Arviointi - osa oppimisprosessia

Laadukkaaseen opetukseen kuuluu opetuksen kanssa samassa linjassa oleva arviointi. Opetusmenetelmien ja oppimiselle asetettujen tavoitteiden tulee olla linjassa arviointikäytäntöjen kanssa. Myös arviointikriteerien tulee olla läpinäkyviä ja perusteltuja niin, että oppilas tietää mitä häneltä odotetaan ja edellytetään. Kouluopetuksessa kaikkien opetukseen liittyvien osatekijöiden tulisi edistää oppilaiden kognitiivisesti korkeatasoiseen ja syvälliseen ymmärrykseen tähtäävää oppimista ja osaamista.

Opetussuunnitelma arvioinnin lähtökohtana

Perusopetuslain (628/1998, 13§) mukaan perusopetuksen järjestäjän tulee antaa uskonnonopetusta sen uskontokunnan tunnustuksen mukaan, johon oppilaiden enemmistö kuuluu. Peruskoulussa opetetaan oppilaiden enemmistön ja vähemmistöjen tunnustuksen mukaisia uskontoaineita ja näitä aineita korvaavaa elämänkatsomustietoa. Uskonnonopetuksen lähtökohtana Suomessa on oman uskonnon opetus, jonka perustana on positiivinen oikeus uskonnonopetukseen. Oman uskonnon opetus ei ole perustuslaissa tarkoitettua uskonnon harjoittamista. Suomessa valtauskonto on kristinusko ja enemmistö oppilaista kuuluu Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon. Evankelisluterilainen uskonnonopetus on avoin kaikille oppilaille. Tämä näkyy opetussuunnitelmassa siten, että se on uskonnonopetusta kristinuskon viitekehyksestä, ei niinkään luterilaisesta tunnustuksesta lähtevää opetusta. Opetuksen tavoitteena ei ole luterilaisen uskonkäsityksen omaksuminen ja seurakunnan jäsenyyteen kasvattaminen.

Opetussuunnitelman perusteiden mukaan (POPS 2000) uskonnonopetuksen yleistavoitteena on monipuolinen uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Siihen kuuluu yleisesti uskontojen ja katsomusten tarkastelu. Uskonnonopetuksen tulee tarjota oppilaalle tietoja ja kokemuksia oman uskonnon merkityksestä hänelle itselleen sekä ymmärrystä sen laaja-alaisista vaikutuksista yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Se tarjoaa mahdollisuuden pohtia ja keskustella eettisistä kysymyksistä. Opetushallituksen hyväksymien perusteiden pohjalta laaditaan koulukohtaiset opetussuunnitelmat. Uskonnonopetuksen tavoitteiden tulee olla linjassa koulun yleistavoitteiden kanssa.

Opetushallitus on laatinut vuonna 1999 peruskoulun päättöarvioinnin tueksi arvosanan hyvä (8) arviointikriteerit. Tarkoituksena on lisätä arvosanojen yhdenvertaisuutta ja päättötodistusten vertailukelpoisuutta. Kaikessa uskontokuntasidonnaisessa uskonnonopetuksessa oppilaat nähdään vapaina, totuuteen pyrkivinä ihmisinä. Opettajalle oppilaiden oppimisen ja kehityksen arviointi on keskeinen koulutyöhön liittyvä tehtävä, joka edellyttää arviointiajattelua, päämäärien ja tavoitteiden selkeyttä sekä arviointimenetelmien arviointia ja kehittämistä. Arvioinnissa yhdistyvät opettajan ja koulun käsitykset tiedosta, oppimisesta, hyvästä suorituksesta ja siitä, mikä on tietämisen arvoista. 

Arvioinnin tavoitteet

Arvioinnilla on kolme tärkeää tavoitetta. Se tukee oppimista antamalla palautetta oppimisesta, sen vahvuuksista ja puutteista. Toisena tavoitteena on kontrolloida oppilaiden edistymistä, paremmuusjärjestystä sekä yhdenmukaista ja oikeudenmukaista kohtelua. Kolmas tavoite eli opetuksen kehittäminen jää usein huomaamatta. Oppilaiden virheelliset tai puutteelliset vastaukset antavat opettajalle arvokasta palautetta opetuksen onnistumisesta. Näitä eri tavoitteita toteutetaan erilaisen arviointimenetelmien avulla.

