Avauksia opsiin


Evankelisluterilainen ja ortodoksinen uskonnon opetus

Tavoitteena yleissivistys
Uskonnon opetus tähtää ennen kaikkea uskonnolliseen ja katsomukselliseen yleissivistykseen. Tuon sivistyksen ydin on ilmiön uskonto monipuolinen käsittäminen. Vaikka opetussuunnitelman perusteet tuo esille useita tavoitteita ja sisältöjä, on aina kysyttävä, miten uskonnon opiskelu syventää tai laajentaa oppilaan ymmärrystä uskonnosta ja elämän eettisestä ulottuvuudesta. Opetuksen tavoitteet ilmaistaan eritellymmin Opetussuunnitelman perusteissa 2004 seuraavasti:

”…Uskonnon opetuksen tehtävänä on tarjota oppilaalle tietoja, taitoja ja kokemuksia, joista hän saa aineksia identiteetin ja maailmankatsomuksen rakentamiseen. Opetus antaa valmiuksia kohdata uskonnollinen ja eettinen ulottuvuus omassa ja yhteisön elämässä. Opetuksen tavoite on uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys.

Opetuksen tavoitteena on

  • perehdyttää omaan uskontoon
  • perehdyttää suomalaiseen katsomusperinteeseen
  • tutustuttaa muihin uskontoihin
  • auttaa ymmärtämään uskontojen kulttuurista ja inhimillistä merkitystä
  • kasvattaa eettisyyteen ja auttaa ymmärtämään uskonnon eettistä ulottuvuutta."

Maailmankuvan ja -katsomuksen rakentuminen on kiivasta lapsuudessa ja nuoruudessa. Uskonnon opetuksen tehtävä on auttaa oppilasta ymmärtämään uskonnon merkitystä yksilön ja yhteiskunnan elämässä niin, että hän saa monipuolisia rakennusaineita oma maailmankatsomuksensa rakentamiseen. Tavoitteet koskevat oppilaan kehittyviä tietoja ja taitoja affektiivista ulottuvuutta unohtamatta.

Uskonnon opetuksen anti tulee käyttöön elämän eri tilanteissa, mutta sivistys ei tyhjenny pelkkään käytännön hyötyyn. Kokonaistavoitteena uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys on ymmärrykseen ja kokemukseen perustuvaa ajattelun taitoa, joka rakentaa ihmisen identiteettiä. Uskonnollisen ja katsomuksellisen sivistyksen turvin ihminen voi kohdata elämän perimmäisiä kysymyksiä. Siitä käsin ihminen voi kokea itsensä arvokkaana yksilönä ja yhteisön jäsenenä ja antaa arvon toisillekin. Ihminen voi nähdä oman uskonnollisen perinteensä voimavarana, mutta oikean tiedon varassa hän voi kohdata myös muulla tavoin uskovia ja ajattelevia.

Oma uskonto luo pohjan
Opetussuunnitelman perusteiden mukaisesti uskonnon opetuksessa perehdytään omaan uskontoon ja suomalaiseen katsomusperinteeseen, mutta tutustutaan muihin uskontoihin. Perehtymisen ja tutustumisen ero näkyy niin opiskeltavan aineksen laajuudessa kuin siihen käytetyssä ajassa.

Omalla uskonnolla tarkoitetaan opetussuunnitelmassa ensisijaisesti uskonnollista yhdyskuntaa, johon kuulumisen pohjalta opetusryhmät pääsääntöisesti määräytyvät. Luterilaiselle oppilaalle omaan uskontoon perehtyminen tarkoittaa siis luterilaiseen näkökulmaan perehtymistä, ortodoksille ortodoksiseen näkökulmaan perehtymistä. Perehdyttäessä suomalaiseen katsomusperinteeseen korostuu sen sijaan läntisen ja itäisen kristillisyyden kohtaaminen ja rinnakkaisuus Suomessa. Taustalla vaikuttaa edelleen myös suomalaisten muinaisusko.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2.1 Perusopetuksen arvopohja) edellytetään, että opetuksessa otetaan huomioon muun muassa kaksi kansankirkkoa. Luterilaisen ja ortodoksisen perinteen vuorovaikutus ja rinnakkaiselo on yksi suomalaisen elämänmuodon ainutlaatuisia piirteitä. Se on muokannut suomalaista identiteettiä ja elämäntapaa voimakkaasti. Tämän kulttuuri-identiteetin esiin tuominen on koko koulun tehtävä, mutta osa tästä tehtävästä lankeaa myös uskonnon opetukselle. Itäisen ja läntisen kristillisyyden kohtaaminen on olennainen osa suomalaista katsomusperinnettä ja elämänmuotoa ja siten uskonnon opetusta.

