Tukimateriaalin ”ekskursioita”

Valtakunnallisen arvioinnin anti opetussuunnitelmalle

Opetushallitus teki vuonna 2001 valtakunnallisen uskonnon oppimistulosten arvioinnin. Luterilaisen uskonnon osalta otos kattoi 5,5 % opetukseen osallistuvista päättöluokkalaisista. Asennemittareilla mitattuna yhdeksäsluokkalaiset antoivat uskonnosta oppiaineena myönteisen yleiskuvan. Uskonto näyttäytyi heille kohtalaisen kiinnostavana aineena, joka myös antaa valmiuksia ja näkökulmia omaan elämään ja yhteiskunnan ymmärtämiseen.

Tietoa löytyi päättöluokkalaisilta tyydyttävästi. Tiedollisten tehtävien ratkaisuprosentti oli 68 asteikolla nollasta sataan. Uskontoa pidettiin verraten helppona, vaikkei aina helpoimpana oppiaineena. Läksyjä saatiin ja tehtiin melko vähän. Tyttöjen osaaminen oli merkittävästi parempaa kuin poikien.

Oppilaat osasivat parhaiten uskonnonvapauteen ja moraaliin liittyviä, tosin suppeita monivalintatehtäviä. Hyvän ja tyydyttävän osaamisen rajamaastossa kuljettiin Raamattuun, kristillisiin käsitteisiin ja luterilaiseen kirkkoon liittyvissä tehtävissä. Heikoimmin olivat hallussa maailmanuskonnot. Keskeisten uskontojen kokosuhteet ja sijoittaminen maailmankartalle tuottivat suuria vaikeuksia. Islamiin liittyvät kaksi tietoväittämää tuottivat heikon tuloksen.

Kokonaiskuva, sikäli kuin sitä pystyttiin kartoittamaan, jäi jäsentymättömäksi. Tietoja kyllä löytyi, mutta mihin mikäkin liittyy, oli varsinkin maailmauskontojen suhteen hukassa.

Vastauksena havaittuun sirpalemaisuuteen valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa on pyritty löytämään olennainen aines ja ryhmittämään se luonteviksi kokonaisuuksiksi. Opiskeltavan tiedon määrä on pidetty kohtuullisena, jotta aikaa jää myös pohdinnalle ja kokonaisuuksien muodostamiselle. Tiedollisen aineksen rajaaminen näkyy Opetussuunnitelman perustetekstissä esimerkiksi maailmanuskontoja käsittelevissä kohdissa. Uskontojen rikkaaseen maailmaan tutustuminen riittää peruskoulusivistykseksi. Laajempi perehtyminen uskontojen ja niiden kulttuuritaustan vuorovaikutukseen on joissakin tapauksissa mahdollista, muttei pakollista.

Opetussuunnitelman perustetekstissä on useaan otteeseen käytetty ilmauksia ”pääpiirteet”, ”keskeiset asiat” ja ”yleiskuva”, kun on haluttu rajoittaa opetuksessa käsiteltävien yksityiskohtien määrä ilmiön ymmärtämisen kannalta olennaisiin käsitteisiin ja termeihin. Opiskellaan siis kunnolla se, mitä opiskellaan ja sidotaan opittava aines oppilaan elämään ja kehittyviin taitoihin. Sana ”aines” ei tarkoita tässä vain tietoja vaan sisältää myös taidollisen ja kokemuksellisen ulottuvuuden. Uskonto ilmiönä hahmottuu oppilaalle omaan uskontoon perehtymisen ja muihin uskontoihin tutustumisen kautta.

Koulukohtaisessa opetuksen suunnittelussa voi hyödyntää myös tähän tukimateriaaliin sisältyvää osiota ”Kuinka luoda ehyitä kokonaisuuksia”. Tämä tavoitepohjainen malli ohjaa opettajaa prosessoimaan opetettavaa ainesta eri puolilta useiden vaiheiden kautta. Tavoitteena on oppikokonaisuus, jossa tavoitteet ja sisällöt, yksityiskohdat ja kokonaisuudet sekä tiedollinen ja affektiivinen ulottuvuus ovat tasapainossa.

Valtakunnallinen oppimistulosten arviointi 2001 kattoi luterilaisen opetuksen lisäksi myös ortodoksisen uskonnon, elämänkatsomustiedon ja tapakasvatuksen. Raporttia saa ostaa Opetushallituksesta (Uskonto, elämänkatsomustieto ja tapakasvatus, oppimistulosten arviointi perusopetuksen päättövaiheessa 2001, Jaakko Rusama, Opetushallitus 2002).

Kuinka luoda ehyitä kokonaisuuksia

Uskonto oppiaineena on ladattu suurella määrällä tiedollisia kokonaisuuksia, kiinnostavia yksityiskohtia sekä tärkeääkin tärkeämpiä elämänkysymyksiä. Olennaisen löytäminen on opetussuunnitelman ja opetuksen keskeinen haaste.

Sisältöjen paljous ja kiinnostavat näkökulmat saattavat ajaa niin suunnittelun kuin opetuksenkin sivuraiteille. Tässä kohtaa voi muistaa, ettemme oikeastaan ole opettamassa niitä satoja asioita ja termejä, joita uskontoon liittyy. Olemme opettamassa niitä käsitteitä ja ajattelun taitoja, joilla uskontoa voi ymmärtää. Emme tähtää termejä toistelevaan oppimiseen vaan ilmiöiden käsittämiseen.

