Arviointikeskustelu opettajan, oppilaan ja huoltajan kohtaamisena

Arviointikeskustelut ovat tärkeä osa kodin ja koulun yhteistyötä. Nimitys arviointikeskustelu tuo helposti mieleen pelkästään oppilaan suorituksia ja koulumenestystä ruotivan tilaisuuden, joka keskittyy menneeseen.  Joissakin yhteyksissä arviointikeskustelusta on käytetty tulevaisuuteen suuntaavaa nimeä kehityskeskustelu tai kasvatuskeskustelu. Käytettiinpä tällaisesta koulukeskustelusta mitä nimeä hyvänsä, siinä on parhaimmillaan läsnä oppilaan mennyt työskentely ja suoritukset, mutta katse on vahvasti tulevaisuudessa. Tavoitteena on luoda keskustelun osallistujille oppilaan oppimista tukevaa yhteistä tulevaisuushorisonttia.

Arviointikeskustelu osana monipuolista arviointia

Arviointikeskustelu on osa monipuolista arviointia, joka ohjaa ja kannustaa opiskelua sekä kuvaa, miten hyvin oppilas on saavuttanut kasvulle ja oppimiselle asetetut tavoitteet. Samalla se antaa sekä oppilaalle että huoltajalle tietoa arvioinnin perusteista ja soveltamisesta, oppilaan edistymisestä, vahvuuksista sekä niistä oppimisen alueista, joita on kehitettävä. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2004, 166, 167).  Niin oppilas kuin huoltajatkin kokevat arvioinnin monesti hyvin kokonaisvaltaisesti. Sillä on vaikutuksia oppijan minäkäsitykseen, motivaatioon, oppimistrategioihin ja oppimistavoitteiden asettamiseen (Eloranta 2000, 71). 

Keskustelun ajoittuminen lukuvuoteen määrittää keskustelun tavoitteita ja painopistettä. Lukuvuoden lopulla käydyt keskustelut painottuvat useasti menneen koulutyön läpiluotaukseen.   Otollisempi hetki tulevien haasteiden kartoittamiseen ja tavoitteiden asettamiseen on silloin, kun lukuvuotta on vielä selvästi jäljellä.   Keskustelu muodostuu silloin oppimisprosessin osaksi, joka välittömästi ohjaa oppilaan työskentelyä ja antaa myös aikuisille arvokasta tietoa oppilaan oppimisen ja kasvun ohjaamiseksi. 

Arviointikeskustelun laatu

Arviointikeskustelun kulmakivi on onnistunut dialogi, joka tapahtuu opettajan johdattelemana. Jokainen kommunikaatiotilanne, niin myös arviointikeskustelu, sisältää kaksi erilaista aspektia, sisällön ja vuorovaikutussuhteen. (Vuorinen 2000, 40). Vuorovaikutuksessa tulisi pyrkiä mahdollisimman symmetriseen dialogiin, johon kuuluvat sopiva, samantasoinen avoimuus, vilpittömyys ja toisten huomioonottaminen (Seppälä 2006, 248). Opettajalta vaaditaan suurta sensitiivisyyttä kohdata erilaisia perheitä, taitoa kuunnella ja nähdä asioita eri näkökulmista. Käytettävän kielen on oltava selkeää ja tarpeetonta ammattisanaston käyttämistä kannattaa välttää. Opettajan on otettava huomioon myös sanattomat, non-verbaaliset viestit ja pyrittävä ymmärtämään niitä.  Lämmin ja positiivinen suhtautumistapa rohkaisee keskustelijoita ilmaisemaan oman näkemyksensä.

Koulutyöskentely ei näyttäydy kaikille oppilaille samanlaisena, vaan jokainen tulkitsee sen omien kokemustensa kautta. Myös huoltajat ja opettaja näkevät ja ymmärtävät asiat omista lähtökohdistaan, mutta opettajan ammattitaitoon kuuluu tuoda keskusteluun mukaan yleisyysnäkökulma. Onnistunut arviointikeskustelu, johon jokainen tuo oman asiantuntijuutensa, tuottaa yhteistä ymmärrystä lapsesta, ei vain oppijana vaan kokonaisena persoonana.  Oppilas on oman oppimisensa, opettaja opettamisen ja huoltaja vanhemmuuden asiantuntija, ja keskustelutilanteessa he jakavat asiantuntijuuttaan. Lisäksi keskustelun osapuolilla on osittain yhteisesti jaettua kokemusta ja tietoa. Esimerkiksi oppilaalla ja huoltajalla on tietoa oppilaan elämänkaareen liittyvistä asioista. Opettajaa ja huoltajaa puolestaan yhdistää kokemus kasvattajuudesta. (vrt. www.enorssi.fi).

