Viitepelejä

Pallosota

Tehtävän selitys: Kaksi joukkuetta, joissa jokaisella pelaajalla on pallo. Pallo vieritetään tai heitetään kohti keskellä olevaa suurta palloa. Yritetään toimittaa iso pallo vastakkaisen joukkueen maaliviivan yli. Maaliviiva voi olla jo hieman ennen rajaa, jonka takana pelaajien tulee olla (turvallisuustekijä).
Välineet: Isoja palloja (esimerkiksi fysiopallo), pehmeitä palloja, tennispalloja yms.

Salipesistä kahdella pesällä

Säännöt: Lyönnistä edetään, kiinniottajat yrittävät toimittaa pallon keskiympyrään, jolloin eteneminen pysähtyy eikä kukaan pala eikä haavoitu. Seuraavan lyönnin osuttua etenijät jatkavat matkaa ykkös- ja kakkospesän kautta kotipesään. Laittomia ei tunneta, eli koko sali toimii pelialueena. Joukkue saa aina pisteen, kun etenijä pääsee kotipesään.
Pelinkulku: Voidaan pelata ajalla (esimerkiksi joukkue A lyö 5 minuuttia, B-joukkue ottaa kiinni ja toisinpäin) tai vaihdetaan esimerkiksi, kun kaikki joukkueen A pelaajat ovat lyöneet kaksi kertaa.
Välineet: Voidaan soveltaa eri välineitä, suositellaan käytettäväksi pehmopalloa ja minimailaa. Pallon koko kannattaa vaihtaa ryhmän taitotason mukaan. Palloa voi lyödä myös kädellä.