Luterilaisessa ja ortodoksisessa uskonnonopetuksessa tarkastellaan myös eurooppalaisen kulttuurimme juutalais – kristillis - islamilaisia juuria. Näiden Lähi-idän yksijumalaisten uskontojen käsittely rinnakkain näkyy sisältöinä kahdessa opetussuunnitelman kohdassa. Nykyisessä tilanteessa, jossa erityisesti kuva islamista on vaarassa yksipuolistua sekä maailmalla että Suomessa, on nähty hyväksi painottaa näiden ”Abrahamin perillisten” yhteisiä aineksia. Katsoessamme opetuksessa Raamattua myös islamilaisesta ja juutalaisesta näkökulmasta ”oma” Raamattumme saattaa näyttäytyä terveellisellä tavalla ”vieraalta”. Näin käsityksemme omasta katsomusperinteestämme syvenee. Samalla ”vieras” islam saattaa näyttäytyä yllättävän paljon oman perinteemme sukulaisena.

Omaan uskontoon ja suomalaiseen katsomusperinteeseen perehtyminen luo tiedollisen ja kokemuksellisen pohjan sen käsittämiselle, mistä kaikesta uskonnossa on kysymys. Tälle pohjalle voi rakentaa kuvaa myös vieraista uskonnoista, vaikka niiden syvemmän kulttuuritaustan ymmärtäminen jää perusopetuksessa välttämättä puolitiehen. Maailmanuskontojen kohdalla keskitytään ydinaineksen opiskeluun, jotta keskeisistä uskonnoista syntyy ehyt käsitys.

Tavoitteet etusijalla
Opetussuunnitelmassa tavoitteet ovat etusijalla. Opetussuunnitelmatyössä lista sisällöistä on vaarassa nousta päärooliin ja sisältöjen yhteys tavoitteisiin katketa. On syytä muistaa, että sisällöt ovat apuvälineitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Sisältövalintojen tulee palvella tavoitteita. Emme ole opettamassa niitä satoja asioita ja termejä, joita uskontoon liittyy. Olemme opettamassa niitä käsitteitä ja ajattelun taitoja, joilla uskontoa voi ymmärtää.

Myös työtavat valitaan sen mukaan, mikä parhaiten palvelee tavoitteiden saavuttamista. Monipuolisen uskonnollisen ja katsomuksellisen yleissivistyksen saavuttaminen edellyttää monipuolisia työtapoja. Lisäksi on syytä muistaa, että oppilaita on harjoitettava itse asettamaan tavoitteita ja arvioimaan niiden saavuttamista.

Oppilaan arviointi tapahtuu suhteessa tavoitteisiin. Sitä arvioidaan, mitä tavoiteltiin. Koska oppilaan arviointi annetaan oppilaalle ja kodille vähintään kerran vuodessa, myös tavoitteet on määriteltävä kunta- tai koulukohtaisissa opetussuunnitelmissa vuosiluokkakohtaisesti tai opintokokonaisuuksittain vuosiluokkiin sitomattomassa opetuksessa.

Tietoja, taitoja ja kokemuksia
Uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys sisältää tiedon ohella myös taidollisen ja kokemuksellisen ulottuvuuden. Esimerkkinä voidaan ottaa yksinkertainen ja yleinen tapa. Oppilas tietää, että kirkossa varsinkin pojat ja miehet ottavat hatun pois päästä kunnioittaakseen paikan ja viime kädessä Jumalan pyhyyttä. Tämä tieto ilmenee tapana ja toimintana koululaisjumalanpalveluksessa tai vaikkapa uskonnon tunnin kirkkovierailulla.