Andonovin (2007) tekemässä tutkimuksessa arviointikeskusteluista, joista hän käyttää nimeä kehityskeskustelu, havaittiin oppilaan puheakteja olevan erittäin vähän verrattuna aikuisten puheenvuoroihin. Lisäksi oppilaiden vähäiset puheenvuorot sijoittuivat enimmäkseen myöntymisen kategoriaan. (Andonov 2007, 166). Oppilaan asiat ovat keskustelun keskiössä ja siksi hänen ajatuksiaan ja mielipiteitään pitää kuulla. Arviointikeskustelussa, kuten kaikessa muussakin arvioinnissa, tulee tähdätä oppilaan osallistamiseen. Osallisuus vahvistuu, kun keskustelu tarjoaa tilaisuuksia oivaltaa omaan oppimisprosessiin liittyviä asioita ja samalla kannustaa ja motivoi tulevaan oppimiseen (Euroopan erityisopetuksen kehittämiskeskuksen raportti 2007, 47).  Hyvin onnistuneena kehityskeskustelu on oppilaalle merkittävä oppimaan oppimisen tilaisuus, jossa oppilaan metakognitiiviset taidot kehittyvät.

Arviointikeskusteluun valmistautuminen

Opettaja toimii pääsääntöisesti keskustelun aloitteen tekijänä. Hänen tulee olla selvillä keskustelun päämääristä ja ymmärtää keskustelun ainutlaatuisuuden merkitys perheen kannalta.  Valmistautuessaan arviointikeskusteluun opettaja pohtii keskustelun tavoitteet, teemat ja keskustelun pohjana tai sen aikana käsiteltävät materiaalit. Tavallisesti keskustelun kohteina ovat ainakin työskentelytaidot, sosiaaliset taidot, tunnetaidot sekä edistyminen eri oppiaineissa (vrt. Ihme 2009, 123).  Lisäksi keskustelussa käsitellään muita oppilaan kasvun kannalta ajankohtaisia asioita.

Jotta lyhyt keskustelutuokio edistäisi tehokkaasti oppilaan kasvua ja kehittymistä, vaatii se huolellista valmistautumista. Hyväksi havaittu keino keskusteluun valmistautumiseksi on antaa oppilaalle ja huoltajille etukäteen lista asioista, joihin tapaamisessa on tarkoitus pureutua.  Oppilaan keskusteluaktiivisuus tehostuu huomattavasti, jos hän vastaa joihinkin kysymyksiin etukäteen.  Tällä tavalla myös itsearviointi ja arviointikeskustelu on yhdistettävissä kokemukseksi, joka jäsentää oppilaan ajattelua ja antaa usein sekä huoltajalle että opettajalle uusia näkökulmia oppilaan ajatteluun. Itsearviointi tukee oppilaan kognitiivista ajattelua, lisää hänen vastuullisuuttaan omasta oppimisestaan ja vahvistaa oppilaan tunnetta oman oppimisensa asiantuntijuudesta (Shepard 2002, 249).

Keskustelu voi alkaa oppilaan kuulemisella, johon oppilas on saanut valmistautua pohtimalla etukäteen annettuja kysymyksiä tai tekemällä itsearvioinnin. Oppilasta voi aktivoida myös pyytämällä häntä esittelemään opiskelutehtäviään, portfoliotaan tai muuta materiaalia. Pienten oppilaiden keskustelua voi suunnataa myös kuvamateriaalin avulla.

Seuraavassa on koottu joitakin kysymyksiä arviointikeskustelun tueksi.  Kysymysten lopullinen valinta ja muotoilu tapahtuvat lapsen iän ja kehitystarpeiden mukaan.

  1. Oppimistaidot

    - Keskitytkö tunnilla oppimiseen?
    - Osallistutko aktiivisesti yhteiseen työskentelyyn?
    - Osaatko sanoa, mitä olet oppinut tai milloin kaipaisit lisää neuvoja?
    - Kuinka suunnittelet koulutyötäsi?
    - Miten teet kotitehtäviä?/ Kuinka paljon sinulla kuluu kotitehtäviin aikaa?
    - Minkälaisten asioiden oppiminen on vaikeaa?
    - Millä tavalla opit parhaiten?
    - Mietitkö ennen työhön ryhtymistä, mitä ja miten aiot tehdä?
    - Ovatko koulutehtävät sinulle tarpeeksi haasteellisia?
  2. Sosiaaliset taidot

    - Osallistutko keskusteluun luokassa?/ Kuunteletko muiden puheenvuoroja?
    - Työskenteletkö mieluiten ryhmässä vai yksin?
    - Autatko tarvittaessa muita?
    - Noudatatko koulun sääntöjä?
    - Onko sinulla koulussa kavereita?
    - Mitä teet välitunneilla?
    - Kiusataanko sinua?
    - Miten kohtelet luokkatovereitasi?
  3. Tunnetaidot

    - Tunnetko olosi turvalliseksi koulussa?
    - Mikä on koulussa mukavaa / ikävää?
    - Missä olet taitava? 
    - Missä kaipaisit eniten tukea tällä hetkellä?  
    - Miten ratkaiset kiistat muiden oppilaiden kanssa?
    - Arvostetaanko sinua koulussa? 
    - Millaisella mielellä lähdet yleensä kouluun?
    - Minkälaisia tavoitteita haluat asettaa itsellesi?