Oppimisen arviointi on perinteisesti jaettu diagnostiseen, formatiiviseen ja summatiiviseen arviointiin. Diagnostisella arvioinnilla pyritään selvittämään oppilaiden lähtötaso uuden opetusjakson alussa. Formatiivisella arvioinnilla pyritään motivoimaan oppilaita opetuksen aikana. Se antaa opettajalle tietoa siitä, miten hänen tulisi kehittää ja suunnata opetustaan, jotta se todella tukee oppilaiden oppimista. Arvioinnin perustana voivat olla oppimispäiväkirjat, alkukuulustelut ja välitehtävät tai -kokeet. Summatiivinen arviointi kohdistuu oppimisen lopputulokseen, se on perinteinen kurssin tai opintojakson päättöarviointi. Sen kautta pyritään selvittämään oppilaan tietojen ja taitojen taso sekä varmistamaan samalla, että oppilas on savuttanut riittävät tiedot ja taidot voidakseen edetä opinnoissaan. Nykykäsityksen mukaan arvioinnin eri ominaisuudet pyritään yhdistämään, sillä arviointi nähdään osana opetus- ja oppimisprosessia. 

Arviointi uskonnonopetuksessa

Oppiaineen opetuksen ja arvioinnin tulisi perustua tiedonalan luonteeseen ja perusarvoihin ja arviointi tulisi nähdä osana oppimisprosessia. Yksityiskohtien opettelua ja tiedon toistamista edellyttävät perinteiset arviointikäytännöt tukevat pinnallista oppimista ja luovat tiedosta kuvaa pysyvänä faktakokoelmana. Siksi uskonnonopetuksen arviointikulttuuri tulisi luoda ottaen huomioon oppiaineen luonteeseen kuuluva vuorovaikutus erilaisten uskontojen ymmärtämiseksi, uskonnon merkitys ihmisen elämässä, yhteiskunnassa ja kulttuurissa sekä mahdollisuus pohtia eettisiä kysymyksiä ja arvoja. Arvioinnin tulisi uskonnonopetuksessa tavoittaa jotakin pysyvämpää kuin hetkellisesti, koetilannetta varten opittu faktatieto.

Opetussuunnitelmat antavat mahdollisuuden arvioida oppilaan oppimista ilman kokeita, muun aineiston perusteella. Arvioinnin kohteena voivat tällöin olla erilaiset oppimistehtävät, oppilaiden projektityöt ja opettajan tekemät havainnot oppilaiden työskentelystä ja osallistumisesta erilaisten tehtävien yhteydessä. Oppimisprosessin tavoitteena on kannustaa oppilaita erityisesti ajattelun taitojen kehittämiseen, vuorovaikutukseen ja yhteistoiminnallisuuteen.

Uskonnonopetuksessa arvioinnin kohteena voi olla kolme eri osa-aluetta, joita ovat tiedot, taidot ja asenteet. Oppilaan tietoja koskevassa arvioinnissa painotetaan asia- ja muistitietoa, asian ymmärtämistä, tiedon soveltamista, erittelyä, kokoamista tai arviointia. Taitoja koskeva arviointi kohdistuu esimerkiksi Raamatun tms. käyttöön, vuorovaikutustaitoihin pienryhmässä tai itsenäiseen työskentelyyn, kuten esitelmän tai esseen laatiminen ja lähteiden käyttö sen yhteydessä. Tähän kuuluvat myös kotitehtävien tekeminen ja jatkuva näyttö eli tunnilla osallistuminen. Oppilaan asenteita voidaan arvioida pohdintatehtävien, asenteita ja arvoja koskevien kirjoitelmien perusteella tai esimerkiksi tuntiaktiivisuuden perusteella.

