Kuntajärjestäjän näkökulma oman uskonnon opetukseen

Lain mukaan kunta on velvollinen järjestämään oppilaan oman uskonnon opetusta, jos kolmen oppilaan huoltajat sitä pyytävät. Oman uskonnon opetus on perusopetusta ja sen toteuttamiseen on

  1. löydettävä opettajat,
  2. laadittava opetussuunnitelma,
  3. laadittava suunnitelma siitä, miten eri kouluissa eri luokilla olevat saavat opetusta lain edellyttämän määrän,
  4. miten eri kouluissa kiertävien opettajien työjärjestyksistä tulisi jotenkin järkeviä ja
  5. opettajille tulisi päätoimisuuteen riittävä tuntimäärä.

Myös koulut ja rehtorit on ohjeistettava, että lain kirjain tulisi täytettyä. Lomakkeiden ja ohjeiden laatiminen kouluille ei ole vähäisin opetuksen järjestäjän tehtävistä. Lain tulkitseminen kaikkine yksityiskohtineen ei aina ole helppoa, ei edes asiantuntijalle. Jos asiantuntijoiden ohjeet ovat keskenään ristiriitaisia, on vain uskallettava tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Lisäksi monet uskonnon opetusta koskevat yksityiskohdat tulevat esille vasta silloin, kun kouluissa törmätään erilaisiin pulmatilanteisiin. Helsingissä on oman uskonnonopetusta koskevia ohjeita jouduttu päivittämään ja jouduttaneen vastakin.

Opetusjärjestelyt - kaikkien ehdoilla...

Uskonnon opetuksen palapeli on opetuksen järjestäjän näkökulmasta vaativa tehtävä, eikä kaikkien osapuolten toiveita voida koskaan noudattaa. Kun eri uskontoja edustavat oppilaat ovat - onneksi ja viisaasti - eri kouluissa, eri luokka-asteilla ja eri luokissa, ei opetusryhmien muodostaminen ole yksinkertaista. Juuri tämän vuoksi opetusjärjestelyt keskitettiin Helsingissä opetusvirastoon islamin, buddhalaisen ja Krishna -uskonnon osalta ja myöhemmin myös katolisen ja ortodoksisen uskonnon osalta.

Oman uskonnon opetusta tarjotaan eri luokka-asteilla yksi tai kaksi viikkotuntia koulun opetussuunnitelmasta riippuen. Kahdella vuosiluokalla on perusasteella kaksi viikkotuntia, muilla yksi. Koulu määrittelee opetussuunnitelmassa nuo vuosiluokat. Lukion opetus järjestetään keskitetysti yhteistarjottimella.

Opetusjärjestelyjen tekeminen aloitetaan koulujen toiveista. Kuluneena lukuvuonna alueellisissa rehtorikokouksissa lyötiin lukkoon uskontojen opetusajat ja sen jälkeen opetusvirastossa alkoi varsinaisen palapelin kokoaminen. Koulun oman työjärjestysten laatiminen on rehtorille nykyisin hyvin haasteellinen tehtävä; aineenopetus lisääntyy alemmilla vuosiluokilla ja kielitarjonta aiheuttaa päänvaivaa. Oman uskonnon tunnit halutaan useimmiten sijoittaa joko koulupäivän alkuun tai sen loppuun. Pulmallisinta on silloin, kun alueen kouluista puolet toivoo samaa aamua opetusajaksi ja kaikilla on siihen yhtä vankat perusteet. Huoltajat toivovat, että uskonnon opetus on omassa koulussa ja tietenkin sopivaan aikaan. Uskonnon opettajat toivovat, että heille ei tulisi hyppytunteja keskelle päivää.

Uskonnon oppitunnit eivät saa mennä päällekkäin muun opetuksen kanssa. Helpointa on silloin, kun kaikki katsomusaineiden opetus on koulussa ”palkitettu” samaan ajankohtaan. Silloin myös kiertävät oman uskonnon opettajat opettavat samaan aikaan kuin kaikki muutkin. Tämä kuitenkin edellyttää, että koulun kaikki luokanopettajat opettavat katsomusainetta jollekin ryhmälle. Kun luokanopettajat ovat erikoistuneet katsomusaineisiin, he tietenkin haluaisivat niitä myös opettaa, myös muille kuin omalle luokalleen. Se ei ole mahdollista, jos opetus on kaikissa luokissa samaan aikaan. Kouluissa, joissa kolmannes oppilaista on valinnut elämänkatsomustiedon, ei opettajia riitä millään matematiikalla kaikkiin opetusryhmiin samaan aikaan. Lisäksi on kouluja, joissa ”palkittaminen” sitoisi työjärjestyksen tekoa niin paljon, ettei se olisi mahdollista muuta kun esimerkiksi kielitarjonnasta tinkimällä.

