Luokat 1–3

Muksukeppeily

Mielikuvien siivittämä keppijumppatunti etenee vuorovaikutuksessa lasten kanssa kunkin ikäryhmän mielenkiinnon mukaisesti. Näin saadaan pidettyä yllä motivaatiota ja innostusta tehtävien suorittamiseen. Verryttelyosuuden jälkeen käydään läpi liikkuvuus- ja lihaskunto-ominaisuuksia parantavia keppijumppaliikkeitä mielikuvien ja erilaisten apuvälineiden (kangaspalat, kertamukit, alustat, musiikki) sekä pariharjoitusten avulla. Mallia näyttäessään ohjaajan on tärkeää olla kaikkien näkyvillä. Ryhmän järjestelymuodot ovat tärkeitä turvallisuuden kannalta, sillä lasten omat mielikuvat kehittävät kepistä helposti miekan tai aseen. Keppijumppaliikkeet etenevät johdattelevista, helpoista harjoitusmuodoista (esimerkiksi keppiin tukeutuminen kyykyissä) varsinaisiin koordinaatiota ja lihasvoimaa vaativiin liikkeisiin. Venyttely sujuu kepin avulla leikiten, sillä keppi näyttää liikkeen suunnan ja ohjaa venytyksen tuntumista.

Villen ja Vallen seikkailu

Tarvikkeet: Puiset lasten keppijumppakepit (lapsille noin 65-senttiset, isommille noin 1,31 metriä pitkät kepit), kertakäyttömukit, jumppa-alustat, muovipönttö, musiikkia

Tila: Jumppasali tai ulkokenttä (osa harjoituksista)

Seuraavassa on esitetty vinkkejä mielikuvista, joista voi valita ja rakentaa useankin tunnin aiheen.

1) Tunnin aloitus ja verryttely

Lapset järjestetään salin seinustalle riviin istumaan ja toivotetaan tervetulleiksi. Kepit odottavat kasassa ohjaajan vieressä, ja ne annetaan vasta, kun mielikuva niiden tehtävästä on selvä. Jumppa-alustat on levitetty valmiiksi ison piirin muodostelmaan. Ohjaaja valitsee itselleen ”apuohjaajan”, jos on yksin. Jaetaan porukka kahteen ryhmään: Villet ja Vallet, ja nimetään parit.

2) Ville ja Valle lähtevät metsäretkelle eväät mukanaan

Ohjaaja vie rivissä istuville lapsille kepin pystyyn lattialle ja apuohjaaja pudottaa kertamukin kepin päähän. Noustaan ylös ja käännytään jonoon kepit olalle. Lähdetään kiertämään salin reunoja pitkässä jonossa ” polkua pitkin metsään”. Musiikki soi, ja kun se pysähtyy, lapset istuvat pareittain alustoille ohjeita kuuntelemaan (kepit pystyssä). Suoritetun liikkeen jälkeen jatketaan taas matkaa ja kuulostellaan aina, mitä metsässä tulee vastaan. Kävellessä välillä Villet pitävät keppejä ylhäällä, Vallet kävelevät alhaalla ja samat toisinpäin. Juostaan kiemurrellen alustojen väleissä, kävellään takaperin yms.
Matkan varrella suoritettavia liikkeitä:

  • Huilitauko: keppi pystyyn alustalle ja lapset seisomaan haara-asennossa, polvet hieman koukussa. Kaksin käsin kepistä kiinni ja päästetään selkä roikkumaan suorien käsien varaan.
  • Valle on jäänyt jälkeen: heilutetaan keppiä ylhäällä pystyssä.
  • Istutaan kivelle: keppi pystyyn alustalle ja siihen tukeutuen kyykätään alaspäin selkä tiukkana.
  • Kurkitaan pensaan takaa: keppi pystyssä, jalat leveässä haara-asennossa luistelukyykkyjä kepin sivulta toiselle.
  • Hypätään ojan yli: kepit alustalle pystyyn ja hypätään niihin tukeutuen alustan yli edestakaisin. 
  • Keppi mailana ja kertamuki ”pallona”: Kuljetetaan mukia alustoja kiemurrellen. Pysähdytään merkistä ja tehdään alustojen kohdalle maaleja pareittain. Toinen seisoo leveässä haara-asennossa ja toinen piirin ulkopuolella lämäämässä. Lopuksi lämätään kertamukit ohjaajan isoon muovipönttöön piirin keskelle ja istutaan alas.

3) Ville ja Valle joella

  • Haaraistunnassa pareittain peräkkäin alustalla asetetaan kepit poikittain ja soudetaan, nostetaan purjeet ylös tempausmittaan, melotaan välillä. Lauletaan soutelu- tai melomislauluja.
  • Iso kala ui ohitse: päinmakuulla keppi selän takana, nostetaan ”evää” ylös.
  • Seisten pumpataan vettä pois veneestä: hartiavedot ja punnerrukset.
  • Kannetaan vene rantaan suorilla käsillä pään päällä: tempausvala.

4) Matka jatkuu reppu selässä

  • Kepit harteille ja marssitaan paikallaan. 
  • Vallet jäävät alustalle pitämään keppejä poikittain sopivalla korkeudella ja Villet lähtevät hyppimään piirissä keppien yli. Parinvaihtojen jälkeen tehdään samat liikkeet limboamalla keppien alitse tai konttaamalla.
  • Parileikki: kepit pystyssä alustalla ja parit vastakkain. Toinen näyttää askel- tai hyppysarjan paikallaan ja toinen matkii sen. Molemmat yrittävät sen jälkeen tehdä sen rytmissä samaan aikaan. Ohjaaja kiertelee ja valitsee esiteltäviä sarjoja. 
  • Voimankoitos: parit vastakkain punnerretaan kepit poikittain parien välissä ja vastustetaan . 
  • Ojentaja- ja hauisliike saadaan pumppaamalla keppiä poikittain pumppaamalla ylösalas (toisella myötäote, toisella vastaote).

5) Tuhatjalkainen tulee vastaan

  • Parit peräkkäin yhteen ja kepit pitkittäin käsiin. Kävellään rytmisesti keppejä käsissä heiluttaen. Muodostetaan usean parin tuhatjalkaisia ja kiemurrellaan. Iso lintu lentää kepit sivuilla siivittäen.
  • Risupöheikkö. Porukka riviin salin seinustalle ja kepit pystyssä ristikkäin sivuille.
  • Tuhatjalkaisen pesä. Lapset piiriin ja kepit ylös pystyssä yhteen. Käydään vuorotellen pyörähtämässä pesässä rakennelman luhistumatta.

6) Kotimatka autoillen

  • Istutaan alustoille ja ajetaan kotiin kepit ratteina. Samalla joustetaan vatsalihaksilla, tehdään kaarteita.
  • Täysistunnassa suljetaan auton konepelti venyttämällä keppiä sääriä pitkin poikittain, avataan välillä keppi ylös ja heilutellaan tuulilasinpyyhkijöitä.
  • Jarrupolkimet: keppi kannan alle poikittain ja venytetään pohjetta.
  • Suihkussa: keppi selän taakse pystyyn kyynärpää korvan viereen ja toisella kädellä vedetään keppiä alaspäin. Pyyhitään pyyhkeellä eli venytetään ojentajat ja kylki.
  • Kotisänky: selinmakuulle keppi suorille käsille pään yli (sängynpääty)