Yksi uskonnon perusulottuvuus on pyhän ja maallisen erottaminen, vaikkapa pään paljastamisen muodossa tietyissä tilanteissa. Oppilaalle ennen merkityksetön tapa voi saada opetuksessa tiedollisen sisällön. Se oppilas, jolle hatun pois ottaminen tuottaa vaikeuksia, osoittaa, ettei pyhän ja maallisen erottaminen ole hänelle vielä kovin selvää. Toinen oppilas, joka ymmärtää asian, osannee toimia kirkossa tilanteen edellyttämällä tavalla.

Kun sitten tutustutaan juutalaiseen ja islamilaiseen rukouselämään, huomataan, että pintatasolla toiminta näyttää hyvin toisenlaiselta. Juutalainen peittää päänsä ja muslimi ottaa kengät pois. Oppilas ymmärtää kuitenkin nämä tavat, jos perusasia on hallussa. Jumalansa edessä kukin kunnioittaa pyhyyttä omalla tavallaan. Jos päästään vierailulle synagogaan tai moskeijaan, yleissivistys näyttäytyy kohteliaana uteliaisuutena ja tilanteen mukaisena käyttäytymisenä.

Opetussuunnitelman tavoitteiden ilmaisema perehdyttäminen ja tutustuttaminen ei siis tarkoita vain tiedollista oppimista vaan kokonaisvaltaisen uskonnollisen ja katsomuksellisen sivistyksen ruokkimista. Sama koskee päätavoitteita, joissa puhutaan ”eettisyyteen kasvattamisesta” ja ”uskontojen merkityksen ymmärtämisestä”. Monipuolinen uskonnollinen ja katsomuksellinen sivistys antaa koko persoonaa koskettavia aineksia maailmankatsomuksen rakentamiseen ja elämään.

Mitä koulukohtaiseen opetussuunnitelmaan?
Koulun oppiainekohtaisen opetussuunnitelman rakenne ja sisältö vaihtelee kunnassa ja koulussa tehtyjen päätösten mukaan. Joissakin kunnissa muoto ja jopa sisältö on laadittu hyvin yhtenäiseksi, jolloin voidaan puhua kuntakohtaisesta opetussuunnitelmasta. Toisissa kunnissa vastuu koko opetussuunnitelmasta tuntijakoineen on kouluilla tai alueryhmillä. Oli opetussuunnitelma tuotettu keskitetysti tai koulukohtaisesti, sen oppiainekohtaisesta osuudesta löytyy usein seuraavia elementtejä:

  • Oppiaineen luonne sekä kuvaus opetuksen peruspiirteistä ja yleisistä tavoitteista
  • Vuosiluokkakohtaiset tavoitteet
  • Vuosiluokkakohtaiset sisällöt
  • Liittyminen aihekokonaisuuksiin
  • Yhtymäkohdat muihin oppiaineisiin
  • Työtavat
  • Arviointi (sisältäen hyvän osaamisen kuvauksen / päättöarvioinnin kriteerit joko oppiainekohtaisessa osuudessa tai opetussuunnitelman liitteenä.)

Liittyminen aihekokonaisuuksiin
Opetussuunnitelman perusteissa määritellään seitsemään opetusta eheyttävää aihekokonaisuutta. Ne ilmenevät sekä oppiaineiden opetuksessa että koulun muussa toiminnassa. Aihekokonaisuudet ovat

  1. Ihmisenä kasvaminen
  2. Kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys
  3. Viestintä ja mediataito
  4. Osallistuva kansalaisuus ja mediataito
  5. Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
  6. Turvallisuus ja liikenne
  7. Ihminen ja teknologia

Uskonnosta oppiaineena löytyy jokaista aihekokonaisuutta tukevia aineksia. Kun katsotaan tarkemmin aihekokonaisuuksien tavoitteita ja sisältöjä, huomataan että uskonto liittyy selvimmin kahteen ensimmäiseen kokonaisuuteen: ihmisenä kasvaminen sekä kulttuuri-identiteetti ja kansainvälisyys. Uskonnon opetussuunnitelman perusteiden tarkastelussa mahdolliset liittymäkohdat aihekokonaisuuksiin on merkitty opetussuunnitelmatekstin sekaan.