Arviointikeskustelu osana hyvää pedagogiikkaa ja huolenpitoa

Huolenpidon näkökulma on aina läsnä opetus- ja kasvatustyössä.  Huolenpitoon kuuluvat myös epämukavien asioiden esille nostaminen sekä vaatimusten esittäminen.   Onnistuneessa keskustelussa vaikealta tuntuvat asiat esitetään rakentavasti ja lapsen vahvuuksia ei unohdeta. (Atjonen 2007, 199). Yhteisen keskustelun lopuksi on monesti aiheellista asettaa tavoitteita. Konkreettisten tavoitteiden avulla oppilas tietää tarkalleen, mitä häneltä odotetaan. Ne saattavat liittyä oman toiminnan ohjaamiseen tai tiettyjen tietojen ja taitojen harjaannuttamiseen. Tavoitteen saavuttaminen vaatii usein opettajan ja huoltajan tukea.  Niiden toteuttamiseksi voidaan myös sopia kaikille osapuolille oma tehtävänsä ja pohditaan yhdessä mahdollista lisätuen tarvetta.  Suunnitelman toteutumista seurataan ja oppilas saa seuranta-ajan päätyttyä palautetta tavoitteiden toteutumisesta.

Syvällisen ja korkeatasoinen oppiminen edellyttää pedagogiikkaa, joka huomioi oppilaiden yksilölliset tarpeet ja taipumukset (Korpinen 2008, 99). Parhaimmillaan arviointikeskustelut avartavat opettajan tietämystä oppilaista ja samalla keskusteluista muodostuu oppilaiden oppimista tukevia ja yhteistä ymmärrystä lisääviä tilanteita.  Keskustelut antavat myös opettajalle palautetta omasta työstään ja auttavat suuntaamaan tulevaa työskentelyä.

Lähteet

Andonov, L. 2007. Opettajan ja vanhemman vuorovaikutus ja keskustelun kehykset koululaisen kehityskeskusteluissa. Helsingin yliopiston tutkimuksia  280.

Atjonen, P. 2007. Hyvä, paha arviointi. Helsinki: Tammi.

Eloranta, S. 2000. Kehityskeskustelu vanhempien näkökulmasta. Teoksessa J. Vuorinen, (toim.) Arviointi ja kehityskeskustelu. Jyväskylä: PS-kustannus, 64-85.

Euroopan erityisopetuksen kehittämiskeskuksen raportti. 2007.  Julkaisussa A. Watkins, (toim.) Arviointi inklusiivisessa oppimisympäristössä: Keskeisiä kysymyksiä päättäjille ja alan ammattilaisille. Tanska, Odense: Euroopan erityisopetuksen kehittämiskeskus.

Ihme, I. 2009. Arvionti työvälineenä. Lasten ja nuorten kasvun tukeminen. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-kustannus.

Korpinen, E. 2008. Vanhemmat – koulun ja opettajan voimavara. Teoksessa T. Koiranen, M-L.  Husso, E. Korpinen (toim.) Kodin ja koulun yhteistyön monet kasvot. Tutkiva opettaja 2/2008, 94-106.

Opetushallitus, 2004. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Helsinki: Opetushallitus.

Seppälä, R. 2006, Opettaja vuorovaikutusyhteiskunnassa. Teoksessa S. Grünthal & J.Pentikäinen (toim.) Kulmakivi. Luokanopettajan äidinkieli ja kirjallisuus. Keuruu: Otavan kirjapaino OY, 238-254.

Shephard,L.A. 2002. The Role of Assessment in a Learning Culture. Teoksessa C. Desforges &  R. Fox (toim.) Teaching and Learning. The Essential Readings. Oxford: Blackwell Publishers LTd, 230-253.

Valkonen, P. & Nenonen, L. (toim.) 2006. Arviointi-   ja palautekeskusteluvihko 1–2. Joensuun yliopisto, Savonlinnan normaalikoulu. viitattu 15.10.2009

Vuorinen, J. 2000. Puhe- ja kommunikaatiotaidot sekö konsultatiiviset työtavat.  Teoksessa J. Vuorinen, (toim.)  Arviointi- ja kehityskeskustelu. Koko kuva oppijasta. Opetus 2000. Jyväskylä: PS-kustannus, 30-42.

Teksti: Kirsi-Liisa Koskinen-Sinisalo, KL, lehtori, Hämeenlinnan normaalikoulu ja Marja Tuomi, FK, lehtori, Hämeenlinnan normaalikoulu