Maahanmuuttajataustaisilla oppilailla on oman uskonnon lisäksi suomi toisena kielenä -opetusta ja oman äidinkielen opetusta. Nekin on saatava mahtumaan lukujärjestykseen niin, ettei mikään mene päällekkäin minkään toisen kanssa.

Helsingissä on tähän mennessä selviydytty opetusjärjestelyistä. Oman uskonnon opetuksen määrä kasvaa ainakin islamin uskonnon osalta vielä lähitulevaisuudessa, koska monilapsisten maahanmuuttajaperheiden oppilaita tulee peruskouluihin enemmän kuin sieltä vuosittain poistuu. On oletettavaa, että opetettavien uskontojen määrä tulee kasvamaan. Nämä seikat eivät ainakaan helpota käytännön opetusjärjestelyjä.

"On hienoa, että eri uskonnot voivat näkyä koulussa ja olla vuorovaikutuksessa"

Innostuneelle opinnäytetyön tekijälle on valitettavasti vastattava, että käytännössä tämä ei valitettavasti toteudu. Samaan aikaan, kun yläasteen evankelis-luterilaisen uskonnon ryhmässä pohditaan islamin peruspilareita, ovat muslimioppilaat vielä koulumatkalla. Heidän oman uskonnon tuntinsa alkaa kello 15 koulupäivän päätteeksi. Kello 15 aloittavat myös elämänkatsomustiedon oppilaat, jotka käsittelevät paaviutta ja sen näkyvyyttä maailmassa samaan aikaan, kun katoliset oppilaat ovat kirjastossa tekemässä esitelmiään. Koulussa piipahtavat eri uskontojen opettajat tulevat edellisestä koulusta ja ovat matkalla toiseen. Heillä ei riitä aikaa näkyä koulussa eikä osallistua yhteisiin suunnitteluhetkiin. Erään yläasteen rehtori huomautti koulutustilaisuudessa, että oppilaat on eristetty omiin ryhmiinsä juuri silloin, kun heidän välilleen voisi luvan perästä syntyä normaalia syvällisempää keskustelua arvoista ja etiikasta.

"Mistä te otatte nämä opettajat, kadultako?"

Asiaa kysyvälle huoltajalle selitetään, että oppilaan oman uskonnon opettajien, kuten muidenkin aineenopettajien, rekrytoinnissa noudatetaan valtioneuvoston asetusta opetustoimen henkilöstön kelpoisuudesta (986/1998, 5 §) ja asetusta mt. asetuksen muuttamisesta (693/2003, 5 a §):

"Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka: 1) on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon; 2) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset aineenopettajan opinnot opetettavissa aineissa tai yliopiston antaman todistuksen mukaan niitä vastaavat opinnot; sekä 3) on suorittanut vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot (986/1998,5 §).

Uuden uskonnonvapauslain myötä on tarkennettu myös uskonnon opettajankelpoisuusvaatimuksia: Muiden uskontojen opetuksesta todetaan Valtioneuvoston asetuksen 693/2003 pykälässä 21 a, että

"opettajalla tulisi muutoin säädettyjen kelpoisuusehtojen lisäksi olla asianomaisessa uskonnossa suoritetut korkeakouluopinnot tai muulla tavoin hankitut riittävät tiedot ja asianomaisen uskonnon tuntemus."

Suomen yliopistoissa ei toistaiseksi ole mahdollisuutta suorittaa muiden kuin evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon aineopintoja. Helsinki on ollut koulutusasiassa aloitteellinen opetusministeriön ja yliopiston suuntaan ja koulutuksen suunnittelu on aloitettu. Koulutusasian järjestäminen on kuitenkin kunnan näkökulmasta pahasti myöhässä. Kun tuohtunut huoltaja arvostelee oman uskonnon opettajan huonoa opetustaitoa, on hänelle todettava nykytilan paradoksi: peruskoulussa järjestetään perusopetusta, jonka antamiseen ei ole olemassa koulutusta.

