Luokat 3–4

Verryttelyvaunussa

Laukka- tai varsahippa (liikutaan juoksun sijaan eri tyyleillä)

Valitaan 1–2 hippaa. Hippa ja muut leikkijät saavat liikkua vain laukka-askelilla (tai vaikka varsahypyillä, karhunkäynnillä, rapukävelyllä, yhdellä jalalla hyppien tms.). Kiinnijäänyt voi pelastaa itse itsensä tekemällä jotain sovittua liikettä, esimerkiksi hyppäämällä neljä haara-perushyppyä paikallaan

Liikehippa (kiinnijääneen pelastus eri tyyleillä)

Valitaan 1–2 hippaa. Kun hippa saa leikkijän kiinni, hän antaa kiinnijääneelle liiketehtävän (esimerkiksi tasahyppy, tasapainoliike, kätten pyöritys). Kiinnijääneen voi pelastaa tekemällä hänen edessään saman liikkeen.

Vartalotekniikkavaunussa

Vartalon aaltoliike taakse polvinistunnassa (alussa apuharjoitteita ennen kokonaissuoritusta)

  • Kissanhäntä: Konttausasennossa lantion kääntö eteen-taakse, liike lähtee lantiosta, ei selästä.
  • Lamput: Polvinistunnassa lantion käännöt eteen-taakse, kädet ”lamppujen” eli lantioluiden päällä.
  • Käkikello: Polvinistunnassa kädet olkapäillä. Tuodaan kyynärpäät vuorotellen yhteen eteen yläselän pyöristyessä ja taakse lapaluiden lähentyessä toisiaan.
  • Vartalon aaltoliike taakse polvinistunnassa: Liike alkaa lantion käännöllä taakse (siitä nimitys ”vartalon aaltoliike taakse”), josta nikama nikamalta selkä rullaa alas, lavat yhdessä, pää viimeisenä alas. Nousu selkä pyöreänä ylös, pää ojentuu viimeisenä.

Vartalon vauhtiheitto eteen (alussa apuharjoitteita ennen kokonaissuoritusta)

  • Haaraseisonta. Ylävartalo edessä alhaalla rentona, nousu selkä pyöreänä ylös, ”painavat” kädet
  • Räsynukke: Haaraseisonta, kädet edessä vaakatasossa. Kädet pudotetaan alas ja ne jäävät rentoina heilumaan. → Sama liike mutta koko ylävartalo tiputetaan alas, tästä nousu pyöreäselkäisenä ylös.
  • Vesisangot käsissä: Perusasento, heilutellaan vesisankoja yhtä aikaa eteen ja taakse polvista joustaen.
  • Vartalon vauhtiheitto eteen: Kapea haara-asento, kädet ylhäällä, vartalon rento pudotus alas polvista joustaen, rennot kädet heilahtavat hiukan taakse, pää on rento ja käsien tullessa eteenpäin noustaan ylös vieden kädet pään jatkoksi ylös.

Jalkatekniikkavaunussa

Jännehyppy ja X-hyppy

Perusasento. Nopea jousto polvista, kädet heilahtavat hiukan takaviistoon ja terävä hyppy ilmaan tasaponnistuksesta. Nilkat ja polvet ojentuvat, kädet ylös, alastulo molemmille jaloille polvista joustaen. Voidaan kokeilla pareittain niin, että toinen menee selän taakse ja ottaa vyötäisiltä kiinni, ponnistusvaiheessa nostetaan paria vyötäisiltä. X-hyppy, kuten jännehyppy, mutta kädet heilahtavat sivukautta yläviistoon, jalat avautuvat haaraan alaviistoon. Korostetaan vartalon kannatusta pystyssä, pää pysyy käsien välissä.

Varsahyppy

Harjoitellaan ensin jalkojen rytmitystä (polvi-polvi) lattialla kyynärnojassa ja puolapuilla selkä puoliin päin. Tämän jälkeen varsahyppyyn voi yhdistää kahden askeleen vauhdinoton, ponnistuksessa toinen jalka nousee eteen vaakatasoon ja ponnistava jalka seuraa perässä, lantio nousee. Alastulo joustaen polvista.

Polvennostohyppy  

Käytä apuharjoitteina 1.–2.-luokan kukkotasapainoharjoitteita. Hypyssä pitkä ponnistusaskel eteenpäin, toinen jalka nousee koukussa eteen vaakatasoon, varvas kiinni ponnistavan jalan polven kohdalle, vastakkainen käsi eteen, toinen sivulle.

Ilmaisuvaunussa

Teemaneliöt

Sali jaetaan neljään osaan. Musiikin soidessa liikutaan osissa esimerkiksi yhdessä hyppien, toisessa lattialla liikkuen, kolmannessa vartaloa pyörittäen ja neljännessä käsiliikkeitä tehden. Neliö vaihtuu musiikin pysähtyessä.

Tyyni–myrsky

Heilutetaan huiveilla, nauhoilla tai sanomalehtiarkeilla musiikin mukaan vaihdellen tyyni–myrsky- tai vaikka terävä–pehmeä-teemoja. Koko vartalo liikkuu eri tasoissa, isot liikeradat. 

Venyttelyvaunussa parin kanssa

  • Selän pyöristys: Pareittain selinmakuulla päät vastakkain, kädet käsissä. Vuorotellen heitetään jalat pään yli lattiaa kohti ja samalla pyöristetään selkää.
  • Rintakehän avaus: Toinen parista käy päinmakuulle, toinen ottaa tukevasti parin kyynärvarsista kiinni ja nostaa ylävartalon irti lattiasta.
  • Pakarat: Toinen parista istuu selkä seinää vasten, molemmat jalat koukussa, toinen jalka toisen päällä (aukikiertoon), toinen parista työntää molemmista jaloista parin rintaa kohti.
  • Etureisi: Toinen parista käy päinmakuulle, koukistaa toisen jalan, pari työntää tämän jalan kantapäätä kohti pakaraa, sama toisella jalalla.
  • Takareisi: Molemmat vastakkain haaraistunnassa, kädet käsissä, toinen vetää parin käsistä, niin että tämän ylävartalo painuu eteenpäin. Vaihdetaan rooleja.
  • Pohkeet: Pareittain, molemmat nostavat toisen jalan varpaat ylös ja asettavat päkiät vastakkain, ylävartalo painuu alas.