkkitehtoniset tilat ovat avoimia tai suljettuja. Tiloista tulee sekä kaupungeissa että rakennuksissa jatkumoita, joissa tilakokemuksien luonne vaihtelee. Myös maaseudun kylissä, pelto- ja metsämaisemissa, tapahtuu tilallista vaihtelua.

    

Pihaleikistä on lyhyt matka tilakonstruktioon, arkkitehtuurin peruskäsitteiden tutkimiseen. Minkälainen kokemus on avara tori, kapea kuja tai liikkuminen tilasta toiseen?

Teksti ja kuvat: Liisa Piironen