Hyvän arvioinnin keskeisiä piirteitä ovat:

  • Oppilaskeskeisyys ja oppilaslähtöisyys. Pyrkimyksenä oppilaan kehityksen tukeminen.
  • Prosessiarviointi ja jatkuva arviointi esimerkiksi kokeen lisäksi.
  • Laadullinen arviointi. Oppilaan ajatuskulkujen, eheyden ja loogisuuden painottaminen.
  • Itsearviointi ja sen kehittäminen vertaisarvioinnin kautta.
  • Pyrkimys lisätä arvioinnin relevanssia ja validiutta.

Uusi arviointikulttuuri edellyttää avointa ja yksilöllistä, ymmärtävää arviointia. Se tukee oppimista ja on osa oppimisprosessia. Painopisteenä ei ole oppilaiden kontrolloiminen tai samanlaisten tuotosten edellyttäminen. Opetuksen ja arvioinnin tulee valmentaa oppilaita niihin haasteisiin, joita monikulttuurinen yhteiskunta ja työelämä edellyttävät heiltä tulevaisuudessa. 

Kirjallisuus

Biggs, J. 1999. Teaching for quality learning at university. Suffolk, UK: Society for Research into Higher Education & Open University Press.

Korpinen, E. 1996. Kuka, mikä ja minkä arvioinen olen? Minäkuva ja arviointi. Teoksessa: Räisänen A. & Frisk T. (toim.) Silta uuteen opiskelija-arviointiin. Arviointia opiskelija-arvioinnista. Helsinki: Opetushallitus. Arviointia 1996, 6.

Lappalainen, M. 1997. Opetus, oppiminen ja arviointi. Turun yliopiston arviointijärjestelmän rakentaminen. Hallintoviraston julkaisusarja 4/97.

Lindblom-Ylänne, S. & Nevgi, A. 2003. Oppimisen arviointi – laadukkaan opetuksen perusta. Teoksessa Lindblom-Ylänne S. ja Nevgi A. (toim.) Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. Vantaa. Wsoy. 253-267.

Lindblom-Ylänne, S.; Nevgi, A & Kaivola T. 2003. Tentistä tenttiin – oppimisen arviointikäytäntöjen kehittäminen. Teoksessa Lindblom-Ylänne S. ja Nevgi A. (toim.) Yliopisto- ja korkeakouluopettajan käsikirja. Vantaa. Wsoy. 268-294.

Oikarinen, L. 1998. Uskonnonopetuksen toteutus esi- ja alkuopetuksessa. Teoksessa Pyysiäinen M. & Seppälä J. (toim.) Uskonnonopetuksen käsikirja. Juva. Wsoy. 313-327.

Perusopetuksen päättöarvioinnin kriteerit. 1999. Arvosanan hyvä (8) kriteerit yhteisissä oppiaineissa. Opetushallitus. Helsinki. Yliopistopaino.

Pops = Peruskoulun opetussuunnitelman perusteet. 2004. Opetushallitus. Helsinki. Edita.

Pyysiäinen, M. 2000. Yksi oppiaine, seitsemän opetussuunnitelmaa. Peruskoulun ja lukion opetushallituksen 1990-luvulla vahvistamien uskonnon opetussuunnitelmien tunnustuksellinen luonne. Helsinki: Helsingin opettajankoulutuslaitoksen tutkimuksia 223.

Pyysiäinen, M. 1998. Opetussuunnitelma sen laatiminen ja arviointi peruskoulussa. Teoksessa Pyysiäinen, M. & Seppälä, J. (toim.) Uskonnonopetuksen käsikirja. Juva. Wsoy.

Rusama, J. 2002. Uskonto, elämänkatsomustieto ja tapakasvatus. Oppimistulosten arviointi perusopetuksen päättövaiheessa 2001. Oppimistulosten arviointi 5/ 2002. Opetushallitus. Helsinki. Yliopistopaino.

Tynjälä, P. 2000. Oppiminen tiedon rakentamisena. Konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita. Helsinki. Tammi. 

Virta, A. 2002. Arviointi oppimisen ja opetuksen punaisena lankana. Teoksessa: Toim. Lehtinen E. ja Hiltunen T. Oppiminen ja opettajuus. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan julkaisusarja B. selosteita: 71.

Hannele Repo | TT, Uskonnondidaktiikan yliopistonlehtori, Helsingin Yliopisto