Uskonnon opetussuunnitelman perusteissa on muutamia tavoitteita ja sisältöjä, jotka on valmiiksi pyritty rajaamaan mielekkäiksi käsitteellisiksi kokonaisuuksiksi. Silti useat tavoitteet kuten eettisyyteen kasvaminen tai uskonnon merkityksen ymmärtäminen kulkevat pitkin matkaa mukana. Näiden pitkittäin kulkevien tavoitteiden syventäminen ja luonteva liittäminen kulloiseenkin aihepiiriin on haastava tehtävä.

Tärkeää on opettajan tai opettajien ajatustyö, jossa opetettavaa ainesta myllätään niin kauan kunnes ehyt mutta tarpeeksi täyteläinen kokonaisuus on löytynyt. Seuraavassa esitellään allekirjoittaneen muokkaama versio tutkija Jouko Mehtäläisen esittelemästä oppikokonaisuuksien suunnittelumallista, joka puolestaan pohjautuu Posner & Rudnitskyn Course Design –malliin. Mallia voi soveltaa kaiken kokoisten oppikokonaisuuksien suunnitteluun, myös koulun opetussuunnitelman työstämiseen. Suunnittelu etenee vaiheittain.

Alustavien ideoiden tuottaminen
Kirjaa ydin yhdellä lauseella: mitä olen suunnittelemassa?
Kirjoita tämän jälkeen vapaasti ideoiden alustava lista kaikista ideoista, jotka tähän ytimeen liität. Listalla voi olla tavoitteita, menetelmiä, materiaaleja, näkökulmia, faktoja, taitoja, periaatteita tai muita ajatuksenpoikasia.

Oppikokonaisuuden nimi
Anna kehkeytymässä olevalle kokonaisuudelle kuvaava työnimi.

Oppimistulokset
Listaa aiotut ja odotetut oppimistulokset eli tavoitteet. Niiden pohja voi olla valmiina opetussuunnitelmatekstissä, mutta ilmaise ne uudelleen. Mieti, millaista on se tieto, ajattelu, taito tai muu oppimisen tulos, jonka näet oppilaassa oppikokonaisuuden jälkeen. Älä rajoitu vain koulukontekstiin vaan mieti, millaista pääomaa oppilas saa kaikkeen elämäänsä. Konkretisoi ja käytä verbejä: ”Oppilas …”

Aiottujen oppimistulosten lajitteleminen
Katso tekemääsi listaa aiotuista oppimistuloksista. Lajittele ne esimerkiksi seuraavasti. Merkitse eri koodein, mitkä tulokset liittyvät tietämiseen, mitkä käytännön taitoihin, mitkä asenteisiin, arvoihin, kenties tunteiden käsittelyyn? Löytyykö työskentelytaitojen harjaantuminen listalta?

Mieti, mitkä tavoitteet listallasi harjaannuttavat oppilasta sellaisiin ajattelun taitoihin, joilla voi olla siirtovaikutusta muuhunkin elämään ja opiskeluun. Onko aiottujen oppimistulosten lista tasapainoinen oppilaan kokonaispersoonaa ajatellen? Jollei ole, tuo lisää tarvittavan tyyppisiä oppimistuloksia. Mutta muista karsia toisaalla, jottei kokonaisuus paisu liikaa.

Keskeisiä kysymyksiä, jotka pitävät kokonaisuuden koossa
Muotoile löytämäsi keskeiset näkökulmat kysymyksiksi. Mieti, millaisten kysymysten sarjana tai kuviona suunnittelemasi kokonaisuuden voisi hahmottaa.

Keskeiset käsitteet
Liitä hahmottamiisi kysymyksiin ne keskeiset käsitteet (4-5/vuosiviikkotunti), joiden ymmärtäminen on avain kysymysten esittämiin ongelmiin. Älä tyydy asioihin tai ilmiöiden nimilappuihin vaan etsi sopivalla abstraktiotasolla liikkuvia käsitteitä. Keskeisten käsitteiden löytämisen jälkeen voit merkitä niihin liittyvät välttämättömät apukäsitteet, termit ja yhteydet.

Keinot
Tarkastele aiottuja oppimistuloksia, kysymyksiä ja keskeisiä käsitteitä yhdessä. Millä keinoilla oppilaat voi johdattaa aikomiesi näkökulmien ja oppimistulosten äärelle ja tyrkätä oivalluksen tai harjaannuksen kynnyksen yli? Kirjaa syvälliseen oppimiseen johtavia työskentelytapoja. Muista sekä yksilön oppiminen että yhdessä oppiminen.

Arviointi
Millä eri keinoilla saat selville, miten hyvin tavoitteet on saavutettu? Millä eri tavoilla voi oppikokonaisuuden aikana kannustaa ja patistaa oppilaita tavoitteiden suuntaiseen työskentelyyn? Millä tavoin oppilaat voivat itse arvioida oppimistaan ja työskentelyään?

Teksti: Vesa Soikkeli