Luokat 5–6

Pariakrobatia

Yksi polvilla

Tässä harjoituksessa käytetään avustavaa oppilasta, joka asettuu kontalleen ja toimii alemman tukena tämän totutellessa ensin painoon ja helpottaa liikkeessä tapahtuvan painonsiirron oppimisessa.

Alempi oppilas istuu kontan päälle. Polvissa on lähes 90 asteen kulma, ja varpaat ovat samaan suuntaan polvien kanssa. Ylempi ja alempi  oppilas ottavat toisiaan ranteista kiinni sirkusotteella.

Ylempi astuu alemman reiden päälle ja ponnistaa suoran ylöspäin. Hän asettaa toisen jalkapohjansa toisen reitensä päälle. Seisomispaikka alemman reisillä on pikemminkin lähempänä polvia kuin nivusia. Jalkaterät voivat olla reiden suuntaisesti tai aukikierrossa. Reidensuuntainen seisomisasento tuntuu yleensä vähemmän kivuliaalta.

Kun ylempi seisoo suorana alemman jalkojen päällä kädet suorina, alempi, jonka kädet ovat koko ajan olleet koukussa, lähtee suoristamaan käsiään. Ylempi pitää itsensä "tikkusuorana. Samalla, kun kädet suorenevat, alempi nojaa taaksepäin. Ylempi ja alempi erkanevat toisistaan ja painopiste muuttuu. Alempi hakee painopistettä, niin että hän irtoaa kontasta juuri sen verran, että pysyy pystyssä omin avuin. Konttaa ei tarvita enää tueksi tässä vaiheessa. Liike on valmis.

Purku suoritetaan käänteisesti: alempikoukistaa käsiään, jotta ylempi saa painopisteen takaisin jalkojensa alle ja voi kevyesti hypätä alas. Kädet irrotetaan vasta tämän jälkeen. Jos liikkeessä on päästy painopisteen vaihtoon ja kontta on lähtenyt alta pois, kontta ei tule purkuun mukaan.

Variaatio

Edellinen liike tehdään muutoin samoin, ainoastaan kädet laitetaan ristiin liikkeeseen valmistautuessa. Kun painopiste on vaihdettu ja asento on tukeva, toinen käsi irrotetaan ja ojennetaan suoraksi. Asento on valmis.

Purku suoritetaan käänteisesti.

Pyramidi

Harava

Alemmat asettuvat riviin hajareisin koukistaen polviaan. He pitävät selkänsä suorina ja polvet samansuuntaisesti jalkaterien kanssa. Välit ovat tasaiset. Tarvittaessa alemmat oppilaat voivat laittaa jalkansa lomittain tasoittaakseen välit. Ylemmät seisovat kasvot samaan suuntaan alempien kanssa rivin takana heidän väleissään ja asettavat kätensä valmiiksi alempien harteille. Ylemmät asettavat oikean jalkateränsä oikeanpuoleisen alemman oppilaan nivustaipeeseen ja ponnistavat kaikki samaan aikaan ylöspäin asettaen vasemman jalkansa vasemmanpuoleisen alemman oppilaan nivustaipeiseen.

On tärkeää laittaa jalkaterä aivan kiinni nivustaipeeseen. Jos ylemmän oppilaan paino on reiden päällä, se on alemmalle oppilaalle kivuliaampaa eikä jalasta saa niin hyvää otetta kuin silloin, kun se on lähempänä vartaloa. Alempi oppilas ottaa heti tukevan otteen ylemmän jalasta ja puristaa sitä itseään vasten. Reunimmaisilla on vain yksi jalka tuettavanaan. Alarivissä keskellä olevat tukevat molemmilla puolillaan olevia jalkoja. Kun pyramidi on valmis, ylemmät ja reunoilla olevat alemmat nostavat vapaat kätensä suoriksi pitäen selkänsä suorana ja katsoen yleisöön päin.