Kunnan järjestämä täydennyskoulutus voi antaa opettajalle eväitä hoitaa tehtävänsä, mutta se ei tuota hänelle muodollista kelpoisuutta eikä kelpoisuuteen perustuvaa palkkaa. Pedagogiset opinnot voivat antaa taitoa opettaa, mutta niillä ei ole mitään tekemistä uskonnon tuntemisen kanssa, jota uusissa säädöksissä korostetaan. Buddhalaista uskontoa opettava opettaja ei voi millään yleispätevällä kriteerillä osoittaa oman uskontonsa tuntemusta, vaikka hän olisi opiskellut ja harjoittanut uskontoaan vuosia opettajien koulutusjärjestelmän ulkopuolella. Opettajiksi hakeutuvien joukossa on uskontieteilijöitä, joilla saattaa olla jossakin tapauksessa opettajankoulutus. He katsovat, että uskontotieteessä on annettu heille riittävä buddhalaisen tai katolisen opetuksen tuntemus. Opetuksen järjestäjän on sitten ratkaistava, tuottaako yliopistossa tarjottu uskontotieteellinen koulutus samankaltaisen uskonnon tuntemuksen kuin ao. uskonnon vuosia jatkunut opiskelu ja harjoittaminen yliopiston ulkopuolella.

Kelpoisuusvaatimusten puuttuessa sovelletaan Helsingissä mt. kelpoisuusasetuksen pykälää 23, Väliaikaisesti opetusta antavan henkilöstön kelpoisuus, jossa todetaan, että

"..opetusta voidaan enintään vuoden ajaksi määrätä antamaan henkilö, jolla on riittävä koulutus ja tehtävän edellyttämä taito."

Käytännössä tämä tarkoittaa useimmin pedagogista koulutusta, kokemusta työstä lasten ja nuorten kanssa sekä uskonnon tuntemista, vaikka sen mittaaminen objektiivisin kriteerein ei ole mahdollista

Kaikkien uskontojen opetuskieli on suomi, joten opettajan riittävä suomen kielen taito on edellytys uskonnon opettamiselle. Miten riittävä suomen kielen taidon pitäisi olla? Esimerkiksi islamin uskonnon oppilaat ovat useimmiten ensimmäisen polven maahanmuuttajia, jotka puhuvat suomea toisena kielenään. Kun opettajakin puhuu suomea toisena kielenään, joudutaan tunneilla monta kertaa pulmallisiin tilanteisiin. Joskus voivat oppilaat hallita suomea paremmin kuin opettaja. Suomenkielinen huoltaja närkästyy, kun kokeissa on vääriä rakenteita ja kirjoitusvirheitä. Hyvä oppimateriaali helpottaa tilannetta, mutta sitä ei ole riittävästi.

"Meillä on oikeus opetukseen omassa koulussa!"

Oman uskonnon opetus maksaa opetuksen järjestäjälle enemmän kuin muu perusopetus. Helsingissä oman uskonnonopetukseen osoitettu oppilaskohtainen lisätuntimäärä on 0,1 vuosiviikkotuntia oppilasta kohden. Ongelmia ei tule, jos samassa koulussa on kaksikymmentä oppilasta, joille huoltajat opetusta pyytävät. Silloin kouluun voi sijoittaa oman opetusryhmän ja kukin saa opetusta yhden tai kaksi tuntia viikossa opetussuunnitelman mukaan. Budjetin raameihin mahtuvassa opetusryhmässä on 20 oppilasta eri vuosiluokilta. Opettajan täytyisi olla aikamoinen taikuri varmistaakseen kaikille laadukasta ja yksilöllistä opetusta.

Jokainen laskutaitoinen voi päätellä, että 0,1 vuosiviikkotuntia oppilasta kohden on lain toteuttamiseksi liian vähän. Oppilaat ovat eri kouluissa ja jokainen haluaisi, että oman uskonnon opetus järjestetään omassa koulussa. Alueellisesti keskitetyt opetusryhmät ovat mahdollisia silloin, kun matka naapurikoululle on turvallinen ja liikennejärjestelyt onnistuvat. Helsingissä vuosiluokkien 7-9 oppilaat kulkevat keskitettyihin opetusryhmiin ja opetus voidaan järjestää myös taloudellisesti budjetin puitteissa, koska heillä on uskontoa vain yksi vuosiviikkotunti.

Monissa tapauksissa opetuksen keskittäminen on mahdotonta, koska koulu sijaitsee kaukana muista kouluista. Silloin kolmelle-viidelle oppilaalle on pakko järjestää oma opetusryhmä, tunti tai kaksi opetussuunnitelman mukaisesti. Lisäksi edellä mainitun kaltaiset 20 oppilaan opetusryhmät, joissa voi olla mukana lukutaitoa vielä opettelevia, erityistuen tarpeessa olevia ja puutteellisen suomen taidon omaavia oppilaita, eivät ole kenenkään hallittavissa. Opetusryhmiä on pakko suunnitella myös pedagogisesti järkeviksi.

Teksti: Sari Vahtera, opetuskonsultti ja Ilona Kuukka, pedagoginen yhteyshenkilö | Helsingin Opetusvirasto