Pyramidi puretaan yhteisestä merkistä. Purkaessaan pyramidia ylemmät ottavat kiinni alempien harteista ja keventäen hyppäävät alempien eteen. Kun ylemmät laskevat kätensä alempien harteille, alemmat tietävät irrottaa otteensa ylempien jaloista, jotta he pääsevät hyppäämään. Aluksi on helpompi harjoitella kolmella oppilaalla niin, että vain yksi kiipeää ylimmäiseksi. Alempien rivin on oltava suora, jotta pyramidi onnistuisi.

Jongleeraus

Ponkaus polvesta

Pallo heitetään vasemmasta kädestä kohti oikeaa kättä kauniilla kaarella. Palloa ei kuitenkaan oteta kiinni vielä, vaan oikea jalka koukistetaan niin, että pallo kimpoaa oikean reiden päältä takaisin vasempaan käteen. Pallo vaihdetaan oikeaan käteen ja heitetään vastaavasti vasemmalle puolelle, josta se kimpoaa jalasta takaisin oikeaan käteen. Palloa ei varsinaisesti tarvitse potkaista, vaan riittää, että jalannosto ajoitetaan oikein. Hyvä harjoitus tähän on ensin hakea jalasta kohta, jossa heittopussi (pyöreillä, kiinteillä palloilla tätä ei voi tehdä) pysyy jalan ollessa koukistettuna.

Variaatio: Ponkaus kyynärtaipeesta

Pallo heitetään kauniilla kaarella vasemmasta kädestä kohti oikeaa kättä. Palloa ei kuitenkaan oteta kiinni, vaan se kimpoaa koukistetun käden kyynärtaipeesta takaisin vasempaan käteen. Heitto tehdään samoin toisesta kädestä. Paikkaa, josta pallo kimpoaa, haetaan ennen heittoa asettamalla pallo tai heittopussi kyynärtaipeeseen niin, että se saadaan pysymään siinä. Samaan kohtaan pallon pitäisi osua itse heitossakin.

Täältä me tullaan

Ryhmä jaetaan kahteen joukkueeseen, jotka asettuvat liikuntasalin vastakkaisiin päihin seinän viereen riviin. Toinen joukkue aloittaa kokoontumalla piiriin, niin että toinen joukkue ei voi kuulla heidän neuvotteluaan. Joukkue päättää yhdessä eläimen, jota he kaikki esittävät itsenäisesti yhtä aikaa toisen joukkueen jäsenille miimisesti käyttämättä sanoja ollenkaan. Kun he ovat valmiita, he asettuvat riviin, ottavat toisiaan käsikynkästä kiinni ja lähtevät kulkemaan kohti toista joukkuetta koko ajan hokien ”täältä me tullaan, täältä me tullaan...” Odottava joukkue pysäyttää tulijat omalle turvarajalleen, joka on noin 2 metrin päässä heistä sanomalla ”seis, tästä ei mennä läpi”, minkä jälkeen tulijat pysähtyvät ja alkavat esittää eläintä. He näyttävät esimerkiksi, onko eläimellä häntää tai korvia ja minkälaiset ne ovat. He näyttävät myös, onko eläin arka vai rohkea, nopea vai hidas, liikkuuko se vedessä vai maalla vai kenties puissa. Toisen joukkueen jäsenet arvuuttelevat eläintä, ja kun he arvaavat oikein, esittäjät huutavat ”joo!” ja lähtevät karkuun kohti omaa turvaviivaansa, jonka takana he ovat turvassa. Ennen viivaa kiinnijääneet siirtyvät kiinniottaneen joukkueen jäseniksi. Peli jatkuu niin, että kiinniottanut joukkue vuorostaan päättää eläimen ja lähtee vierailemaan toisen joukkueen puolella. Molemmat joukkueet saavat ottaa kiinni yhtä monta, esimerkiksi 5 kertaa, ja sen jälkeen se joukkue, jonka puolella on enemmän jäseniä, on voittanut.